perjantai 13. huhtikuuta 2018

HANKINTAREISSULLA


Terveiset Ruotsista, Uppsalasta ja Grisslehamnista! 


Kuva on Grisslehamnin satamasta, jossa hiukan koleasta säästä huolimatta oli jo hyvinkin keväistä. Kuvan otin kun istuimme rannalla olevalla penkillä laivan tuloa odottaen.  Takanamme oli rivi matkailuautoja jotka oli pysäköity niin että heillä on mukavat näkymät satamaan.

Noita matkailijoita on ihan aina tässä rannassa. Näyttävät olevan eläkeikäisiä ja autot on parkkeerattu niin että ihan hetkellisestä käynnistä ei ole kyse, vaan ainakin yksi yöpyminen heillä täällä on. Sähköjohdot oli vedetty jokaisesta autosta ja autojen matkustajat oleskelivat ulkosalla. Aika monella näkyi olevan lasissa jotain juotavaa. Kevään tuloa ja ystävien tapaamista kai juhlivat.

Mietin myös sitä, että hehän pääsevät tuosta kätevästi laivalla tekemään risteilyn. Matka kestää edestakaisin neljä tuntia, joten siinä ajassa ehtii mainiosti syömään hyvin. Eckerölinjan laivoilla on meidän mielestä erinomaisen hyvät ruoat. Aina tuoretta ja maukasta.

Laivalla ehtii tehdä myös tax-freeostokset ja illaksi voi sitten kömpiä omaan matkailuautoon nukkumaan. Kuulostaa aikakin mukavalta!

Mutta meille jotka teemme tuon samaisen matkan vain päästäksemme pois saarelta ja sinne takaisin, tuo laivamatka on aina enemmänkin piinaa, vaikka vaan kaksi tuntia yhteen suuntaan kestääkin.

Tämän kerran piinaa lievitti kuitenkin tyytyväisyys siitä, että saimme tehtyä kaikki hankinnat jotka oli suunniteltukin. Hankinnat olivat terassille, eli pöytä/tarjoiluvaunu ja tuuli/näkösuoja. Mattoa ei kuitenkaan vielä löydetty.

Postista tuli vielä viesti että tilaamamme grilli on saapunut, joten se noudetaan tänään.

Iltapäivällä jatkuu terassin somistus.

Olethan jo osallistunut blogini 6-vuotisarvontaan? Jos et, niin tee se TÄÄLLÄ. Aikaa on vielä muutama päivä.


OIKEIN MUKAVAA JA KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!



23 kommenttia:

  1. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva :) Hyvä, että saitte hankintoja tehtyä. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pieni satama on aika idyllinen niinkuin koko Grisslehamnkin. Samoin sinulle!

      Poista
  3. Nyt olen vähän kateellinen tuosta lyhyestä matkan kestosta :). Ruotsin puolella taitaa kuitenkin olla järkevämmät hinnat kuin täällä? Ainakin mun Torniossa asuva ystävä poikkeaa mm. Ikeaan Ruotsin puolelle, kun sieltä saa samat tavarat halvemmalla kuin rajan tältä puolen.

    Ja ihanan sininen kuva! jos et olis maininnut koleaa keliä, sitä ei pystyisi kuvasta arvaamaan.

    Aurinkoista terassiviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, älä ole kateellinen matkan lyhyydestä. Kaikkialle muualle meiltä onkin pitkä matka, siis Suomen puolen mantereelle. Teillä on kaikki automatkan päässä. Nyt en osaa sanoa miten Ikean hinnat eroavat Suomen ja Ruotsin puolella. Ikeassa nimenomaan kävimme ostoksilla tälläkin kertaa, Uppsalassa. Ruotsissakin on kyllä kaunista, vaikka me suomalaiset aina ylistämme Suomen luontoa!
      Terassille on jo tuulensuojat/näkösuojat asennettu ja J on jo muutaman tunnin koonnut grilliä. Tänään taidetaan syödä enkaa kertaa terassilla, sen verran kuumasti aurinko siellä paistelee.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  4. Toivottavasti tilaamanne grilli ei ole yhtä pieninä osina, kuin takavuosina meille tullut. Kokosin sitä monta tuntia ja piti välillä käydä tekemässä yksi työvuorokin. Oli valmistettu Kanadassa ja merkki Siesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä on pieninä osina. Jo postista nouto oli vaikeaa, kun ei J tiennyt mistä lukuisista mahdollisuuksista hän olisi ajanut oikealle noutopisteelle. Se selvisi lopulta ja hän aloitti grillin koamisen. Muutama tunti siinä on jo vierähtänyt eikä valmista ole vieläkään. Kehoitin jatkamaan huomenna, joten tänään ei meillä vielä grilliruokaa saada. Tämä on eri merkkinen, mutta varmaankin yhtä työls koota, vaikka J kyllä väittää että kokoaminen on vaan kivaa. No, noi insinöörit kai tykkää tuollaisesta!

      Poista
    2. Kylläpä tuli virheitä. J siis aloitti grillin kokoamisen. Ja työläs koota piti kirjoittaa.

      Poista
  5. Ihana matka! Oikein aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli että saatiin hankittua kaikki mitä oli suunniteltukin, mutta sen verran rasitti meikäläistä, että yön nukuin paremmin kuin aikoihin!
      Oikein hienoa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Sieltä se terassi kehkeytyy ja nyt alkaakin olla jo ihan terassi-ilmat. Matot muuten koen itsekin vaikeiksi hankinnoiksi, jos täydellinen aina löytyykin, niin maksaa maltaita.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa valmistuu. Mutta vielä puuttuu päivänvarjo ja se matto.
      Oikein hienoa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Kaunis kuva. Kerrot varmaan myöhemmin, mitä ostoksia teit ja miten terassin sisustus etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kerron ja kuviakin tulee kunhan saadaan vähän jotain kukkia hankittua.

      Poista
  8. Oi miten ihana kuva! Jostain syystä sinisen, punaisen ja valkoisen yhdistelmä iskee minuun aina :)

    Hyvä juttu, ettei tullut turha reissu. Voisi ottaa pattiin, jollei löytäisikään mitään mitä lähti hakemaan. Kun kumminkin vaivaakin joutuu matkojen eteen näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykällä nappasin kun siinä istuimme.
      Luulin jo hetken ettei saadakaan yhtä juttua jota Ikeasta lähdettiin hakemaan, mutta onneksi sentään löytyi.

      Poista
  9. Oikein mukavia terassihetkiä ja puuhasteluja sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Marru. Tänään on satanut, muttaeilen paistoi jo niin kuumasti ettei pystynyt kauan auringossa olemaan.

      Poista
  10. Onpa teillä ollut kiva reissu! Ihanalta kuulostaa myös asuntoautoilijoiden elämä maisemista nauttien. Niin tuttua.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa 💕
    T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ja saatiin hankittua ne jutut jotka oli tarkoituskin. Ollaan pari kertaa vuokrattu asuntoauto ja ajettu lappiin. Tykättiin kovasti sen kanssa matkaamisesta ja siinä on se vapaus pysähtyä kahville ja vaikka nokosille ihan koska vaan.
      Hienoa ja aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Upea kuva! Varmasti ihana reissu. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli reissu ja laivamatka onneksi noinkin lyhyt!
      Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista