maanantai 23. lokakuuta 2017

MUUTTOA JA ONGELMIA KUVANKÄSITTELYSSÄ



Huomasin ettei Picasaan enää pysty kuvia lataamaan ja pitää etsiä uusi kuvien muokkauspaikka.

Ehdotuksia mistä löytyisi helppokäyttöinen, suomenkielinen kuvien muokkauspaikka.

Olen nyt aivan hukassa tämän asian kanssa, kun kuusi vuotta olen käyttänyt Picasaa ja tottunut siihen. Tuleekohan blogin pitämisestä enää mitään?

Tämän postauksen kuvat ovat nyt aivan muokkaamattomia ja sen näkee. Tämä ylläolevakin on ihan vinossa, mutta tällä mennään nyt.

Eipä tuossa muutenkaan kovin järjestelmällistä ole. Uuteen kotiin on päivittäin viety tavaraa useampia lasteja omalla autolla. 

Ruokapöydän tuolit mahtuivat omaan autoon ja tuossa ne nyt ovat rivissä. Pöytä on vielä vanhassa paikassa.
Halutaan viedä etukäteen mahdollisimman paljon tavaraa, niin että keskiviikkona kun on varsinainen muuttopäivä, ei olisi niin paljon pientä "sälää".


 



Hankittiin kannellisia, isoja muovilaatikoita muuttoa varten. Niissä on kätevä kuljettaa ja ne tulevat muuton jälkeen käyttöön säilytykseen komeroissa ja varastossa. 



Astioista ja muista keittiötavaroista alkaa olla jo suurin osa uudessa kodissa.Onpa keittiöön mattokin jo laitettu paikoilleen.

Kaikkien huoneiden verhot ollaan jo myös ripustettu ikkunoihin.

 



Täyttyvät ne kaapit ja laatikot tässäkin keittiössä, vaikka tuntui että kaappeja on vaikka kuinka paljon.

Tiskipöytä on ikkunan edessä ja näin ollen kuivauskaappia ei ole ollenkaan. Mutta Ikeasta ostettu pieni kuivausteline riittää mainiosti kuivatukseen, kun melkein kaikki kuitenkin pestään koneella.

Tuosta ikkunasta olen huomannut miten moni autoilija katsoo pitkään tänne päin todetakseen että tänne ollaan muuttamassa. Kolme huoneistoa tästä talosta on vielä myymättä. Saa nähdä minkälaisia asukkaita saamme naapureiksemme. Talon toisen päädyn asukkaat olemmekin jo tavanneet.

 



Hiukan leluja  tuotiin tänne uuteen paikkaankin. Legot ja piirustusvälineet ovat ne tärkeimmät.


Hyvällä mallilla on muuttomme tällä hetkellä. Enää kaksi yötä vanhassa paikassa.

Uudessa kodissa on sauna jo lämmitetty kaksi kertaa ja hyvät löylyt siellä saakin.

Viime päivinä on saatu nauttia kauniista päivistä, mutta me emme ole ehtineet ulkona olla ja kaikki valokuvaaminenkin on jäänyt. Kunhan muuttoruljanssi on ohi, niin ehdin nauttia luonnosta ja laittaa kuvia tännekin.


Mutta sitä ennen pitäisi se uusi kuvankäsittelyohjelma löytyä!


 

28 kommenttia:

  1. Itse olen aina käyttänyt ilmaista PhotoScape ohjelmaa ja ilmeisesti sitä käyttää muutama muukin blogin pitäjä, helppo oppia :)

    Mukavia muuttopuuhia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä jos on helppo oppiakin.

      Poista
  2. Kehtaanko myöntää, että en edes osaa käyttää noita ohjelmia. Seuraan mielenkiinnolla mitä muut vastaavat, jos vaikka alkaisi opettelemaan kuvien käsittelyä. Ihanaa päästä uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään muita käyttänyt kuin tuota mainitsemaani Picasaa. Saa nähdä kuinka nyt käy.
      Kyllä tuntuu kivalle muuttaa!

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin ❤️ Minä myös käytän PhotoScape - ohjelmaa. Ja aika usein myös Instagramin muokkausohjelmaa, se kun säästää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Nyt en taaskaan ymmärrä, voiko Instagramissa muokata muitakin kuvia kuin niitä joita tallentaa Instagramiin? Toki muokkaan minäkin Instan ohjelmalla, mutta silloin on kyseessä juuri sinne tallennettavat kuvat.

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin!
    Olen käyttänyt PhotoScape-ohjelmaa minäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne.
      Kovin tuntuu yksimielisen suosittu olevan tuo PhotoScape-ohjelma.

      Poista
  5. Onnea muuttoon! Toivotan sitten muuta onnea, kun olette omassa kodissa.

    Tuo on kyllä ihan parasta, kun voi muuttaa kaikessa rauhassa ja vähän miettiä mitä vie milloinkin ja miten pakkailee.

    Meillä ei muuten ole kuivauskaappia. Ihan hyvin sitä on pärjätty, vaikka aluksi tuntui oudolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Leppoisahkoa on ollut tämä muutto verrattuna aikaisempiin muuttoihimme, juuri sen vuoksi kun aikaa on ollut käytettävissä useampi viikko.
      Ei varmaan tule tuottamaan mitään ongelmia tuo kuivauskaapin puuttuminen.

      Poista
  6. Kuvankäsittelyohjelmaa etsin juuri eilen...samoilla kriteereillä, helppo ja Suomen kielinen..:)
    Olen aina haaveillut tiskipöydästä ikkunan edessä. Englannissa se on melkeimpä vakio juttu. Samanlaiset kaakelit ja ladontakin samallalailla, kuin meillä.
    Tsemppiä keskiviikkooan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukavalta tuntuu tuo tiskipöytä ikkunan edessä. Täällä on aika neutraalit väritykset ja olenkin tyytyväinen valittuihin kaakeleihin ja kaappeihin, vaikka me ei itse niitä ollakaan valittu.
      Hyvin uskon huomisen muuttopäivän sujuvan, kun on pari hyvää muuttomiestäkin.

      Poista
  7. Ehdotan sitä samaa, mitä kerran aiemminkin eli Photoscapea. Ilmainen, helppo ja suomenkielinen.

    Paljon olette saaneet aikaiseksi, mutta varmaan vielä tosiaan jokunen tavara hakee paikkaansa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin jo vähän tuota PhotoScapea, mutta luulen että se on saatavissa vain Apple-koneisiin, vai olenko väärässä.
      Ihan valmista ei tosiaankaan vielä ole, mutta pikkuhiljaa...

      Poista
    2. Olet väärässä, koska mulla ei ole Applen laitteita ja hyvin toimii :). Ehkä vaan sattumalta törmästi Applen versioon.

      Poista
    3. Pitää tutkia uudestaan. Latasin kyllä jo yhden toisen ohjelman.

      Poista
  8. Kiva kun voi rauhassa tehdä muuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta muutossa on sen kiireetön aikataulu.

      Poista
  9. Itselläni on käytössä canonin oma ohjelma ladattuna netistä (lontoon kielinen), muita en osaa käyttääkkään ;) Ja kollaaseja varten ryhdyin käyttämään PicMOnkeyn sijaan BeFunkya ( lontoon kielinen sekin ;))

    Nautinnollista muuttoa, jos se sellainen voi olla? No voi se...ihana päästä uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nyt tutustua useampaan kuvankäsittelyohjelmaan jotta tiedän minkälaisia ne ovat.
      Kyllä muutto raskasta on, mutta myöskin nautinnollista. Huomenna sitten jo nukutaan uudessa kodissa!

      Poista
  10. Onnea, onnea uuteen kotiin! 💜 Minäkin suosin Picasaa, mutta nyt
    olen uudessa duunipaikassa opetellut käyttämään Gimp-kuvankäsittelyohjelmaa.
    Siitä löytyy aika lailla samat jutut kuin Picasastakin, käypä kurkkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Käynpä katsomassa tuota Gimpiäkin.

      Poista
  11. Voi että tuo tiskipöytä ikkunan edessä!Niin ihanaa ja niin ruotsalaista. Semmoisesta olen aina haaveillut, eikä tiskikaapittomuus haittaisi.
    Onnea uuteen kotiin! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiökalusteemme ovat tosiaankin ruotsalaiset. Taidan pärjätä mainiosti ilman tiskikaapöia vaikka en sitä ensin uskonutkaan. Kiitos!

      Poista
  12. Täälläkin on Picasaa niin ikävä! Kyllä teille tulee kaunista ja minäkin hehkutan tuota tiskipöytää ikkunan edessä, sellainen oli meillä viimeksi juurikin Tukholman kodissa. Zemppiä Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Picasakin välillä takkuili, mutta yleisesti ottaen oli helppokäyttöinen, selkeä.
      Nyt alkaa jo olla joitakin paikkoja aika järjestyksessä ja tavarat löytyvät pikku hiljaa. Desilitran mitat ovat tosin "jossain laatikon pohjalla" vielä :)

      Poista
  13. Onnea uuteen kotiin! 😊 Hyvät syksyn jatkot sinne Ahvenanmaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Oikein mukavaa syksyä sinullekin😊

      Poista