Eilen saatiin tännekin pikkuisen valkoista maahan. Mistään lumipeitteestä ei voida kuitenkaan puhua, niin vähän sitä on tullut.
Tämä viikko on minulla työviikko ja se tarkoittaa sitä, että tänään on iltavuoroon meno. Jouluvalmistelut on suurimmalta osaltaan tehty. Oltiin vähän jo ajateltu, ettei perinteisiä jouluruokia tänä vuonna laitettaisikaan, mutta eilen kuitenkin tein lanttulaatikkoa, tänään töiden jälkeen valmistuu rosolli eli sallatti, niin kuin meidän murteella sanotaan. J jää paistamaan kinkkua kun minä lähden töihin. Töissä taitaakin olla jo jouluvalmistelut tehty sillä aikaa kun minä olen ollut vapaalla.
Joko teillä on joulu valmiina?
Mukavaa, eikä toivottavasti kovin stressaavaa aatonaattoa kaikille!
Ihana kuva <3 Me käydään tänään vielä ostamassa joulukukat ja paistetaan kinkku. Sitten on valmista jouluksi. Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi!
Mukavaa työpäivää! Jouluvalmistelunne on hyvällä mallilla, on varmasti ihana palata töistä kotiin, kun vastapaistetun kinkun tuoksu tervehtii eteisessä. Meillä on kaikki valmiina joulua varten, ainoastaan taatelikakku on vielä leipomatta. Rauhallista joulunaikaa! p.s. Täällä Turussa on nyt niiiiin kaunista! Eilen satanut lumi on pysynyt maassa ja lisää satelee parhaillaan. Saimme sittenkin valkean joulun!
Oikein ihanaa Joulua Krisse!
VastaaPoistaIhana kuva <3
VastaaPoistaMe käydään tänään vielä ostamassa joulukukat ja paistetaan kinkku. Sitten on valmista jouluksi.
Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi!
Hyvin olette saaneet kaiken valmiiksi. Mukavia joulunpyhiä!
PoistaMukavaa työpäivää! Jouluvalmistelunne on hyvällä mallilla, on varmasti ihana palata
VastaaPoistatöistä kotiin, kun vastapaistetun kinkun tuoksu tervehtii eteisessä.
Meillä on kaikki valmiina joulua varten, ainoastaan taatelikakku on vielä leipomatta.
Rauhallista joulunaikaa!
p.s. Täällä Turussa on nyt niiiiin kaunista! Eilen satanut lumi on pysynyt maassa ja lisää
satelee parhaillaan. Saimme sittenkin valkean joulun!
Kinkkua tuli maisteltua töiden jälkeen ja hyvää oli!
PoistaIhanaa joulun aikaa teille :)
VastaaPoistaKiitos Katariina!
PoistaIhanaa kun saadaan valkoinen joulu! Terkkuja!
VastaaPoistaTerveiset tulivat perille, kiitos!
PoistaHyvää ja rauhallista joulua!♥
VastaaPoistaSamoin sinne, Sylvi!
PoistaToivottavasti lumi pysyy. Valoisuus sen myötä on lisääntynyt. Hyvää loppuvuotta sinulle Krisse!
VastaaPoista