maanantai 30. lokakuuta 2017

KATSON IKKUNASTA UUDESSA KODISSAMME



Vihdoinkin alkaa olla edes pikkuisen järjestystä uudessa kodissamme.

Vanha koti saatiin eilen siivottua ja luovutettiin avaimet uudelle omistajalle.

Tuntuihan se hiukan haikealle jättää kivat naapurit ja asunto josta tykkäsimme. Hiukan samanlainen tunne kuin silloin kun sulkee viimeisen kerran työpaikan oven lähteäkseen uuteen työhön, tai peräti eläkkeelle.

Mutta, kun vartin matkan päässä odottaa uuden uutukainen koti, johon olemme kertakaikkisen rakastuneita, niin ei tuota haikeutta kauan kestä.

Koska sisällä uudessa kodissa vallitsee vielä hienoinen epäjärjestys ja sohvakin puuttuu vielä, niin näytän nyt vain millaisia maisemia saamme katsella ikkunoistamme.

Ensimmäisessä kuvassa on näkymä joka avautuu olohuoneestamme ja vierasmakuuhuoneestamme.
Oma makuuhuoneemme on myös samaan suuntaan.

Ikkunoiden edessä näkyy  terassimme kaidetta.



Terassilla ei ole vielä mitään, vaan se ammottaa tyhjyyttään.

Talveksi sinne ei hankitakaan mitään, vaan keväällä sitten mietitään mitä sinne hankitaan.

Tilasta ei ainakaan ole puutetta ja vaikka naapuritalot ovat aika lähellä, niin meidän talo on sen verran korkeammalla, ettei ihan suoraan terassillemme tai ikkunoista sisälle näe.
 


Keittiön ikkunasta puolestaan näkyy rivitaloja joita tällä mäellä on aika monta. Mitään korkeita rakennuksia ei lähistöllä olekaan, vaan ainoastaan rivi-ja omakotitaloja. 

Uusi asuinpaikkamme on tosi rauhallinen. Ympäristö on meille entuudestaan tuttua, asuimmehan täällä melkein viisitoista vuotta ennen kuin tiemme vei takaisin Turkuun.

Nyt ollaan viihdytty Ahvenanmaalla runsaat seitsemän vuotta ja hyvältä tuntuu.

Tänään kävimme pitkästä aikaa haistelemassa ulkoilmaa ja teimme kävelylenkin kylällä.

Pikku hiljaa alkaa sisälläkin joka tavara löytää paikkansa, joten kyllä näytän sisätilojakin ennen pitkää.


OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA SINULLE!



24 kommenttia:

  1. Mukavat maisemat! Onnea uuteen kotiin. Kiva, että olette niin innoissanne uudesta kodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ei ole taloja ihan vastapäätä. Kiitos, ollaan kyllä tyytyväisiä.

      Poista
  2. Naapurustonne näyttää ihanan rauhalliselta. Ja terassi on ihan mieletön. Voin vain kuvitella kuinka mahtavaa siellä on istuskella kevätauringon paisteessa. Rakastan uusia alkuja. Hieman on muuttokuumetta omassa rinnassakin. Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista on kyllä kun vertaa kahteen aikaisempaan asuntoomme: Turussa Itäisellä Pitkälläkadulla ja nyt viimeksi yhdellä Maarianhaminan vilkkaimin liikennöidyistä kaduista. Vaikka kyllä niissä sijainti oli sitten molemmissa muuten ihanteellinen.
      Terassille paistaa aurinko iltapäivällä ja illalla, joten kelpaa siinä grillailla ja istuskella. Väheneeköhän mökillä käyminen?
      Muuttokuume on vähän kuin autokuume; tulee aina välillä eikä tahdo parantua millään muulla kuin muutoksella. Niin kauan kelpaa kun on mahdollisuus muutoksia tehdä.
      Oikein hienoa marraskuuta sinullekin!

      Poista
  3. Ihana terassi <3 Jus sanoin eielen miehelle, että eiköhän kohta voitais muuttaa, nämä nurkat on jo koluttu niin monesti ja tarkkaan ;) Ja onnea uuteen kotiin <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika kiva. Meille tahtoo tulla aina viimeistään seitsemän vuoden välein tuo muuttamisen tarve. Tosin nyt vanhemmiten taitaa harventua :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No kyllä niitäkin tulee, mutta ei viitsi laatikkopinoista laittaa kuvia :)

      Poista
  5. Onpas komea terassi! Siinä kelpaa aikaa viettää. Rauhallisen näköistä on myös ympärillänne.
    Hyvää kohta alkavaa marraskuuta! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On riittävän suuri tuo terassi :)
      Sinulle myös oikein ihanaa marraskuun alkua!

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! Terassi näyttää niin huikeen ihanalta🌼Mukavaa marraskuun alkua Ahvenanmaalle Helsingistä🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelen miltä se kesällä näyttää, nyt on vaan tyhjää...
      Samoin sinne pääkaupunkiin oikein ihana syksyä!

      Poista
  7. Oi että, onnea. Huikea terassi!!

    VastaaPoista
  8. Kaunista katseltavaa ja oi wau mikä terassi! <3 Onnea uuteen kotiin Kristiina <3

    VastaaPoista
  9. Onnea ja tunnelmallista eloa uuteen kotiin! <3 Näyttää kivalta kaikki ympäristö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitä poltellaan ja piakkoin tuodaan mökiltä klapeja niin saadaan sytyttää takkaan tuli. Ihana syksy!

      Poista
  10. Paljon onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  11. Minäkin toivottelen isosti onnea uuteen kotiinne! Kyllä nyt mahtuu terassille pöytä jos toinenkin, niin mahtavan kokoinen se on!

    VastaaPoista