torstai 2. marraskuuta 2017

TÄLTÄ UUDESSA KODISSAMME NÄYTTÄÄ



Kotona alkaa jo olla aika hyvin kaikki järjestyksessä, paitsi olohuone, josta puuttuu vielä sohva. Sen pitäisi lähiaikoina saapua ja sitten pääsemme kotiutumaan oiken toden teolla.

Makuuhuoneemme on valmis. Hankimme uuden sängyn, johon olemmekin erittäin tyytyväisiä. Se on aika korkea verrattuna vanhaan sänkyymme, joka olikin tosi vanha, nimittäin vanhempieni vanha jota oltiin maalaamalla tuunattu. Siinä olleet patjat olivat myös jo parikymmentä vuotta vanhat (!), joten oli aika hankkia selälle ystävällisemmät. Luin jostain että patjat pitäisi vaihtaa kymmenen vuoden välein, joten nämä tuli pidettyä tuplasti sen ajan.

Nyt kelpaa nukkua uuden uutukaisessa sängyssä.



Muuta uutta ei makkarissa olekaan, paitsi lukulamput.

Kirjahyllymme sai myös paikan tästä huoneesta, kun ei enää olohuoneeseen sopinut. 

Olen antanut periksi toisen tv:n hankkimiselle ja se tullaan laittamaan tänne seinälle.
 



Olohuoneesta ei muuta näytettävää tässä vaiheessa ole kuin viherkasvimme jotka olen kerännyt yhteen paikkaan.

Siinä voivat olla kunnes kasvavat suuremmiksi eivätkä enää mahdu tähän. Peikonlehti on jo nyt niin suuri että siitä olen pari pisintä oksaa leikannut jo pois.
 



Vieraamme yöpyvät olohuoneen vieressä olevassa makuuhuoneessa, josta pääsee ulos terassille.

Myös olohuoneesta on käynti samalle terassille.
 



Minun työpöytäni on vierasmakuuhuoneessa. Ikean pöytä on palvellut jo vuosia, mutta tänne uuteen kotiin siitä jätettiin toisen päädyn hyllykkö pois niin näyttää  kevyemmältä ja sopii tilaan paremmin. 

Oviaukossa on kätevä liukuovi, joka ei vie tilaa huoneista. Myös kaikki vaatekaapit ovat liukuovellisia. Takana näkyvää takkaa ei vielä ole ehditty testata. Pitää hakea mökiltä puita että päästään kokeilemaan.



Keittiöstä ei tämän parempaa kuvaa ole tällä hetkellä ja tämäkin on vinossa. 

Huomasin että Olympuksella on kuvankäsittelyohjelma ja kokeilin sitä, mutta en millään löytänyt siitä kohtaa jolla kuvaa saa suoristettua, joten vinoksi jäi.

Kirjoitin aikaisemmin ettei meillä ole kuivauskaappia keittiössä. Tiskit joita ei tiskata koneella mahtuvat kuitenkin hyvin tuohon pikku kuivatustelineeseen, jonka huomasin sopivan hyvin toiseen tiskialtaaseen. Näin se ei vie tilaa työpöydältä.
 




Kaksi peiliä ja tärkeimmät valokuvamme ovat olohuoneen seinällä ruokapöydän vieressä.

Olohuoneeseen laitettiin yksi osa kirjahyllystä, josta tehtiin kaappi laseille.

Kirjoista vietiin  suunnilleen puolet Emmaukseen, joten hyllystä vapautui tilaa muuhun käyttöön.

Kävi nimittäin niin, että vaikka keittiön kaappeja tuntui olevankin ihan mukava määrä, niin kaikkea keittiötavaraa ei kuitenkaan saatu keittiöön sopimaan, kuten yleiskonetta, joka meillä on nyt makuuhuoneessa "kirjakaapissa". Onneksi sitä ei tarvita edes viikottain, joten suuri vaiva ei sen hakeminen makkarista ole. 
 

Tuossa kirjakaapissa vaan on lasiovet, joten niihin pitää kehitellä jotain näkösuojaa etteivät keittiötavarat pistä silmään makuutiloissa.  Luulen tietäväni minkälaiset niistä tulee, mutta siitä sitten myöhemmin.

Uusi kotimme alkaa tuntua oman näköiseltä, kunhan se sohva vielä saapuu.



OIKEIN MUKAVAA SYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! VAI ONKO TEILLÄ PÄIN JO TALVI?



28 kommenttia:

  1. Oijoi ihanalta näyttää! Tuo sänky ja sängynpääty ovat nappivalintoja, niin kuin kepeät vaaleat verhotkin. Mahtavaa kun sulla on oma työpiste, jossa bloggailla, moista tilaa kaipaan itsellenikin. P.s. Eikö olekin metka tunne, kun ensi kertaa herää uudessa kodissa? Sitä katselee ympärilleen ihmeissään, olenko minä hotellissa vai missä minä olen? Kunnes valkenee, että tämä on minun uusi kotini, juhuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Sänky on kyllä hyvä. Nyt en käsitä miksi tyydyttiin niin kauan tuohon vanhaan. Oma kirjoituspöytä on kyllä kiva olemassa niin saa läppäri ja blogijutut olla paikoillaan eikä tarvitse niitä siirrellä. Tosin aamuisin vien läppärin ruokapöydälle ja luen lehden netistä samalla kun syön aamupalaa.
      Mulle ei muuten ollut vaikeaa muistaa/tajuta yöllä herätessä missä olen, mutta kun nousin (tai paremminkin laskeuduin alas) sängystä, niin vei pienen ajan tottua uuden sängyn korkeuteen. Nyt olen jo tottunut.

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Niin kauniilta näyttää. Makuuhuone on kaunis, on hyvä kun joskus tulee hankituksi uusi sänky ja patjat. Ihanat nuo peilit. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Ihan välttämättömät olivat uusi sänky ja patjat. Muutto sai sen aikaan että päätettiin ettei vanhoja enää raahata uuteen osoitteeseen.
      Peilit ovat omiakin suosikkeja ja avartavat kivasti näkymää.

      Poista
  3. Kodissanne on hyvin levollisen näköinen tunnelma. Oikein kaunista! On varmaan ihanaa kömpiä uuteen sänkyyn väsyneenä illalla.
    Oikein hyvää kotiutumista teille! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään hotelliyöpymisistä ja tässä uudessä sängyssä on vielä niin uutuuden viehätystä, että melkein tuntuu kuin olisi hotellissa.
      Kiitos, kotiudutaan kyllä.

      Poista
  4. Kiva kun pääsin kurkistelemaan uuteen kotiisi. Se on jännä miten tavarat löytävät paikkansa ja juuri ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat tekevät kodista kodin. Oi ja ihanaa kun on takka jonka äärellä voi tunnelmoida talvi-illoin. <3 Lähetän leipä ja suolapaketin täältä sinne virtuaalisesti ja toivotan niiden kera paljon onnea uuteen kotiin! ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan miettimistä vaati että tiesimme mille seinälle mikin taulu laitetaan. Ei haluttu suin päin ruveta naputtelemaan nauloja seinille ettei heti tulisi turhia reikiä pintoihin. Takka tulee varmaan olemaan kovassa käytössä kunhan ilmat hiukan kylmenevät. Kiitos leivästä ja suolasta ja onnen toivotuksesta!

      Poista
  5. Aivan ihania sisustusyksityiskohtia, todella kaunista teillä Kristiina <3 Ihana tuo sängynpäätykin ja tuo vanha hedelmä/marjataulu <3 Onnea onnea uuteen ihanaan kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään design-kotia meillä ei ole, vaan kotimme on sekoitus vanhaa ja uutta ja sellaisesta molemmat tykätään. Ei liian hienoa, vaan elämistä kestävää ja selkeää. Tuon taulun sain kerran synttärilahjaksi tyttäriltämme. Kiitos Tiia!

      Poista
  6. Oi miten kaunista ja kodikasta! Todella viihtyisää ja valoisaa ♡
    Luopuisin keittiön kuivauskaapista riemusta kiljuen varsinkin jos saisin tilalle ikkunan =D Ihana on myös tuo sinun työpisteesi ja uusi sänkynne ja takka ja peilit ja...
    Rauhallisia ja riemullisia hetkiä uuteen upeaan kotiinne ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Aika valoisa kotimme onkin ja se johtuu ainakin osaksi siitä että keittiö ja olohuone ovat yhtä avointa tilaa ja valo pääsee sisälle sekä idästä että lännestä. Tykkään myös ohuista, vaaleista verhoista jotka päästävät mahdollisimman paljon valoa sisälle.
      Nyt aletaan nauttia rauhallisista hetkistä kun on saatu kaikki paikoilleen.

      Poista
  7. VArmasti uni on maistunut uudessa sängyssä. Ihanat nuo peilit!
    Meillä makuuhuoneen kaapeissa on tavalliset ovet, mutta haaveissa on vaihtaa ne liukuoviin. Jotenkin vaan tuntuu hassulta melkein uusia, toimivia ovia vaihtaa...mutta sitten joskus..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On uni maistunut, paitsi viime yönä kun kuu piti minua hereillä. No, sain tämän postauksen kirjoitettua aamuyöllä, joten ihan sängyssä pyörimiseksi valvominen ei mennyt.
      Liukuovet ovat kyllä siitä mukavat, että ovat huomaamattomat. Tavallisilla ovilla kun on taipumus aina aueta väärään suuntaan, tai sitten ne ovat vaan muuten usein tiellä. Tosin liukuovi ei taida eristää ääntä ihan yhtä hyvin.
      Uusia, hyviä ovia en minäkään lähtisi vaihtamaan. Eikö Niilo voisi edes hiukan raapia niitä? :)))

      Poista
  8. Näyttää jotenkin ihan hirmu raikkaalta, valoisalta ja samalla kotoisalta.

    Ja nyt kun katsoin tuota teidän sängynpäätyä, niin alan kyllä kallistua itsekin sille linjalle, että ehkä sellainen sittenkin olisi aika kiva. Harmi vaan, kun aikomiini Ikean sänkyihin ei saa riittävään leveää valmiina. Tai voi olla, että saakin, kun tutkin tarkemmin.

    Myös sängyn päällä olevien tyynyjen kuosit on tosi kivat.

    Iloa sinne kauniiseen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä löytäisit jostain muusta huonekalukaupasta Ikean sänkyihin sopivan päädyn? Tämä pääty ei ole mitenkään kiinnitetty sänkyyn, vaan seisoo lattialla seinän ja sängyn välissä. Näitä ainakin myydään eri leveyksillä, eikä tietääkseni vaadi sängyn ostamista samalla, vaan päädyn voi ostaa erikseen. Ja leveyksiä on useita.
      Tyynyt ovat muutaman vuoden takaisia Ikea-hankintoja.
      Kiitos, kyllä ollaan iloisia ja tyytyväisiä!

      Poista
  9. Muutto on iso homma, mutta hyvältä näyttää. Laita vaan lisää kuvia 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä aina oma hommansa. Lisää kuvia tulee kyllä aikanaan.

      Poista
  10. Onnea uuteen kotiin ja kiva, kun muutto alkaa olla voiton puolella. Teillä on oikein kaunis ja tunnelmallinen koti. Mulle on muuten käynyt samoin keittiön kaappitilan kanssa - aluksi tuntuu ylelliseltä, mutta viimeistään parin vuoden päästä kiikastaa. Mulla on joku kummallinen astia vimma. Ja juomalaisesta aina puutetta, kun peijakkaat särkyvät omia aikojaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt jo helpottaa. Kaikki on paikoillaan, paitsi pino tyhjiä laatikoita odottaa vielä joko käyttöönottoa varastoimisessa, tai viemistä kierrätykseen.

      Poista
  11. Kivalta näyttää uudessa kodissa💜Paljon Onnea sinne💜

    VastaaPoista
  12. Upea ja kaunis koti <3 Tuollaista työpistettä itsekin kaipailen. Josko sellaisen saisi seuraavaan kotiin. Mukavia syyspäiviä uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On hyvä kun on oma työpiste josta löytyy kaikki tarvittava, ilman että pitää etsiä jostain muualta.
      Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  13. Kaunis ja viihtyisän oloinen koti teillä. Kuivauskaapista olen samoilla linjoilla, EI. 2011 rempattu kotimme keittiö herätti kovasti huolen aihetta suunnittelijoille ja asentajille. "Mihin tulee kuivauskaappi?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ollaan jo muutama viikko asuttu niin voin sanoa että en ole kertaakaan kuivauskaappia kaivannut. Samaa voit varmaan sinäkin sanoa.

      Poista