keskiviikko 23. elokuuta 2017

TEE ITSE LEGOILLE SÄILYTYSPUSSI/RAKENTAMISALUSTA



Olet varmaan joskus astunut lego-palikan päälle ja sadatellut sitä kun niitä löytyy milloin mistäkin. Imuroidessa kuuluu iloinen kilahdus ja taas on yksi palikka vähemmän koottavaksi.

Sen verran arvokkaita legot ovat, että toivottavaa olisi että kaikki mitkä on hankittu myös säilyisivät mahdollisimman kauan.

Oltiin muutama päivä kaupunkiasunnossa ja muun tähdellisen tekemisen puutteessa otin ompelukoneen esille. 

Tytär oli puhunut tällaisesta pussista ja idea vaikutti mielestäni hyvältä ja ehkä aika yksinkertaiselta toteuttaakin.



Vaan minkä kokoinen tuollaisen pussin tulisi olla?

Netistä löytyi useitakin ohjeita ja valitsin niistä yhden.

Tarkoitus on että pussi on auki levitettynä niin suuri että lapsi mahtuu istumaan sen päällä legoilla rakentaessaan, tai ainakin että rakennelmat mahtuvat kankaan päälle, koska silloin ne on helppo sulkea pussiin leikin loputtua.

Pussi jonka minä tein on kooltaan n. 140cm x 140cm. Leikkasin sen neliöksi, mutta pyöristin kulmat jotta reunaa kiertävä naru on helpompi vetää tiukaksi.

Ompelin siksakilla kankaan reunat ja sen jälkeen leikkasin liukkaasta kankaasta 16cm leveää kaitaletta runsaat viisi metriä. Tämän kaitaleen pituus on sama kuin pohjakankaan ympärysmitta.

Tuo oranssi kangas josta tein pohjan on paksua puuvillakangasta ja sininen reunakangas on vanhoista ulkoiluhousuista.

Väriyhdistelmä muistuttaa vanhoja soputelttoja, hih.

Sitten taittelin tuon sinisen reunakankaan kaksinkerroin pituussuunnassa ja kiinnitin sen oranssin kankaan reunaan. Jätin kahdelle vastakkaiselle sivulle aukot, joista kiristysnarun saa vedettyä "ulos".

Narua löytyi kotoa ja pujotin sen paikoilleen nauhakujaan. Solmin vielä narun päät yhteen ettei se luiskahda kujan sisään. Kannattaa laittaa naru tarpeeksi pitkäksi jotta kankaan saa oiottua ihan sileäksi kun se on auki lattialla.

 



Muuten tällaisen pussin tekeminen on aika simppeli juttu, mutta tuon sinisen kankaan liukkauden vuoksi sen kiinnittäminen oli hiukan hankalaa, eikä lopputulos kestä tarkempaa tutkimista, mutta uskon että pussi täyttää tehtävänsä.

Nyt pussin voi vaikka ripustaa seinälle naruista ja legot pysyvät hyvin tallessa. 

Olen kokeillut pussukan toimivuutta mökillä, mutta lapsenlapset saavat sen yllätyksenä kun viikonloppuna tavataan.


Jos innostuit itse tekemään tällaisen pussin, niin googlettamalla legopussi löydät ohjeita.


MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!

12 kommenttia:

  1. Tuo onkin tarpeellinen! Joskus olen legopussista kuullut, mutten ole sitä enää muistanut. Pitäisikin tehdä. Kiitos vinkistä! Mukavaa illanjatkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon on helppo kerätä legot kun leikki loppuu.
      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Tulipas siitä mukavan näköinen. Ja varmasti on tarpeellinen. Kiitos vinkistä! - Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tarpeeseen tulee kun vihjekin annettiin sen tekemisestä :)
      Mukavaa päivää!

      Poista
  3. Kerrassaan mainio idea! Kohtahan niitä legoja taas täällä meidänkin lattioilla tulee pyörimään, enkä haluaisi enää yhdenkään päälle astua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tehdä tällainen alusta/pussi. Mun pitäisi oikeastaan vielä tehdä toinenkin meille itselle kun tämä menee lapsenlasten perheeseen. Odotan vaan sopivaa inspiraatiota.
      Niiden päälle astuminen ei tosiaankaan tunnu kivalta, auts!

      Poista
  4. Heh. Soputeltta tuli mullekin ensimmäisenä mieleen (ikäkysymys vissiin :)). Ja sellainenhan se tavallaan onkin. Tykkään tollasista käytännöllisistä ideoista.

    Peukut ompelijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisessa oranssissa teltassa on tullut nuorena vietettyä eräitäkin öitä, Ruisrockissa, Porin Jazzeilla ym.

      Kiitos peukuista!

      Poista
  5. Noloa myöntää, mutta minä tarvitsisin tuollaisen käsityötarvikkeille. Niitä tuppaa olemaan pitkin olohuonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään noloa. Hyvä tuo olisi käsityötarvikkeillekin. Neulan päällekään ei ole kiva astua :)

      Poista