lauantai 3. helmikuuta 2018

MILLAISEN REMONTIN SAA 30€:LLA?



Uusi koti ja uudet pinnat.


Valkoista, valkoista ja vielä kerran valkoista. Valkoinen on kyllä hyvä taustaväri muille väreille, mutta jos asunnon kaikki seinät ovat valkoisia, niin mielestäni näky on hiukan aneeminen. 



Aneemisuutta olemme yrittäneet torjua mm. ruokapöydän viereiselle seinälle kiinnitetyillä hyllyillä ja peileillä.

Mutta jokin tässä ei vaan stemmaa, vaikka mitään varsinaista virhettä ei olekaan.

Olin jo pidemmän aikaa, tai oikeastaan koko sen kolmen kuukauden ajan jonka olemme täällä asuneet, miettinyt ainakin yhden olohuoneen seinän maalaamista tai tapetoimista.



Tänään oli juuri oikea päivä ruveta toteuttamaan yhden seinän muutosta.

Mielessä oli tapettikauppa, joka on maaseudulla ja josta olimme hankkineet mökinkin tapetit.

Olimme jo matkalla sinne, kun puhuin tyttären kanssa puhelimessa ja hän neuvoi käymään ensin Maarianhaminassa liikkeessä jossa täysihintaisten tapettien lisäksi myydään jäännösrullia. Emme tienneet tällaisesta mahdollisuudesta ja mielihyvin ajoimme tuohon tapettikauppaan katsomaan löytyisikö jotain meille sopivaa.

Olimme laskeneet, että meidän pikku remonttiin riittäisi yksi, tai korkeintaan kaksi rullaa tapettia, mutta jos täysihintaista tapettia ostaisi, niin tapetteihin saisi helposti menemään pitkän matkaa toistasataa euroa.

Saavuimme tapettikauppaan ja kipusimme rappuset ylös "parvelle" jossa oli tapetteja joka makuun. Tytär oli neuvonut että "parven" takaosassa on vielä yksi huone jossa on jäännöseriä ja sinne suuntasimme. Iskin silmäni heti tapettiin jossa vaaleansinisellä pohjalla oli ruskeaa ja turkoosiin vivahtavaa kuviota, vaalea sinertävää kuviota ja siellä täällä pikku kukkasia jotka olivat beige/hopea-värisiä. 

Tämä tapetti oli juuri sellaista jota olin ajatellutkin. Ei liian neutraalia, vaan siinä oli sitä jotakin, mutta se ei kuitenkaan ollut kirkuvan väristä.

Ja tapetin hinta. Punaisessa hintalapussa luki 10€!

Oli selvää, että tässä olisi tuleva tapettimme.

Kassan kautta käytyämme totesimme, että kaksi rullaa tapettia ja kaksi purkkia liisteriä olivat maksaneet alle neljäkymppiä.

Loppujen lopuksi tarvitsimme vain yhden rullan tapettia ja yhden purkin liisteriä eli n. 20€ tulivat ne maksamaan.  



Vielä tarvitsimme muutaman metrin listaa, joka kiinnitettiin tapetin reunoihin.




Päädyimme tapetoimaan seinän pätkän joka on vierashuoneen oviaukon ja jääkaapin oven välissä eli sen seinän osan joka on ruokapöydän taustana.

Tapetti kiinnitettiin loppumaan samalle korkeudelle kuin mille oviaukko loppui. Listat muodostavat kuin kehyksen tapetoidulle osalle.

Aikaisemmin tällä seinällä oli kaksi peiliä ja hyllyt valokuville, mutta nyt kun tapetti on näinkin näyttävää riitti kun ripustettiin soikea peili seinälle.




Peilin kautta heijastuu näkymä keittiö-osaan, tai näkyyhän se ilman peiliäkin, samaa yhtenäistä tilaa kun olohuone ja keittiö ovat.




Nyt on saatu laitettua tähänkin kotiin hiukan omaa kädenjälkeä. Kaikki pintamateriaalithan oli jo suunnittelija valinnut, sillä asunto oli ihan valmis kun tämän ostimme.

Voipi olla ettei tämä jää ainoaksi remonttikohteeksi kun alkuun päästiin. Eihän me osata olla jos ei jotain fiksaamista koko ajan löydy.

Nyt saadaan ihailla lopputulosta.  Eikä Boråstapeter pettänyt odotuksia tälläkään kertaa. Aikaisemmin meillä remontoitiin mökin makkarit saman valmistajan Herbarium-tapetilla (täällä).

Puolet tapetista ja liisteristä on jäljellä, joten tämän kohennuksen hinnaksi tuli listojen kanssa kolmekymmentä euroa.

Niin ja toinen peili ja valokuvat laitetaan toiseen paikkaan kunhan ehditään.

Tämä oli nopea ja halpa pikku remontti. Lisää tällaisia!



MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!


36 kommenttia:

  1. Kaunis tapetti ja hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis tapetti ja onnistunut lopputulos! Olen itse menossa ensi viikonloppuna Rakenna, Sisusta ja Uudista -messuille ja siellä on osasto Bloggaajat tapetilla - saatan saada tapettiherätyksen;)
    Ihanaa viikonloppua, Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallista on kun rupeaa katselemaan tapettimalleja; löytyy niin paljon hienoja. Mukavia messuiluja! Noilla messuilla olen minäkin jonkun kerran käynyt.
      Samoin sinulle Arja!

      Poista
  3. Upea lopputulos ja millä hinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta ei kyllä päätä huimannut ja muutos on suuri!

      Poista
  4. Oikein nättiä, tapetti toi tilaan juuri sen pisteen iin päälle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taitaa ollakin aika samanlainen tapettimaku kuin minulla :)

      Poista
  5. No olipas kannattava reissu ja ihana tapetti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tytär joka neuvoi halvemman konstin tähän remonttiin :)

      Poista
  6. Oikein onnistunut remontti. Ja hyvä, kun teillä oli apajat tiedossa. Inside -tieto on aina valttia :)

    Meilläpäin käytetään tapetteja todella vähän. Nyt mietiskelen vierashuoneen käyttöönotossani, että jospa tapiseerattaisiinkin yksi seinä. Mun mielestä täällä pistetään tapetteja hulluihin paikkoihin, kuten keittiöön ja kylpyhuoneisiin. Ja yhdessä kylpyhuoneessa oli kokolattiamatto. Joku aika sitten kävimme näytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin tyytyväisiä tosiaan kun saatiin noin edulliset ostokset tehtyä. Kyllä se huoneen ilmettä muuttaa jos vaan vaikka yksikin seinä tapetoidaan, tai maalataan eri väriseksi kuin muut.
      Tuota kokolattiamattoa kylpytiloissa ei voi ymmärtää. Onhan se tietysti lämmin ja mukavan tuntuinen jaloille, mutta ei voi välttyä ajattelemasta mitä maton alla mahdollisesti tapahtuu....

      Poista
    2. Jep, ja tämä matto oli siinä kylpyammeen ympärilläkin 😀

      Poista
  7. Minusta tuo kohta oli nätti ennen tapetointiakin, mutta olenkin pelkistetyn sisustuksen ystävä. Ei tullut remontti kalliiksi. Ja tuossa on se hyvä puoli, että koska tapansa voi vaihtaa paikan ilmettä laittamalla toisen tapetin. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pelkistetystä tykkää niin varmaankin tuo aiempi näkymä olikin enemmän mieleen. Minäkään en tykkää liian rönsyilevästä sisustuksesta, mutta en ihan noinkaan pelkistetystä. Tapettia tosiaan on helppo vaihtaa jos alkaa kyllästyttämään.
      Oikein hienoa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Ollaan tyytyväisiä tähän muutokseen.

      Poista
  9. Kaunista tuli halvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan paljoa kukkaroa tyhjentänyt tämä remontti ja kiva lopputulos saatiin.

      Poista
  10. Kaunis tapetti!
    Olemme asuneet... hetkinen...tuliko siitä jo kolme vuotta täyteen...no, meillä on makuuhuoneen päätyseinä maalattu ja kaikki muut vielä valkoisena. Tehän olitte nopeita..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä aika nopeita käänteissämme, oli sitten kyse remontoinnista tai asunnon ostosta :)

      Poista
  11. Harvoin kuulee, että jotain saa halvalla. Onnistunut lopputulos. Pidän vaaleasta, mutta kyllä tuollainen väriläiskä tuo piristystä kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kun jotain remontoi, niin yleensä satalappuset vilahtavat vaan käsistä, tai paremminkin pankkitililtä. Satasen seteliä ei näinä aikoina juurikaan näe kun nostot tapahtuvat automaatilta.
      Meillä on muuten aika neutraali sisustus, joten tämä ei mielestämme ole liian räväkkä.
      Kuvat olin ottanut sähkövalossa, joten tuo ruskea tulee esiin enemmän kun taas päivänvalossa vaaleat värit korostuvat kivasti.

      Poista
  12. Aivan ihana. Juuri tuon tapetin minäkin olisin tuohon teille valinnut ;). Kiva, kun sait sen edullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että mielestäsi tapetti oli täysosuma tuohon paikkaan.

      Poista
  13. Kauniille näyttää.
    Teillä on ihana koti.

    VastaaPoista
  14. hyvä osoitus, että pienellä budjetilla saa kivasti jo uudistettua kodin ilmettä. Kaunis lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää oli meillekin että näin halvalla päästiin!

      Poista
  15. Kiva yksityiskohta ja toi persoonallisuutta kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hiukan enemmän omalta, kun on jokin kohta mikä on itse toteutettu.

      Poista
  16. Ihana tapetti ♥ Tuo juuri sopivasti kontrastia muuten niin valkeaan ja selkeään sisustukseen. Kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että mielestäsi onnistunut lopputulos😊

      Poista