Tällä kerralla esittelyvuoroon pääsee hieno blogi VILLA IDUR.
![]() |
| Blogia kirjoittaa Pilvi, joka perheineen osti vanhan kalastajatilan v. 2012 ja jota he ahkerasti kunnostavat. "Blogi kertoo saaristosta, merestä, entisöinnistä ja uusista tuulista". Blogissa voi lukea monista projekteista, joita jo on toteutettu, kuten TÄMÄ, jossa kunnostetaan venevajan ovet ja sisustellaan vinttiä. |
![]() |
| Ihan aina ei jaksa remontoidakaan ja silloin on paikallaan IRTIOTTO. |
![]() |
| Kaiken muun touhun lisäksi Pilvin perheellä on kesälampaita. Niiden pitoon sisältyy yhtä ja toista ja kaikki ei aina ole niin kovin mukavaa, kuten TÄÄLTÄ voi lukea. Siellä kerrotaan kokemuksia kesälampaista. |




Niin ihana ja kaunis tunnelma, olen seurannut pitkään <3
VastaaPoistaMinä myös ja tykkään.
PoistaKiva idea esitellä uusia blogeja.
VastaaPoistaKerran kuussa esittelen yhden seuraamistani blogeista. Tämä oli yhdeksäs.
PoistaVilla Iduria seuraan minäkin! Tilan omistajat
VastaaPoistaovat saaneet paljon kaunista aikaan pienessä ajassa.
Blogissa on ihana Myrskyluodon Maija -tunnelma,
tykkään kovasti.
Uskon kyllä että Pilvin blogi on sinulle mieleinen, veneilijä ja saaristoihminen kun olet itsekin.
PoistaPiti heti käydä kurkistamassa tuota blogia. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaVarmaan tykkäsit!
PoistaVoi mikä ylläri!! Kylläpä tuntui hassulta lukea omasta blogista. Eihän tällaista tiivistystä itse pystyisi edes tekemään :). Olen kovin otettu ja myös noista kommenteista. Ai että - päivän ilahdutus ja piristys. Kiitos Kristiina!
VastaaPoistaTuntuukin ehkä hassulta, sillä eihän sitä ihan joka päivä näe omia blogikuviaan jonkun toisen postauksessa.
PoistaKiva jos onnistuin tuomaan pirteyttä päivääsi!
Aika kiva idea kertoa blogeista joita seuraa! Saa omat likijatkin tietää uusista kivoista blogeista.
VastaaPoistaJoo, ainahan sitä haluaa tutustua uusiin blogeihin. Tässä yksi mahdollisuus löytää niitä. Ja uskoisin, että esittelemieni blogien kirjoittajillekin tulee hyvä mieli.
PoistaVilla Idur kuuluu ihan mun ensimmäisiin blogituttavuuksiini ja siitä on tullut tosi läheinen. Ihan kuin olisin Pilvin tavannut ihan livenäkin, vaikken olekaan. Tykkään, kun on niin aito! Ja Idurin puuhat, lampaat ja vintin loputon aarreaitta niin kerrassaan mielenkiintoisia.
VastaaPoistaToivottelen täältä sulle kaunista syysviikkoa! Tuuleko siellä teilläpäin kovaa? Täällä on toimiston ikkunan takaa näkyvät lipputangot ihan notkollaan tuulesta, muttei mahda täällä sisämaassa koskaan olla sellaisia puhureita kuin saaristossa.
Sehän täällä blogimaailmassa on niin kivaa, kun blogituttavuuksista tuntuu tulevan ystäviä, vaikka ei koskaan ollakaan tavattu.
PoistaIdurin tapahtumia on mielenkiintoista seurata.
Sinulle myös ihanaa syysviikkoa. Täällä paistaa aurinko lämpimästi, eikä tuulekaan kovin, mikä onkin harvinaista. Tuntuu siellä sisämaassakin olevan ainakin kovia tuulenpuuskia, kun usein puut kaatuilevat ja aiheuttavat sähkökatkoksia. Sellaisia ei täällä useinkaan ole, vaan tuuli on ehkäpä enemmän sellaista tasaisen myrskyistä ja puut ehkä ovat sitkistyneet niin, etteivät ihan vähästä kaadu.