TÄTÄ ET MINUSTA TIENNYT

Blogeissa on näkynyt mukava haaste "Kymmenen asiaa, joita en ole koskaan tehnyt "ja näitä salaisuuksia on paljastanut mm. MINÄKÖ KESKI-IKÄINEN-blogin Tiia. Käypä katsomassa hänen huumorilla höystettyjä vastauksiaan.

Minäkin innostuin haasteesta, koska on miljoonia asioita, joita en ole tehnyt, vaan eipä sitten ihan kauhean helppoa ollutkaan niitä löytää, ainakaan sellaisia, joita haluaisi kaikille kertoa.

Tässä kuitenkin kovan pähkäilemisen jälkeen mieleen tulleita minulle tekemättömiä asioita:

1. EN OLE KOSKAAN PURJEHTINUT. Rannalta ihailen valkoisia purjeita kun ne taivaanrannassa näkyvät, mutta itse en ole koskaan jalallani astunut purjeveneeseen. Pelkään "tavallisessakin" veneessä, ties mitä, mutta purjeveneen kallistukset olisivat minulle maakravulle kammotuksen paikka, joten ihailen mieluummin näitä kauniita veneitä maalta käsin.

2. EN OLE KOSKAAN KÄYNYT SUOMENLINNASSA. Joka kesä suunnittelemme matkaa Helsinkiin ja siellä käyntiä Suomenlinnassa, jossa en ole koskaan käynyt. Aina vaan se kesä menee niin nopeasti, että käynti jää ja niin taitaa tänäkin vuonna taas käydä; sen verran ohjelmaa on jo tälle kesälle suunniteltuna.

3. EN OLE KOSKAAN NUKKUNUT LEIRINTÄALUEELLA MÖKISSÄ. Teltassa ollaan yövytty monta kertaa, milloin kaksin, milloin koko perheen kanssa, mutta mökissä en ole yöpynyt. Telttailu ei tosin ole pienimmässäkään määrin minulle mieleistä. Illalla saa kömpiä vilusta hytisten, hyttysten ininässä makuupussiin ja aamulla herätä auringonpaisteen kuumentamassa teltassa.

4. EN OLE KOSKAAN OLLUT "SITKU-IHMINEN", vaan jopa liiankin herkkä syöksymään uusiin asioihin sen paremmin pelkäämättä seurauksia. Onni on kuitenkin ollut myötä, eikä mitään suurempia virheitä ole tullut tehtyä. Tärkein ja eniten elämäämme muuttaneista, tällaisista nopeasti tehdyistä päätöksistä oli se, että kahden viikon sisällä olimme sekä päättäneet, että toteuttaneet muuton Ahvenanmaalle. Kiire oli siksi, että koulut olivat alkamassa ja halusimme että tokaluokalla aloittava tyttäremme saisi aloittaa syyslukukauden heti alusta alkaen täällä. Ruotsin kieltä ei kumpikaan lapsistamme osannut sanaakaan, joten sekin antoi haastetta muutolle.

5. EN OLE KOSKAAN KATSONUT "SALATTUJA ELÄMIÄ" TAI "KAUNIITA JA ROHKEITA". Niin katsottuja kuin nämä sarjat tuntuvat olevan, niin itse en ole katsonut yhtäkään jaksoa kummastakaan sarjasta. Ehkä olisi pitänyt?

6. EN OLE KOSKAAN PELÄNNYT UKKOSTA, vaan jo lapsena ihailin salamoivaa taivasta, hienoja värejä ja yhtäkkiä kovalla rytinällä tulevaa sadekuuroa. Nykyisin jopa toivon, että saisi kokea kunnon ukonilman, mutta ukkoskuurot tuntuvat kiertävän mökkipaikkakuntamme. Toki tajuan, että ukkoskuuro ei ole aina pelkästään kaunis luonnon näytelmä, vaan aiheuttaa sekä aineellisia vahinkoja, että henkistä kärsimystä ja pelkoa monille, mutta omalle kohdalle tällaista ei ole sattunut, joten en osaa salamointia pelätäkään.

7. EN OLE KOSKAAN UINUT AVANNOSSA. Uskon, että avannossa käymisen jälkeen olo on varmaan ihan mahtava, mutta minua ei kylmään veteen jäähileiden sekaan saisi millään. Tai, no millään ja millään. Jos joku maksaisi sievoisen summan, niin kyllä sitten taitaisin pakottaa itseni kylmään kylpyyn.

8. EN OLE KOSKAAN LENTÄNYT HELIKOPTERILLA. Kammottaa ajatus lentää laitteella, jossa on niin paljon lasia jonka läpi näkee kuinka korkealla oikein ollaan. En uskaltaisi varmaan ollenkaan katsoa alaspäin, vaikka maisemat tietysti olisivat mitä mahtavimmat ja mitä valokuvia sieltä saisikaan!

9. EN OLE KOSKAAN HAAVEILLUT ULKOMAILLE MUUTTAMISESTA. En edes näin eläkeläisenä haluaisi ostaa asuntoa lämpimästä ja asua siellä kylmimmän vuodenajan. Luulen, että en samassa paikassa viihtyisi vuodesta toiseen, vaan haluan mieluimmin mennä eri paikkoihin kun matkustan. Ja jos pysyvämpää asuntoa hankkisi, niin sitten mielestäni pitäisi osata ko. maan kieltä, että pääsisi tutustumaan paikallisiinkin.

10. EN OLE KOSKAAN KATUNUT SITÄ ETTÄ HANKIN AJOKORTIN. Muistan aina sen vapauden tunteen, jonka koin kun olin juuri saanut ajokortin. Nyt voin ihan itse ajaa autolla mihin ikinä mieleeni juolahtaa! Hiukan samanlainen tunne minut valtaa vieläkin kun auton rattiin istun. Autolla ajossa kadun ainoastaan sitä, etten koskaan ole opetellut pysäköintiä kunnolla, vaan tarvitsen tosi suuren tilan ennenkuin edes yritän parkkeeraamista. Mutta vielähän ei ole myöhäistä tätä taitoa opetella.

Tämä haaste on vapaasti avoinna kaikille, joten tule mukaan!


Mukaan blogiani lukemaan toivotan myös uudet lukijat Ellenin ja Päivin. Toivottavasti viihdytte seurassani!