maanantai 10. huhtikuuta 2017

UNELMAKOTI




Olen ahkera kiinteistövälittäjien sivujen käyttäjä. Ja aika usein olen noilta sivuilta tulevan asuntomme löytänytkin. 

Tällä hetkellä ahvenanmaalaisten välittäjien sivuilta yksi suosikkini on tämä valmistumassa oleva rivitalokohde.

Tämä kohde ei kuitenkaan ole meidän rahavaroilla ostettavissa, mutta ainahan voi haaveilla lottovoitosta.





Tämä kohde valmistuu Maarianhaminaan, hiukan kaupungin ulkopuolelle. Alueella on kerros-ja omakotitaloja. 



Talo on ihan rannassa ja omalta terassilta voi seurata kun Ruotsinlaivat ajavat ohitse Maarianhaminan satamaan.


Alueelta on idyllinen  rantapromenadi kaupungin keskustaan ja isompaa tietä pitkin pyöräilee tai hurauttaa keskustaan hetkessä.



Tästä kuvasta näkee talon sijainnin rannan välittömässä läheisyydessä. Kuvan yläreunassa häämöttää kalasatama ja paikalta näkee pitkälle merelle. Saispa tosta vielä muutaman puun kaadettua, niin näköala olisi avoin.



Terasseja riittää sekä sisääntulokerroksessa että toisessa kerroksessa. Ja isot ikkunat päästävät sisään mahdollisimman paljon valoa.



Avokeittiö tuo avaruutta ja takassa elävä tuli kodikkuutta ja lämpöä. Tuo takka voisi olla sopiva mökillemmekin.





Huoneistoon kuuluu myös sauna, mikä ei aina ole itsestäänselvyys uusissakaan asunnoissa Ahvenanmaalla. Oma sauna olisikin aika kiva, meidän taloyhtiön sauna kun on aika ankea. Mutta ei siellä käykään muita kuin me ja yksi toinen perhe, uskomatonta mutta totta.



Kulkiessamme tämän kohteen ohi näimme ainakin yhdellä terassilla kylpytynnyrinkin. Eikä hullummalla paikalla, merinäköalalla omalla terassilla. Eipä paljon mökkiä kaipaisi tällaisessa kodissa.




Tällaisten kuvien katseleminen saa aina minun laiseni ihmisen haaveilemaan hiukan paremmasta kodista, sellaisesta jossa on jotain ekstraa.

Mutta kun katselee uusia kerrostalohuoneistoja kotikaupungissamme, siis sellaisia jotka ovat saman kokoisia kuin nykyinen kotimme, niin aika usein toteaa, että meillä on kuitenkin niin ihana koti: Uusissa oman kotimme kokoisissa asunnoissa on yleensä vain yksi vessa. Saman hintaluokan asunnot uusissa taloissa ovat neliöiltään jopa vaan puolet siitä mitä omamme ja ne eivät useimmiten sijaitse ihan keskustassa. Ja onhan meillä oma lämmin autotallikin.

Uusissa on sitten tietysti yleensä isot, lasitetut parvekkeet ja hissi, seikka mitä minun iässäni rupeaa jo hiukan ajattelemaan. Nyt pystymme vaivatta kävelemään raput toiseen kerrokseen, mutta miten tulevaisuudessa?

Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä kun näitä myynnissä olevia asuntoja katselee, mutta yksi tehokas jarru kauppojen syntymiselle minun iässäni on, nimittäin se, ettei enää halua ottaa velkaa asunnon ostoon kun kerran entisistä on eroon päässyt. Voi olla että tuo jarru onkin meikäläiselle tarpeen, muuten olisi kohta jo 18. muutto omalla kohdallani.

Tällaisia mietin tänään. Tuo ihana rivitaloasunto on muuten myynnissä TÄÄLLÄ ja kaikki kuvat olen luvan kanssa saanut ottaa käyttöön. Eikä tämä ole yhteistyöpostaus.


Huomasin myös jännän asian, nimittäin sen, että asuntokuume on iskenyt minuun useimmiten keväällä, joten pitääpä olla varovainen.


MITEN SINULLA, OLETKO MUUTTAVAISTA TYYPPIÄ, VAI ASUTKO KENTIES LAPSUUDEN KODISSASI EDELLEEN?

14 kommenttia:

  1. Eipä kauheasti ole tullut muutettua...vissiin 3 kertaa elämäni aikana. Asutaan isännän lapsuuden kodissa...ostimme tämän v.2003.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana ajatus että voisi asua jomman kumman lapsuuden kodissa. Meidän kohdalla se vaan ei ole ollut mahdollista ja työnkin vuoksi on asuinpaikkakuntaa pari kertaa vaihdettu.

      Poista
  2. Kylläpäs on kaunis ja upea kohde. Tuntuisi olevan kaikki kohdallaan. Me asumme omakotitalossa, samassa talossa jo 30 vuotta. Hyvin olemme viihtyneet. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää hienolta. Sisällä en ole käynyt. Olette löytäneet mieleisenne paikan kun noin kauan olette viihtyneet.
      Sinulle myös hyvää pääsiäisviikkoa, kaikesta huolimatta.

      Poista
  3. Täydellinen kohde ja näin kohta 16 vuotta samassa talossa asuneena haaveilen aina silloin tällöin uudesta modernista ikkunapalatsista. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kaipaa muutosta ja silloin voi olla vaarallista katsella asuntojen myynti-ilmoituksia😊

      Poista
  4. Ah, mä just taas eilen haaveilin uudesta kodista, mutta ei se ainakaan lähiaikoina tule toteutumaan :(. Näin pari yötä sitten unta, että laitoin sängyn vaatehuoneeseen, jotta sain oman makuuhuoneen!! Hahaha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä joskus myöhemmin sitten. Olen nähnyt jossain lehdessä kuvia asunnosta jossa vaatehuoneesta oli tehty yhden hengen varsin tilavakin vaatehuone, eikä ollenkaan hullummalta näyttänytkään.

      Poista
  5. Kuten näistä juteltiin, niin muuttavaa. Mutta hei tässä kodissa olen viihtynyt pitkään, kivaa on 250 neliötä yhdessä tasossa eli paljon juurikin sitä avaraa tilaa, josta sinäkin tykkäät. Leffahuoneeseen haaveillaan juuri tuollaisesta takasta ja se voisi toisaalta olla punainen, sopisi heh meikäläisen punaisen Smegin viereen. Aivan ihanalla merellisellä alueella tuo koti, jos vielä meri näkyisi omista ikkunoista, niin olisi huippua. Onneksi on kuitenkin muutaman sadan metrin päässä.

    Kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isossa asunnossa on puolensa, paitsi silloin kun pitää siivota :) Eikä merinäköalakaan ole hassumpi asia.

      Poista
  6. Wau, onpa tyylikäs talo ja upealla paikalla!
    Olen muuttanut 7 kertaa elämäni aikana, mutta vielä kerran haluaisin muuttaa. Haaveissa olisi kerrostalokaksio omalla saunalla, lasitetulla (isolla) parvekkeella ja merinäköalalla. Ja hissi täytyy myös olla, koska se olisi sitten se ns. loppuelämän koti :)
    Uudet asunnot ovat vaan liian kalliita meidän budjetille ja vanhemmat eivät sitten taas vastaa noihin meidän toiveisiimme, paitsi hissi sentään löytyy monista vähän vanhemmistakin taloista.
    Täytynee tinkiä jostain tai sitten pysytellä tässä nykyisessä ja hankkia tuohon pihalle vaikka tuollainen kylpypalju =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika ihana, sekä itse talo ja paikka.
      Sulla on aika samat toiveet "loppuelämän" kodista kuin minullakin. Täällä meidän kaupungissa on myös se ongelma, että uudet, jotka täyttäisivät nuo kriteerit, ovat tuhottoman kalliita. Moni vanhempi haluaisi myydä omakotitalonsa ja muuttaa kerrostaloon, mutta niillä rahoilla jotka omakotitalosta saa ei välttämättä saa kummoistakaan kerrostaloasuntoa.
      Pitäisköhän tuo palju sitten upottaa maahan niin voisi vain "pudottautua" veteen :) Vaan mitenkä sieltä sitten taas pääsisi pois?

      Poista
  7. Onpa tyylikkään moderni! Joskus mietin, miltä tuntuu asua jossain todella hienossa paikassa. Me olemme asuneet rakentamassamme jo 25 vuotta. Sitä ennen muutettiin muutama kerta.
    Hyvää pääsiäisviikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Modernissa talossa en ole minäkään koskaan asunut,uusissa kylläkin,mutta ne ovat olleet enemmän sellaisia ihan tavallisia.
      Omasta rakentamastaan ei niin vain haluakaan muuttaa pois. Meillä on sama tilanne mökin kanssa. Kun on omatekemä, eikä kukaan muu ole siellä ennen meitä asunut,niin se tuntuu tietysti enemmän omalta.
      Oikein mukavaa pääsiäisviikkoa Myrskyluodollekin <3

      Poista