sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

MITÄ, HYTTYNEN MEIDÄN MÖKILLÄ!



Yöllä on satanut ihan hiukan, sen verran että terassin lattialaudoituksesta huomasi että vettä on tullut.

Luonto tuoksui ihan erilaiselta kuin mihin tänä kesänä on totuttu,  raikkaalta ja helpolta hengittää.

Ja jokin vieras ääni kuului korvaani. Hyttynen! Mökillämme ei ole yleensä hyttysiä kun merituuli lennättää ne jonnekin muualle. Nyt oli kuitenkin ihan tyyntä ja hiukkasen kosteaa joten tuo inisijäkin oli tänne löytänyt.  





Jokapäiväinen kastelu on saanut kesäkukat pysymään hengissä ja kasvimaan kylvöksetkin ovat jo hyvällä alulla. Kohta päästään jo oman maan salaattia nauttimaan.

Tänä vuonnahan en esikasvattanut mitään, joten kestää hiukkasen kauemmin ennenkuin satoa tulee. Jopa yhden salaattilajin kylvin suoraan maahan, vaikka sille suositeltiin esikasvatusta. Pieniä alkuja vihertää mullan joukossa, joten saa nähdä jos vaikka onnistuisi senkin kanssa.

Herneiden varret ovat jo kasvaneet ja niille onkin väkerretty tuet kanaverkosta ja kepeistä.
 



Terassin villiviinissä on jo ihan täysikokoiset lehdet jotka antavat mukavaa vehreyttä harmaan tummalle terassille.

Noilla päällekkäin pinotuilla kivilläkin on oma tehtävänsä. Ne nimittäin estävät lintuja tekemästä pesäänsä tuohon paikkaan. Viime keväänä yksi lintu yritti väkisin pesiytyä siihen, mutta emme halunneet tuohon ruokapöydän viereen linnunpesää, joten täytimme kolon kivillä. 




Nurmikossa ei viherrä mikään muu kuin rikkaruohot. Ne törröttävät uljaina kulottuneen ruohon keskellä.


Tänään tarkoituksenamme on lähteä kävelemään yksi luontopolku, jolla emme aiemmin olekaan käyneet. Siitä sitten kerron myöhemmin.

Jos muuten olet sattunut lukemaan toisesta iltapäivälehdestä "miten kamalaa täällä Ahvenanmaalla on elää suomenkielisenä", niin älä ihan kaikkea usko. Asia ei ole ihan mustavalkoinen. Jotain hyvääkin täällä täytyy olla, koska mekin täällä viihdymme. Niin metsä vastaa jne.




OIKEIN HIENOA PÄIVÄÄ SINULLE!


 

16 kommenttia:

  1. Tänne asti ei ole vesisade tullut ja nurmikolla tosiaan törröttää ne rikkaruohot vihreinä, muuten alkaa kellastumaan.

    Mukavaa ulkoilupäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei täälläkään paljoa tullut, joten illalla taas kasteluhommiin.
      Kiitos, lenkki tuli kierrettyä lämpimässä säässä.

      Poista
  2. Olisipa täälläkin satanut, mutta ei tipan tippaa. Nytkin aurinko helottaa täydellä teholla, pilviä ei näy missään.
    Jospa illalla sitten, kun kerran luvattiin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähissä olivat tipat täälläkin. Toivotaan illalla tai yöllä oikein kunnon vesisadetta.

      Poista
  3. Toivottavasti oli vain yksi yksinäinen hyttynen! Meillä on ihan sama juttu, että niitä ei onneksi juurikaan näy. Pääskyset syövät niin tehokkaasti noita pienhyönteisiä ja myöskin tuuli lennättää muualle. En kyllä kestäisi olla sellaisessa paikassa, jossa niiden kanssa joutuisi työkseen taistelemaan samasta elintilasta. Nyt on ollut sade harvassa - joka pisara otetaan ilolla vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaan yksi. Aina tuskaillaan tuon ikuisen tuulemisen kanssa, mutta ennemmin tuuli kuin hyttyset.
      Tänne saa myös tulla oikein kunnolla vettä!

      Poista
  4. Minusta ainakin näyttää siltä että siellä Ahvenanmaalla on oikein mukavaa elää. Ihania kuvia! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiassa ihan hyvä paikka asua. Täydellistä ei kai ole missään.

      Poista
  5. Meilläkin mökillä aamulla sade ropisi asuntoauton kattoon. Ei satanut paljon, mutta sää oli todella raikas aamulla.
    Sinulla ovat jo kylvökset hyvällä mallilla. Minulla on vielä salaatti kylvämättä, kun en muista ostaa siemeniä, mutta sehän tulee nopeasti. Pari kesäkurpitsantaintakin haluan vielä.
    Meillä on nurmikko kotona hävettävän kamala, mutta aion sitä hiukan uusia.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla ulos astuessani vastaan tuli sellainen kesäsateen tuoksu jota ei tänä vuonna vielä ole päässyt kokemaankaan, mutta tuo sade ei paljoa paikkoja ollut kastellut. Nurmikko on mitä on ja meilläkin tarvitsisi uusia ainakin paikoitellen.

      Poista
  6. No, täällä niitä hyttysiä on riesaksi asti! Moneen vuoteen ei ole ollut näin paljoa. Jos pihalla aikoo jotain tehdä, on pakko laittaa hyttyskarkotetta. Sitten saakin olla ihan rauhassa.

    Aikaan purjehtiessamme kävimme Ahvenanmaalla joka kesä. Tykättiin kovasti, vaikka suomenkielellä ei joka paikassa pärjännytkään vaan piti kouluruotsilla yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttyset eivät kyllä ole kivaa seuraa, joten parasta suojautua.
      Ei kannata olettaakaan että suomen kielellä täällä pärjäisi, eikä etenkään pidä luulla että jos tänne muuttaa, niin ei tarvitsisi osata ruotsia. Täällä kyllä järjestetään ruotsin kursseja tänne muuttaville ja sellaisen kurssin kävin itsekin aikoinaan, vaikka koulussa ruotsia olinkin jo lukenut monta vuotta.

      Poista
  7. Tänne ei ole vielä sateet tulleet, jotka nuotion ääressä ei vieläkään fiilistellä. Hyttysiä on ollut ihan älyttömästi. Iltalenkille on ollut pakko varustautua kunnolla niiden parveillessa ympärillä. Koirille on annettu punkkilääkkeet, joiden pitäisi vähän hyttysiäkin karkottaa. Kamala katsoa kun karvalasten kimpussa pörrää mustanaan hyttysiä :/
    Iloista uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaa taitaa olla vähän joka puolella. Onneksi meillä ei hyttysiä näe, paitsi toi yksi.
      Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Voihan inisijä, hyttysen ininä on kyllä pahimman luokan vinkunaa, etenkin öisin. Huh toivottavasti oli teidän mökillä ensimmäinen ja viimeinen.

    Kivaa viikon jatkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli ihan ainoa laatuaan. Usein tulee manattua tuota ikuista tuulta joka mökillämme on, mutta on se sentään siedettävämpi kuin hyttysen ininä.

      Poista