| Olohuoneen ikkunalla ovat kaikki viherkasvit valkoisissa ruukuissa. |
| Makuuhuoneessa, kuten muissakin huoneissa on valkoiset tapetit. Lukulamput ovat myös yksinkertaiset valkoiset. |
| Valkoinen Teema-astiasto on juuri tykkäämääni selkeää, suoralinjaista tyyliä. |
| Olohuoneen ruokailuryhmä on myös valkoinen. Pöytälevy on kuitenkin puun värinen, samoin tuolien istuinosa, mikä on kuitenkin piilossa istuintyynyjen alla. |
| Kirja/astiakaappi - valkoinen sekin. Ompelin osaan ovista verhot rauhallisemman lopputuloksen saavuttamiseksi. |
| Parvekkeen kukkakin on valkoinen. Tänään haluan haastaa mukaan SUSANNEN saman nimisestä blogista. Haastehan menee niin, että esitellään viisi väriä kodista eri päivinä ja joka päivä haastetaan joku toinen bloggaaja mukaan. Haaste lähti alkujaan SYHINÄ - blogista. Oikein rauhallista Pyhäinpäivän iltaa kaikille. Poltellaan kynttilöitä ja nauttikaa vapaapäivästä te joilla sellainen on. Itse olin aamuvuorossa ja huomenna kutsuu iltavuoro. |
Kaunista ja niin valoisaa! Pidän erityisesti noista astia- ja kirjahyllystä,
VastaaPoistahyvä idea nuo verhot lasin sisäpuolella.
Mukavaa Pyhäinpäivää!
Valkoisen värin myötä koko koti "valaistuu". Muistanpa vielä ajan, jolloin meiltä ei juuri valkoista löytynyt, enkä voinut sietää valkoiseksi maalattuja huonekaluja. Niin se mieli muuttuu. Kivaa viikonloppua sinullekin.
PoistaKaunista valkoista löytyy teiltä!
VastaaPoistaKiitos haasteesta:) Hmm...mitäs värejä täältä nyt löytyykään:)
Mukavaa viikonloppua!
Susanne, niitä värejä löytyy sitten kuitenkin yllättävän paljon kun sillä silmällä katsoo.
PoistaNauti sinäkin viikonlopusta!
Tykkään valkoisesta. Valoisaa ja kaunista. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaNiinpä; valkoinen sopii kaikkien värien kanssa ja tuo valoisuutta. Mukavaa sunnuntaita sinullekin. Nyt voit kai jo vähän huoahtaa puutarhatöistä?
PoistaValkoinen on raikasta ja myös hyvä tausta sisustamiselle.
VastaaPoistaTotta ja se tuntuu sopivan niin kesällä kuin talvella, toisin kuin jotkut tummemmat värit.
PoistaHuisi maljakko...Oikein ilosta marraskuun alakua sinulle :)
VastaaPoistaMaljakosta tulikin yllättävän kaunis ja toteutus on mitä yksinkertaisin.
PoistaKivaa marraskuuta sinnekin päin!
Kauniita valkoisia esineitä ja kukkia
VastaaPoistaKiitos Sylvi! Valkoinen on vuosien mittaan tullut minulle yhä mieluisammaksi väriksi vahvojen, kirkkaiden värien sijaan.
Poista♥Kauniita valkoisia yksityiskohtia!♥
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKauniita kuvia jälleen kerran :)
VastaaPoistaKiitos!
Poista