 |
| Tänään se alkoi taas joulutauon jälkeen. Tai alkoi ja alkoi. Alkoi niille, jotka sinne menivät. Minä en mennyt. Olen viimeiset puolitoista vuotta käynyt pilateksessa. Hiukan vastahakoisesti usein olen sinne tiistai-aamuisin mennyt. Kuinka se meno aina voikaan olla niin vaikeaa. Ja tunnilla vilkuilen kelloa tuon tuostakin ja iloitsen siitä kun viisarit näyttävät tunnin loppumisen lähestymistä. Ja sitten kotiin kävellessä on taas niin kevyt olo ja tyytyväisyys siitä että tuli lähdettyä. Mikä tässä hakkaa vastaan? Ohjaajamme on tosi mukava ja muut tunnilla kävijät ovat aika samanikäisiä ja samanhenkisiä kanssani. Pikkuisen jutustelua ennen ja jälkeen tunnin meillä keskenämme on, mutta kuitenkin, tunnen että en halua jatkaa tätä. |
 |
| Jos tältä tuntuu, miksi jatkaisin tätä harrastusta? Siksikö, että jos jotain on aloittanut, niin sitä ei sitten noin vain saa lopettaa. Periaatteessa joo, näin ajattelen, mutta olenhan jo käynyt puolitoista vuotta, eikä tämä oikein omalta tunnu. Koska liikkua pitää ja vanhemmiten liikkuminen tulee jos mahdollista vielä tärkeämmäksi. Totta joka sana ja laihtua pitäisi ja paikallaan istumista vähentää. Kotiin ei pitäisi jäädä nyhjöttämään, vaan harrastuksia, ihmisten tapaamista, aktiivisuutta elämään on tärkeää ylläpitää olipa sitten nuori tai vanha. No, neljän seinän sisälle ei pitäisi linnoittautua. Siksipä käynkin silloin tällöin tekemässä työvuoron, kirjoitan blogia, tapaan ystäviäkin (tosin liian harvoin), ulkoilen ja teen pitkiä kävelylenkkejä, kesäkautena mökillä riittää puuhaa, teemme pieniä matkoja ym. Syitä jatkamiseen löytyy vaikka kuinka, mutta kuitenkin ajattelen niin että harrastaakseen jotain pitää sen harrastuksen tuntua niin kivalta, että sitä oikein odottaa ja että siitä nauttii ja tuntee sen omakseen. Tällaista tunnetta minulle ei pilateksesta tullut ja siksi päätin lopettaa. Enkä tosiaan tehnyt sitä hetken mielijohteesta. Miksi nyt tuntuu siltä, kuin olisin pettänyt jonkin/jonkun/itseni? |
Harrastuksen pitää olla hauskaa...ihan aiheesta lopetit..:)
VastaaPoistaNo näin minäkin ajattelen ja siksipä teinkin tämän päätöksen.
PoistaOlet pettänyt itsellesi asetetut paineet ja odotukset. Mutta kun ei tunnu hyvältä, niin miksi jatkaa. Käyskentelet varmastikin paljon luonnossa ja saat sieltä virtaa ja jäsenille liikkuvuutta. En itse pidä ryhmäliikunnasta vaan ukkelin kanssa ja koiran tietenkin ja yksin on mukavaa tehdä pitkiä kävelylenkkejä, siinä maailma selkenee. Ryhmäliikuntahommelit koen henkisesti painostaviksi ja muutenkin hötkyilevä liikunta ei sovi minulle. Mutta on aloitettu ja lopetettu moni juttu ja se pettymys omaan itseen ja mitä muut ajattelee tunteet ovat tuttuja. <3
VastaaPoistaZemppiä ja hyviä samoiluja luonnossa ja tänään saa lumikola kyytiä ja päivän liikunnat tulee siinä.
Sitä turhautuu, kun yrittää löytää sellaisen jutun josta tykkäisi ja kuitenkin kerta kerran jälkeen kokee sen pettymyksen, että ei tämä ollutkaan sitä mitä halusin.
PoistaJokapäiväiset kävelylenkit olen nyt ottanut päivän ohjelmaani ja kun on noi nastalenkkärit jalassa, niin saa painella reipasta vauhtia ja välillä pysähtyä ihailemaan luontoa. Kuulinpa eilen jo linnunlauluakin! Kevät, se on tulossa!
Oli varmaan jo aika lopettaakin, jos alkoi tuntumaan pakkopullalta...
VastaaPoistaOletko ajatellut kokeilla jotain uutta harrastusta, niitähän riittää. Eikä sen tarvitse mennä kokeilua pidemmälle, aina voi käydä vaan testaamassa :)
Varmaan oli viisas päätös tähän kohtaan.
PoistaUusi harrastus olisi kiva löytää, mutta vaikeaa se on. Pitää nyt kulkea silmät ja korvat auki jos jotain löytyisi.
Mulla ainakin tollanen harrastus tökkii, jolle on aina sama kellonaika. Olen niin aikatauluvastainen henkilö (vapaa-ajalla), että vaikka harrastus sinällään olisi ihan kivakin, mua ahdistaa, jos tiedän, että se on nimenomaan joka tiistai-aamu kello silloin ja silloin. Ei auta sekään, vaikka tietää, että lähteminen aina (yleensä) kannattaa ja hyvä olo palkitsee.
VastaaPoistaMieluiten harrastan sellaista, jota voin fiilispohjalta tehdä just silloin kun siltä tuntuu. Pysyy motivaatio ja liikunnan ilo yllä. (Tällä hetkellä olen ihan rakastunut punttisalitreeniin, josta en vuosiin piitannut yhtään. Kirjoittelen aiheesta varmaan jossain kohtaa, koska se liittyy iän mukanaan tuomiin juttuihin).
Hyvän päätöäksen teit. Ja yks mun motto on, että "aina pääsee takaisin". Eli se, että nyt lopetit, ei tarkoita sitä, ettetkö voisi palata, jos siltä joskus tuntuu.
Sama täällä. Jo maanantaina aloin miettiä, että huomenna aamulla pitää olla kello soimassa että ehtii pilatekseen. Ja joskus olin jopa mielissäni flunssan poikasesta, kun sai siitä hyvän syyn olla poissa tunnilta!
PoistaJa niinkuin sinä sanot, parhaalta tietysti tuntuu kun saa oman halun ja mielen mukaan harrastaa.
Minä en myöskään pidä aikatauluun sidotuista menoista (jos ei työtä lasketa - mutta se onkin pakko ) - enkä pidä ryhmäliikuntalajeista - siksi minulla nouseekin suosikeiksi juoksu ja hiihto - jos jotain pitaa mainita. Juoksen mielellään yksin ja hiihdän rakkaimpani kanssa kahden. Kävin ahkeraan punttisalilla -90 luvulla ja siitä oli kyllä monen lapsen jälkeen hyötyä, mutta enään ei nappaa sekään.
VastaaPoistaNiinpä, en minäkään ja nyt kun on vapaa tuosta työelämän aikataulutuksesta, niin haluaa tehdä päivästään sellaisen mikä juuri sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Rauhalliset ja pitkät aamut ovat niitä parhaita ja siksipä haluankin aina tehdä iltavuoron kun välillä teen jonkun työvuoron.
PoistaPunttisalilla kävin minäkin joskus kymmeniä vuosia sitten, mutta nyt ei se kiinnosta enää.
Ehdottomasti saa lopettaa, jos siltä tuntuu. Harrastamisen pitää olla mukavaa ja rentouttavaa, eikä kurttuotsaista rypistämistä. Itse en ryhmäliikunnasta pidä ollenkaan, joten niistä olen pysynyt kaukana (koulujen liikuntatunnit vieläkin takaraivossa). Liikunnasta kyllä pidän, mutta harrastan sitä itsekseni. Kitaransoittoa harrastin useamman vuoden. Pikkuhiljaa alkoi lopettaminen käydä mielessä, mutta se päätöksenteko ei ollutkaan niin helppoa. Mukavaa talvipäivää!
VastaaPoistaMinulla ei periaatteessa ole mitään ryhmäliikuntaakaan vastaan ja koulun liikuntatunneista olen aina tykännyt, mutta tämä ei vaan ollut se oikea laji, tai aika. Nyt keskityn kävelylenkkeihin ja nautin luonnosta.
PoistaLumista talvipäivää sinullekin! Täällä on tullut lunta ihan mahdottoman paljon muutamana päivänä.
Minä aloitin jokunen vuosi sitten Ranskan alkeet. Alkuun se tuntui toi kivalta ja odotin aina maanantai-iltoja. Syksyn edetessä alkoi tuntuakin jotenkin vastahakoiselta lähteä, varsinkin, kun jouduin olemaan pari kertaa pois. Tuntui, että tipahdin kärryiltä ja läksyjä en juurikaan ehtinyt kotona tekemään. Lopulta joulun jälkeen päätin jättää menemättä kokonaan. Ajattelin, että voinhan joskus jatkaa tai aloittaa uudelleen, jos siltä tuntuu. Päätös tuntui hyvältä, joskin jouduin itseni kanssa pähkäilemään, kuinkas tässä nyt näin kävikään... Ymmärrän ihan täysin fiiliksesi ja uskon, että olet tehnyt ihan oikean päätöksen! Annukan kanssa oon samaa mieltä, että pääset aina takaisin, jos haluat.
VastaaPoistaKoska harrastukset perustuu vapaaehtoisuuteen, pitää niistä kyllä nauttia.
Kauniita päiviä ja mukavia kävelyretkiä loppuviikkoon sinulle Krisse <3
Ainahan se vähän harmittaa kun huomaa harrastuksestaan ettei se kuitenkaan ollut ihan sitä mitä haluaa. Ja noissa kielissä jokainen poissaolo tuntuu ja näkyy.
PoistaEt ole pettänyt.
VastaaPoistaEnergiavarkaat kannattaa korvata jollain paremmalla :-)
Mukavaa saada blogiystäviltä myönteisiä lausuntoja tähän harrastuksen jättämiseen <3
Poista