En ole kiinnostunut uusimmasta muodista tai bilepaikoista, enkä jaksa ihailla uutta tatuointia jonkun käsivarressa. Myöskään vauvavatsojen katseleminen ei enää tässä vaiheessa kiinnosta.
Onneksi tuolta "ruudusta" aina silloin tällöin löytyi myös minun ikäiselleni sopivaa luettavaa ja sitä kautta tutustuinkin uusiin blogeihin, joita rupesin seuraamaan. Uutta luettavaa löytää kyllä helposti muutenkin, mm. muiden blogien kautta.
Joka viikko tuli sähköpostia, ja joka kerta kaksin kappalein sama posti (miksi, siihen en koskaan saanut vastausta) ja aina välillä postissa oli joku kampanja, johon sai hakea osallistujaksi. Hain muutaman kerran sellaiseen kampanjaan, jossa toivottiin eri ikäisiä, tai vähän vanhempia osallistujia. Koskaan ei kuitenkaan tärpännyt ja kun jatkossa sai lukea ketkä bloggaajat mukaan oli valittu, niin aina ne olivat niitä samoja, joilla on suuret lukijamäärät.
Loppujen lopuksi rupesin miettimään miksi ollenkaan olen mukana tällaisessa.
Voi olla, että Indiedaysin myötä kävijämäärä blogissani on kasvanut ja ehkä muutama lukijakin on tätä kautta tullut.
Myöskään mitään pakotetta postaustahtiin tai postauksen aiheisiin ei Indiedays ole asettanut, joten siinä suhteessa kaikki on ollut ok.
Kuitenkin nyt tuntui siltä, etten enää halua jatkaa tuossa yhteisössä, vaan erosin siitä.
En kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että tulevaisuudessa liittyisin johonkin toiseen, paremmin minulle sopivaan yhteisöön, jos mukaan pyydetään. Aika näyttää mitä tapahtuu sillä rintamalla.
Blogissa kaikki jatkuu kuten ennenkin ja lukijoiden kommentteja odotan aina yhtä malttamattomasti.
Tämä oli muuten 1000:s postaukseni!
OIKEIN IHANAA TIISTAITA!
Vau! Tuhat on paljon! Onnea!
VastaaPoistaKiitos Satu. Ihmettelen itsekin toisinaan, etä innostusta bloggaamiseen on näin hyvin riittänyt. Eikä loppua näy :)
PoistaOnnittelut! Blogiasi on kiva lukea ja tulee sopivasti luontevaa naisnäkökulmaa esille.
VastaaPoistaKiitos Pentti. Ihanaa kun on edes joku miespuolinenkin lukija. Taitaa niitä olla muutama muukin, mutta ovat niin ujoja, etteivät koskaan kommentoi!
PoistaOlet jo toinen lyhyen ajan sisällä Indiedaysistä lähtenyt. Itse vielä roikun mukana mutta vähän samoja mietteitä kuin sullakin. Taitavat suosia niitä omia Indiedays -blogejaan. ..
VastaaPoistaTuntuu tosiaan siltä, että toiminta siellä ei ole ihan tasapuolista.
PoistaEtpä ole ainoa, joka yhteisöstä on lähtenyt...:)
VastaaPoistaOlen huomannut saman ilmiön.
PoistaSama kävi minulle ja erosin viime pe. Samoista syistä ja muutamasta muustakin. Minulle vihjattiin, etten kampanjaan päässyt, koska asiakkaat toivovat laadukkaita ja isoja kuvia. Kummasti olen kelvannut yrityksille ja erilaisiin kamppinsiin 40plussassa. Olen myynyt kivaan hintaan pari kuvaakin instassa vastikään. Taisi syynä olla korkea ikäni ja aika pitkään tunsin itseni kyseisessä yhteisössä hölmöksi. Sääli etteivät ajattele "out of the box" eli, meidän ikäisillä ne hillot on niitä tuotteita ostaa. Olisivat vielä vahvempia, jos meidän ikäiset olisivat saaneet oman osionsa, mutta ehkä heidän ei tarvitse, ehkä on strategisesti fiksua keskittyä tietyn ikäiseen kohderyhmään. Joten valintani on 40plus. <3
VastaaPoistaSamaan aikaan ollaan muuten erottu ja näitä pyöritelty, enkä usko meidän olevan ainoita ja vanhenee ne ID-bloggaajatkin. ;)
Sorry lapsukset tekstissä, näpyttelen mobiililla, oisko likinäköä mitä lie, hihi. ;)
PoistaMinä uskon myös että tuo ikäjuttu voi olla ainakin yksi tekijä. Turha on kai tällaisen 60+-ikäisen kuvitella kuuluvansa "vanhempiin". Heidän asteikossaan olen kai jo tosi fossiili.
PoistaHienoa olisikin ollut jos olisi ollut ryhmä sellaisille, jotka ovat tuon aikuisuuden alkutaipaleen jo ylittäneet.
No me jatketaan tällä linjalla millä ollaan aloitettu ja jos tulee tenkkapoo, niin ainahan voi kysyä apua bloggajaystäviltä, vai kuinka!
Itse lähdin vuosi sitten. Mietin, että saanko sieltä muuta kuin mainosbannerit blogiini. En kokenut saavani.
VastaaPoistaMainosbannerit tosiaan vilkkuivat aina välillä tuossa blogin nimen yläpuolella, mutta ei niilläkään tuloilla rikastumaan päässyt.
PoistaSamoja mietteitä itsellänikin. Olen joskus jättänyt Indiedaysille palautetta siitä, että jättävät meidät vähän varttuneemmat bloggaajat aina taka-alalle, mutta ID viis veisasi kehitysehdotuksistani. Nuoret ja kauniit ovat vallalla tuossa blogiyhteisössä. Itse saan pienen rahallisen korvauksen mainosbanderolleista aina silloin tällöin, siinä kaikki mitä ID minulle antaa.
VastaaPoistaEn usko että palautteen jättäminen mitään muuttaa. Olen sitä kokeillut itsekin, mutta lopputulos oli yhtä tyhjän kanssa.
PoistaOnnea <3 Upea määrä postauksia!
VastaaPoistaKiitos Maija. Tämä on niin hauskaa ajanvietettä, että postauksia kertyy väkisinkin.
PoistaMä oon myös hieman miettinyt pitäiskö vaan jättäytyä pois, kun ei siitä oikein mitenkään hyödy...:/
VastaaPoistaMeitä samanmielisiä tuntuu löytyvän enemmän kuin uskoin.
PoistaOnnittelut blogikirjoitusten määrästä ja kivasta blogista!
VastaaPoistaKiitos Belladonna. Kommenttisi lämmittää.
PoistaOnnittelut 1000 postauksesta.
VastaaPoistaKiitos Sylvi. Nyt kohti kahta tuhatta 😊
PoistaTuhat - vautsi. Pulina Ellin alle 20 kalpenee vielä vuosia.
VastaaPoistaNeljässä ja puolessa vuodessa ehtii paljon. Mukavia syyspäiviä sinulle kurssikaveri!
PoistaHuh mikä määrä postauksia, onnea! Itsellä vain kaukaisena utopiana..
VastaaPoistaTuo indiedays Inspiration on jäänyt minulle kokonaan jotenkin vieraaksi portaaliksi, olisinkohan koskaan sitä kautta mennyt vierailulle blogeihin. Jotenkin liian suuri ja jäsentymätön portaaliksi... ja ehdottomasti Indiedaysin oma painopiste tuntuu selvästi olevan nuoruudessa.
Kiitos Vintagentti. Kun tykkää hommasta ja tarpeeksi kauan jatkaa, niin postauksia kertyy.
PoistaNuorten ja kauniiden portaali se tuntuu olevan.
Hienoa päättäväisyyttä :) Olen käynyt silloin tällöin lukemassa blogiasi ja se on ikäiselleni kiinnostava.
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta Satu
PoistaSilloin pitää lähteä kun siltä tuntuu - itsehän tein saman ratkaisun jo yli vuosi sitten ja päivääkään en ole katunut! En vain tuntenut kuuluvani joukkoon vaikka siellä monta ihan kivaa minunkin lukulistalleni kuuluvaa blogia on - joista tosin muutama näyttää nyt sitten jättävän id:n;)
VastaaPoistaMinulla vaikutti myös se, että en päässyt vaikuttamaan siihen, millaisia mainoksia blogini yläbannerissa oli enkä pitänyt myöskään siitä yli vuoden takaisesta indiedaysin uudistuksesta - monestakaan syystä.
Näinhän se on. Noita uudistuksia tuntuu tulevan vähän väliä, enkä tiedä ovatko ne aina hyväksi.
PoistaOnnea! Enpä ole itse saanut "kunniaa" olla Indiedaysissä, mutta mietiskellyt myös sitä toimintaa...tietty ei pidä olla sellaisessa mukana, jos se on noinkin epätasa-arvoista.
VastaaPoistaUskon tehneeni oikean ratkaisun.
PoistaOnnittelut tuhannesta postauksesta! :)
VastaaPoistaKiitos Cami.
Poista