![]() |
| Lokakuun viimeinen viikko on menossa ja paljon on koettu ja nähty tässä kuussa. Niin kuin kaikki blogiani seuranneet tietävät, olen viettänyt pari yötä ihanissa hotellihuoneissa ja tallentanut kameralle niiden erikoislaatuisia tunnelmia. Hiukan kauempana pohjoisessa on oltu parisen viikkoa. Ruska oli auttamattomasti ohi ja lumen tuloa jännityksellä odotettiin, mutta turhaan. Jäätä rannoilla sentään nähtiin jo. Mökillä ei olla oltu yhtään, paitsi katsomassa että kaikki on OK. Töitäkin olen ehtinyt silloin tällöin käydä tekemässä. Näin yhteenvetona lokakuusta voisin sanoa, että on ollut tapahtumarikas, ilmoiltaan kaunis, kaiken kaikkiaan sellainen kuukausi, jollaisia saisi olla useamminkin. Hyvillä mielin muistelen mennyttä kuukautta ja toivotan marraskuun tervetulleeksi muutaman päivän kuluttua! Muita lokakuun kollaaseja tulee tänne PIENI LINTU-blogiin (klikkaa) pikku hiljaa. Käy katsomassa. AURINKOISTA, PIKKU PAKKASTA TOIVOTAN PÄIVÄÄSI! |
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
KOHTA LOPPUU
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
KUUSI MAHTAVAA INSTAGRAM-KUVAAJAA AHVENANMAALTA
Ihana syksy on täällä! Syksy on valokuvauksen kannalta hyvää aikaa, kun luonto hehkuu väreissään. Oranssit, punaiset, ruskeat ja vi...
-
Kummallisia ruttukasoja on ilmestynyt sänkyymme. Ei, vaan ne ovat ihanat pellavalakanat, jotka on nyt yhden yön käytön jälk...
-
Tämän päivän arkipäiväpostaus tulee eiliseltä CASTILLO DE SANTA BARBARAN linnakkeella käynnistä. Linnake on rakennettu 800-luvulla, maurit...
-
Terveiset Ruotsista, Uppsalasta ja Grisslehamnista! Kuva on Grisslehamnin satamasta, jossa hiukan koleasta säästä huolimatta oli j...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti