Eilen leivoin Maalahden limppua. Reseptin olen joskus saanut entiseltä työkaverilta, joka oli Pohjanmaalta kotoisin. Limppu on helppo tehdä ja onnistuu aina. Taikinamäärä on iso, eikä ainakaan meidän huushollin yleiskone jaksanut sitä alustaa, joten käsivoimin mentiin. Halusin kuitenkin tehdä juuri tämän kokoisen taikinan, koska siitä tulee juuri sopivasti uunipellillinen ihanaa limppua, joka sopii erityisen hyvin juuri joulun aikaan.
Tässä resepti:
1,5 l vettä 50 g hiivaa 3 dl siirappia 1/2 kg fariinisokeria 1 kkp sokeria 2 kkp maltaita 2 tl ruokasoodaa 4 rkl suolaa 1,5 kg ruisjauhoja 1 kg vehnäjauhoja
Sekoita kaikki ainekset ja alusta taikina. Peitä uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina tasaisesti paperille. Anna nousta pellillä 6 tuntia. Paista 150 asteessa 3 tuntia.
Jos haluat, niin sivele valmiin limpun pintaan siirappia ja vettä.
Uunipellillisen jaan yleensä kuuteen tai kahdeksaan palaan, jotka laitan pakkaseen, josta on helppo ottaa kulloinkin syötävä määrä sulamaan. Muuta ei leipä päälleen kaipaa kuin voita tai margariinia, mutta sopii erinomaisen hyvin esim. illanistujaisten suolapalaksi vaikka graavilohen kanssa.
Tämä ohje oli heti pakko kopsata, tykkään niin kaikenlaisten leipien tekemisestä ja uutta reseptiä on aina kiva kokeilla! Kiitos ohjeesta Krisse :D Ja ihanaa joulun aikaa <3
Wautsi. Nyt on tuttu tuote, paitsi että en ole koskaan kokeillut sitä leipoa itse. Kiitos reseptistä. Asumme tässä Maalahden nurkilla, ja limppu on vakiotuote juhlapöydässä :)
Kannattaa kokeilla, koska leipä valmistuu vaivattomasti. Ei pidä pelästyä taikinan kohottamis-tai paistoaikoja, eikä suurta taikinamäärää. Se on erittäin helppo alustaa käsin; käy hetkessä.
Kiitos mainiosta limppureseptistä! Olet onnistunut leipomaan muhkean näköisen peltileivän ja makukin on varmasti kerrassaan herkullinen, Näyttää siltä, että saamme sittenkin valkean joulun tänne Turun seudulle. Yöllä on satanut lunta ja lämpömittari on reilusti pakkasen puolella. Millaista joulun säätä Maarianhaminaan on ennustettu?
Kuten postauksessakin kirjoitin: onnistuu aina. Täällä nollakeli ja säätiedotuksen mukaan pieni lumisateen mahdollisuus maanantaina, joten saa nyt nähdä mitä tulee. Mukavaa päivää sinnekin!
Ompa komee leipä ja varmasti herkullista!
VastaaPoistaHyvältä maistuu!
PoistaTämä ohje oli heti pakko kopsata, tykkään niin kaikenlaisten leipien tekemisestä ja uutta reseptiä on aina kiva kokeilla!
VastaaPoistaKiitos ohjeesta Krisse :D Ja ihanaa joulun aikaa <3
Ole hyvä Tuitiina; kannattaa kokeilla.
PoistaVoi että tämä näyttää herkulliselta. Ja ihana että on noin reilun kokoinen ♥ Hyvää Joulua :)
VastaaPoistaSe onkin mainiota, että määrästä tulee monta leipää. Hyvää joulua sinullekin!
PoistaWautsi. Nyt on tuttu tuote, paitsi että en ole koskaan kokeillut sitä leipoa itse. Kiitos reseptistä. Asumme tässä Maalahden nurkilla, ja limppu on vakiotuote juhlapöydässä :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, koska leipä valmistuu vaivattomasti. Ei pidä pelästyä taikinan kohottamis-tai paistoaikoja, eikä suurta taikinamäärää. Se on erittäin helppo alustaa käsin; käy hetkessä.
PoistaKiitos mainiosta limppureseptistä! Olet onnistunut leipomaan muhkean näköisen
VastaaPoistapeltileivän ja makukin on varmasti kerrassaan herkullinen,
Näyttää siltä, että saamme sittenkin valkean joulun tänne Turun seudulle. Yöllä
on satanut lunta ja lämpömittari on reilusti pakkasen puolella. Millaista joulun säätä
Maarianhaminaan on ennustettu?
Suloista neljättä adventtia <3
Kuten postauksessakin kirjoitin: onnistuu aina.
PoistaTäällä nollakeli ja säätiedotuksen mukaan pieni lumisateen mahdollisuus maanantaina, joten saa nyt nähdä mitä tulee.
Mukavaa päivää sinnekin!
Näyttää NIIN herkulliselle ja varmasti maistuukin.
VastaaPoistaHyvää 4. adventtia!
Aika maukasta on; makea limppu.
PoistaSamoin, mukavaa sunnuntaita!