sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

VAIHTELEVAA SÄÄTÄ








TOUKOKUU - parasta aikaa vuodesta!
Niin ainakin ennen vanhaan, kun toukokuussa päivät pitenivät ja lämpenivät. 

Vaatteita sai vähentää ja kesäiset ulkoleikit alkoivat toden teolla. Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin. Juuri kun uskoi kevään koittaneen, tuli lumi ja peitti maan. 
Kummasti ne kevään kukkaset kuitenkin lumen altakin pilkistivät ja hetken päästä oli lumi taas poissa.
Kasvihuoneessa aloiteltiin istutukset ja taimia kuskattiin yöksi sisälle ja aamulla taas kasvihuoneeseen.

Kylmää, pakkasöitä etelää myöten, mutta myös muutamia ihanan lämpöisiä päiviä, sellainen oli tämän vuoden toukokuu.

Jospa kesä jatkuisikin tänä vuonna pidemmälle syksyyn, kun alku oli niin hidasta!


KAIKKEA HYVÄÄ PÄIVÄÄSI!

t. Krisse 




10 kommenttia:

  1. Tänä vuonna oli toisenlainen toukokuu. Toivotaan, että lämpö jatkuu syksymmällä, vaikkei se kyllä tuota toukokuun ihanuutta aivan korvaakaan.
    Lämmitä ja aurinkoista sunnuntaita! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hiukan erilainen kuin mihin on totuttu. Toivotaan ettei toukokuun koleus ennusta koleaa kesää.

      Poista
  2. Tämä toukokuu me ainakin muistetaan ihmeellisten säiden vuoksi. Aurinkoisempaa kesäkuun alkua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se säilyy ehkä niissä vähemmän kivoissa muistoissa, mutta vaihtelevaisuutta siinä kyllä riitti.
      Myös sinne etelärannikolle lempeitä suvituulia ja aurinkoa <3

      Poista
  3. Jaksan uskoa että syksy on pitkään kaunis ja lämmin. Nyt ainakin näyttää ja tuntuu ihanan lämpimältä! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä ja värikästä syksyä vähintään toivotaan kevään kylmyyden jälkeen.
      Hienoa maanantaita sinullekin!

      Poista
  4. Kiitos! Ja kaikkea hyvää sinun päivääsi ja viikkoosi. Olihan se lukemani ja näkemäni perusteella aikamoinen toukokuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toukokuu muistetaan poikkeuksellisena. Teillä taitaa siellä olla vallan toisenlaiset lämpötilat?
      Ihanaa alkukesää niin sinne kuin tännekin!

      Poista
  5. Tulee varmaan pitkä, kuuma kesä, kun oli niin surkea kevät. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odotellaan ja toivotaan. Aurinkoa sinunkin viikkoosi ja alkaneeseen lomaan! Tänään meillä on pitkästä aikaa sadepäivä ja vettä tarvittiinkin.

      Poista