sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

MITÄ NÄIN AAMUKÄVELYLLÄ




Oikein ihanaa päivää täältä auringosta! 


Lähdin heti aamulla kävelylle merikortteliin ja hyvä oli että lähdin.  Aamu oli mitä hienoin. Aurinko paistoi ja oli ihan tyyntä.

Liikkeellä oli monia muitakin aamuvirkkuja. Jotkut hölkkäsivät, jotkut olivat lasten kanssa tulleet rantaan leikkimään ja sitten oli meitä muita, jotka kävelimme nauttien heräävästä luonnosta.





Merikorttelissa oli kuitenkin vielä kovin hiljaista, joten hyvä oli minun napsia kuvia. Mutta eipä kauan kestä kun täällä rupeaa näkymään yhtä jos toistakin veneen kunnostajaa. 




Slemmern oli melkein peilityyni ja kaikki jäät ovat poissa. Lokkien kirkuna ja sorsien raakunta olivat kuuluvimmat äänet täällä.
 




Ihailin taas kerran näitä hienoja kudottuja ja virkattuja taideteoksia. Monta kertaa näitä olen katsellut ja kuvannut, mutta en vieläkään tiedä onko niillä jokin tarkoitus tai onko kyseessä jokin tempaus jonkin asian hyväksi. Laiska minä, kun en ole ottanut selvää!
 




 




Nämä eivät aristelleet kuvauksen kohteena olemista. Uutta objektiivia tuli kokeiltua ja aika paljon lähemmäksi tämän kanssa sai zoomattua kuin aikaisemman objektiivin kanssa.

Paljon muutakin kuvattavaa löysin tänään, mutta jotta ei kuvia tulisi ihan liikaa, niin niistä sitten seuraavassa postauksessa.





TOIVOTTAVASTI PÄIVÄ JATKUU YHTÄ KAUNIINA ! 

15 kommenttia:

  1. Paljon kaunista ja mielenkiintoista nähtävää on ollut aamukävelylläsi!
    Täällä on ollut tänään pilvinen päivä, mutta onneksi eilinen lumisade loppui.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nautin kaikesta kauniista kun kävelin kaupungin katuja. Onneksi meille ei tullut lunta.

      Poista
  2. Hienoja nuo käsityöt ja todella hienoa, että ovat saaneet olla tuossa rauhassa ilkivallalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä kauniita ja ovat ihme kyllä saaneet olla rauhassa. Muutaman vanhimmat ovat jo melkein puhki kuluneita.

      Poista
  3. Kyllä sinun vaan kelpaa siellä teilläpäin kuvailla, niin upeita kohteita ja yksityiskohtia riittää. Ja aina hienoa nähdä näitä kuviasi tutuista pakoista, joita ei itse kuitenkaan ole koskaan nähnyt näin hiljaisina. Kaunista! Hauskoja kuvaushetkiä uudella objektiivilla, erittäin hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aika usein tuntuu että näitä samoja juttuja kuvaa, koska eihän pikkukaupungista väkisinkään löydy aina uutta kuvattavaa.
      Jos olet käynyt täällä vain kesäisin, niin varmaan aika erilaisilta vaikuttavat näin sesongin ulkopuolella!
      Toivottavasti sinäkin olet ollut kameraasi tyytyväinen!

      Poista
    2. Olen kyllä, erittäin! :)

      Poista
  4. Ihana aamukävely! Hauskoja nuo tekstiilitaideteokset. Täällä päivä alkoi harmaana ja sumuisena, mutta kirkastui päivemmällä ja lämpöasteita oli upeat 13😊
    Hyvää sunnuntai-iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa noista taideteoksista. Kuten sanottu, pitäisi kyllä selvittää miksi niitä on alettu joskus tuohon laittaa. Ja on täällä ainakin yhdessä valotolpassa vastaavanlaisia.
      Täällä sää pysyi tosi hienona koko päivän, niin kuin teilläkin päin tuntuu sitten päivemmällä olleen.

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja varmasti ihana aamukävely! MÄkin kävin eilen kävelyllä, mutta jätin kameran kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli nimenomaan ihana sää joka sai minut ulos ja uudessa kameralaukussa on niin kätevä kantaa kameraa että se tulee otetuksi mukaan, eikä haittaa kävelyä ollenkaan.

      Poista
  6. Aivan vaan niin ihania kuvia, että sielu lepäsi kun katselin <3 Mukavaa uutta viikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteet olivat kauniita ja sää mitä otollisin kuvailuun.
      Hienoa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  7. Aamukävelyt ovat parhautta. Kaunis tuo taideteos :) Kävelyreissuilla kannattaa aina silmät pitää auki, nauttii näkemästään enemmän ja voi kohdata jotain aivan uuttakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta lähteä heti aamulla ulos, ettei jumitu koko päiväksi sisälle. Silmät auki ja kamera mukana. Jos ei kameraa mukana, niin varmasti juuri silloin näkisi mitä parhaimman kuvauskohteen :)

      Poista