maanantai 14. elokuuta 2017

JOKO RIITTÄÄ PUUHAILUT TÄLLE KESÄLLE?




Istuskelupaikkoja ei kai koskaan voi olla liikaa!


Ei ainakaan meidän pihalla ja niinpä alkoi mielessä siintää kuva terassista tai pergolasta kasvihuoneen viereen. 



Kun jotain päähämme saamme, niin yleensä ei kestä kauan ennenkuin ideaa aletaan toteuttaa.

Mieheni J aloitti homman kankeamalla isoja kiviä tulevan terassin tieltä. Ja niitä kiviä riitti. Tässä kasassa on puolet tulevan terassin paikalta kaivetuista. 



Terassi sijoittuu mukavasti kasvihuoneen vierustalle ja paikka on aika tuulensuojainen. Meri ja piha näkyvät tähän, mutta suurimmat tuulet kasvihuone ja pensaat sen ympärillä suodattavat.

Eli juuri sitä mitä kaipasimme: aurinkoa, tuulensuojaa ja avaruutta.



Kun terassin pohja eli lattia oli valmis tulin minä sisustajan ominaisuudessa paikalle. Tai, no olin minä ollut levittämässä suodatinkangasta pohjan alle. Tuolit ja pöytä jotka aikaisemmin oli tungettu mökin yläterassille saivat nyt muuttaa tänne hiukan avarampaan tilaan.

Paremmin ne mahtuivatkin tänne kuin aikaisempaan sijoituspaikkaansa. 



Vähän olivat kuitenkin orvon näköisiä tässä, mutta ei hätää, koska tarkoituksena oli vielä rakentaa hiukan seinää ja kattoa terassille. 



Tässä ollaan jo siinä vaiheessa että suurin osa seinärimoitusta on paikoillaan tolppien varassa. Yhä kivammalta alkaa näyttää!

Huonekalut odottavat malttamattomina puolukanvarpujen keskellä pääsyä uudelle terassille. 





Terassin sijainti on ihan kasvihuoneen vieressä. Tässä vaiheessa puuttuu vielä toinen seinän pätkä.



Nyt alkaa olla valmista ja kalusteet ovat päässeet takaisin terassille. 







"Kattokin" pergolassa  on ja vaikka se onkin tällainen harvarakenteinen, niin se on riittävä antaakseen seinärimoituksen kanssa huonemaisen tunnun.



Jos aurinkoa tuntuu tulevan liikaa, niin aurinkovarjo tuo toivottua varjostusta tilaan. 



Kattokannattimien ja pystytolppien väliin laitettiin osittain koristeeksi, mutta myös tarpeeseen, ohuemmat lisäkannattimet jotka sopivat kivasti kokonaisuuteen. 



Tällainen uudesta pergola/terassistamme tuli ja sen olemme jo uudistaneet. Perjantaina skoolasimme ystävien kanssa kuoharilla ja tänään söimme tässä ensimmäisen kerran.

Nähtäväksi jää jos ensi vuonna maalaamme terassin seinät ja katon, vai jätämmekö tällaiseksi. Nyt se on saman värinen vierassä olevan keittiöpuutarhan aidan kanssa. Siitä voit lukea lisää TÄÄLTÄ.

Nyt tuntuu siltä kuin tämän kesän projektit olisi tehty. Olemme ehtineet paljon tänä vuonna:

- perustettu keittiöpuutarha ja rakennettu aita sen     ympärille
- maalattu vajarakennus
- maalattu saunarakennus
- rakennettu terassi/pergola
- kirjoitettu raportteja robottiruohonleikkurista ja 
   näin saatu se omaksi ja opeteltu sen käyttö

Eiköhän näissä ole tarpeeksi yhdeksi kesäksi muiden puutarhahommien lisäksi.


Nyt voidaan nauttia tuloksista ja keskittyä syksyn odotukseen.



IHANAA ELOKUUN PÄIVÄÄ KAIKILLE!








  

20 kommenttia:

  1. Tosi paljon olette saaneet aikaiseksi ja vähällä aikaa. Terassi/pergola näyttää hyvältä ja kukka-alue kauniilta siinä vieressä. Toivotaan lämmintä loppukesää niin saatte chillailla ja grillailla uudella terassilla. �� -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukavasti ollaan saatu toteutettua kaikenlaista tänä kesänä. Tässä vaiheessa elämää ehtii kyllä myös nauttimaan oleilemisesta kun aikaa on. Lämmintä loppukesää toivotaan kaikenikäisille!

      Poista
  2. Pergola on kiva ja kevyt. Se antaa vähän suojaa, mutta ei näytä liian tukkoiselta. Tuon projektimäärän jälkeen on todellakin aika huilia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaan ihan erilaiselta istua tuollaisessa paikassa jossa on vaikka noinkin kevyet seinät ja katto, kuin jos niitä ei olisi. Ei tule "nalli kalliolla"-tunnetta.

      Poista
  3. Hei siitähän tuli tosi kiva, olette te kyllä ahkeria. :) Kivaa uutta viikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ahkeruus on suhteellista. Meillä on paljon vapaata aikaa, niin jollainhan sitä on täytettävä.
      Oikein hyvää viikkoa sinulle myös!

      Poista
  4. Tulipa nätti. Olette saaneet paljon aikaan tänä kesänä. Mukavaa viikkoa, Krisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Ihan sopivasti ollaan pystytty toteuttamaan mitä on aiottukin. Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kiva paikka kahvittelulle ja jotain köynöstävää vielä kasvamaan rimoihin ja kivat valot kattorimoihin, niin <3
    Työlista näyttää aika aikaansaavalta, mutta vielähän on hyviä ilmoja touhuta vaikka ja mitä :)
    Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea tuollaista on jo ollut mietinnässä, mutta hiukan epätietoisuutta on vielä ilmassa. Köynnökset vaatisivat taas lisää syvien kuoppien kaivamista mikäli kyseessä olisi monivuotinen köynnös. Valoja katselinkin jo, vaikkakin ensisijaisesti toiselle terassillemme, mutta paikallisessa ei ollut kuin värillisiä enkä sellaisia tahdo. No, ehkä ensi vuonna sitten.
      Sinulle myös oikein kesäisiä ilmoja vielä!

      Poista
  6. Tulipa ihana pergola! On teillä ollut projekti poikineen tänä kesänä, nyt on aika heittää työrukkaset naulaan ja nauttia työn tuloksista. Aurinkoisia alkusyksyn päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan semmoinen kuin ajateltiin ja tarvittiin. Aika monta projektia on viety päätökseen tänä kesänä.
      Aurinkoa sinne Maskuunkin päin!

      Poista
  7. Tosi kaunis lopputulos! Olette olleet todella ahkeria :)
    - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru. Voi olla ettei ihan vielä malteta lopettaa tekemisiä.
      Oikein ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  8. Oikein kiva lopputulos!Mä en jaksa olla enää noin ahkera..ikä kai painaa....ihania kuvia taas!Mukavaa viikkoa🌻🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuule, kun työelämä on takana päin niin sitä ehtii ja jaksaa taas kaikkea muuta.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  9. No kyllä tuossa on touhua yhdelle kesälle! Olette kyllä valtavan ahkeria.

    Tämä pergola näyttää todella houkuttelevalta. Kyllä siinä varmaan kelpaa juoda kahvit ja nauttia aterioita. Ja jos oikein ymmärsin on näköalatkin merelliset! Onnea pergolalle. Aurinkoisia ja mukavia päiviä toivon, että pääsette kättenne töistä nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköalat ovat tosiaan merelliset eikä niissä ole valittamista. Kasvihuone suojaa suurimmilta merituulilta onneksi.
      Minä ehkä voisin toivoa hiukan pilvisiä päiviä teille niin ei olisi niin kuumaa :)

      Poista
  10. Ihanan ilmava pergola!
    Nyt kannattaa kerätä voimia pitkän talven varalle ja vain nauttia kaikesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Kyllä nautitaan oleilemisesta, mutta nautitaan myös aina näistä projekteista.

      Poista