maanantai 16. heinäkuuta 2018

ISOÄIDIN KURKUT ELI HÖLSKYTYSKURKUT



Kasvihuoneessa kypsyy kurkkuja hurjaan tahtiin. Ollaan syöty jo vaikka kuinka paljon noita omia kurkkuja ja tänään oli valmiita taas niin monta, että jotain niistä piti valmistaa. Hyviähän nuo ovat ihan sellaisenaankin, mutta eihän niitä miten paljon tahansa jaksa syödä. 

Mieleen tuli isoäidin kurkut, eli hölskytyskurkut. Tässä muodossa meistä varmaan lähes jokainen on lapsuudessaan kurkkuja syönyt.




Kurkut viipaloidaan ohuiksi siivuiksi ja tässä hommassa mielestäni juustohöylä on kätevä.

Yleiskoneella siivuttaminen tietysti myös kävisi, mutta juustohöylätekniikka oli ihan riittävä näin mökkiolosuhteissa, ja muutenkin, koska näin säästyy enemmiltä tiskaamisilta. 

Kaikkia aineksia löytyi kotoa ja tilliäkin omalta kasvimaalta.



Nyt ovat kurkut purkissa ja laitoin ne jääkaappiin maustumaan. Päivällisellä näitä sitten nautiskellaan.


Tässä vielä resepti isoäidin kurkkuihin:

resepti TÄÄLTÄ


2 kurkkua (n. 500g/kpl)
0,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1,5 dl vettä
0,5 dl (väkiviina)etikkaa
tilliä silputtuna

1. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Sekoita sokeri ja suola keskenään, samoin vesi ja etikka.

2. Lado kurkkuviipaleet kannelliseen astiaan, ripottele suola-sokeriseosta sekä tilliä kurkkukerrosten väliin.

3. Kaada päälle etikkaliemi, sulje kansi ja ravistele voimakkaasti.

Anna maustua viileässä ennen tarjoilua. 




HELTEISTÄ PÄIVÄÄ!




20 kommenttia:

  1. Muistan Äitinikin noita tehneen...ja hyviä olivat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudessa minäkin noita erityisesti muistan syöneeni.

      Poista
  2. Nää on suorastaan legendaarisia :). Ja hyviä.

    Meillä ei kasva kurkkuja, mutta olen tässä viimeaikoina ostanut Lidlin luomukurkkuja ja puristanut niistä mehua yhdessä sitruunoiden kanssa ja lantrannut vedellä. Nesteyttää näillä (karmeilla) keleillä aika kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä hyvin muistissa säilyneet, vaikka välissä oli monia vuosia kun en ainakaan minä noita missään nähnyt tai syönyt.
      Tuo kurkku-sitruuna-vesijuoma onkin varmaan mitä parhain janon sammuttaja.
      Samaa mieltä kelien karmeudesta! Hiukan liikaa asteita ja aivan liian vähän sateita.

      Poista
  3. Muistan nämä kyllä lapsuudesta jostakin :-)
    En muista ovatko olleet äidin vai mummin tekemiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että molemmat sukupolvet on näitä valmistaneet.

      Poista
  4. Näitä pitääkin tehdä ja tehdä makujen matka lapsuuteen ❤ Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa tehdä. Ovat niin kertakaikkisen hyviä.

      Poista
  5. Nämä on niiiiiiin hyviä, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida tietää ketään joka ei näistä tykkäisi!

      Poista
  6. Ihan parhaita, näitä oma mummikin aina teki, vielä silloin kun jaksoi <3 Ihanaa helleviikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin isoäitini ja äitini näitä tekivät.
      Helteistä tosiaan on, liikaakin!

      Poista
  7. Tämä on kätevä ja helppo ohje.Kiitos kun jaoit.Mun kurkut ovat vielä kypsymässä tuolla kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aiemmin ollut toinen ohje, mutta tämän ohjeen mukaan valmistetut olivat kyllä parempia.
      Hyviä kurkkusatoja sinulle!

      Poista
  8. Aikoinaan aarin kokoiselle (kaupungin vuokraviljelypalsta) kasvimaalle fillaroimme usein isäni kanssa hakemaan mm. avomaan kurkkuja, joista äiti valmisti juuri näitä maailman parhaita maustekurkkuja :)
    Näitä onkin tehtävä heti kun täältä venelomalta kotiudutaan. Kiitos kun jaoit reseptin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Minäkin teen vielä useamman kerran kun kurkkuja kerran tulee.

      Poista
  9. Kiitos Kristiina! Meillä alkaa taas kaupassa olla avomaankurkkuja kivaan hintaan ja näitä voisikin kokeilla. Olisihan se mukava syödä oman maan antimia, mutta mulla on kärtsännyt suurin osa istutuksista. Kastelu oli rikki yli kaksi viikkoa ja en vain jaksanut puutarhaletkulla tarpeeksi ruiskia.

    Mä muuten käytän juustohöylää sekä kurkun siivuttamiseen että kuorimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun istutuksillesi kävi huonosti.Olen kastellut omia viljelyksiäni joka päivä, vaikka vesipulasta onkin varoiteltu. Meidän omassa porakaivossaon onneksi vettä riittänyt. Kohta lähdetään muutamaksi päiväksi pois. Saa nähdä miten kasvien käy.
      Juustohöylästä on moneksi!

      Poista
  10. Nuo ovat niin hyviä! Lapsuuden kesät ja heinätyöt tulevat mieleen. Noita kurkkuja äiti teki aina heinäväelle lihapullien ja uusien perunoiden seuraksi ja tietysti isoäidin salaattia. Itsekin tietysti teen näitä samoja kurkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo mikä herkkuateria ja vielä sitä isoäidin salaattia. Siinähän oli salaatin lisäksi "munahakkelusta" ja ainakin etikkaa.

      Poista