sunnuntai 5. helmikuuta 2017

POHDINTOJA JOIHIN EN KOSKAAN SAA VASTAUSTA




Onko sinulla joskus se tunne, että haluaisit hypätä junaan tai autoon ja matkustaa vaan jonnekin kauas ilman että mikään estää sinua?

Minulle tulee tällainen tunne aina silloin tällöin, tai oikeastaan aika useinkin. Ja kun oikein muistelen, niin useimmiten se iskee kevättalvella. Miksi se tulee juuri tähän aikaan, sitä en oikein tiedä. Ehkä se johtuu siitä, että tuntuu kuin kesään olisi vielä ikuisuus, eikä oikein tiedä onko nyt talvi vai jotain muuta.

Ehkä se johtuu siitä, että saarella asuessa tuntee itsensä aina jollain lailla kahlituksi, kun ei pääse vapaasti ilman aikatauluja täältä lähtemään.

Tai ehkä se johtuu siitä, että jonkinlainen juurettomuus saa aina kaipaamaan sinne missä ei ole. Yhteensä yli kaksikymmentä vuotta täällä asuneena en vieläkään miellä tätä paikkaa kotipaikakseni, vaan aina tunnen jollain lailla olevani vaan "kylässä". 

Ehkä vika on vaan omassa suhtautumisessani. Osaan kyllä antaa arvoa kauniille luonnolle ja rauhalliselle ympäristölle, mutta samaan aikaan kaipaan hiukan vilkkaampaa kaupunkielämää ja sitä että jotain tapahtuu. Eri asia on sitten se, menisikö noihin tapahtumiin useinkaan mukaan, mutta vain se tieto siitä, että mahdollisuuksia on, tuntuisi niin hyvältä.

Ehkä tämänhetkinen tunnetila johtuu ainakin osaltaan siitä, että minulle jää liian paljon aikaa pohdiskella tällaista. Mietin usein sitäkin, miten elämä olisi mennyt jos emme koskaan olisi muuttaneet kotipaikkakunnaltamme. Ja toisaalta sitten tunnustan, että tämä muutto on avartanut ajatuksiani melkoisesti ja on ollut kuitenkin hyväksi. Mutta miinuksena on sitten tämä tunne "välitilassa" elämisestä.




Tällaisissa mietteissä tänään. Hiukan samanlaista pohdintaa helmikuisista tunnelmista Tiialla omassa blogissaan TÄÄLLÄ.


(kuva: StockSnap.io)




14 kommenttia:

  1. Tiedän täsmälleen mistä puhut. Sitä on niinkuin tyytymätön aivan hyvää elämään, mukamas kaipaa jotain kokoajan, tietämättä mitä se on. Itsellänikin vastaavaa ajattelua on ollut havaittavissa nyt kun olen ollut työttömänä kotona pian kaksi vuotta. Se, kun ei kuulu oikein minnekään. Muutimme pari kuukautta sitten toiselle paikkakunnalle, mutta tunnen olevani täällä kuitenkin enemmän kotonani kuin entisellä paikkakunnalla, jossa asuin kuitenkin yli 12 vuotta.

    Auringonvalon myötä sitä sitten taas on enemmän sinut kaiken kanssa, kun sitä aikaa menee muuhunkin kuin pelkkään omien ajatusten pyörittämiseen.

    Ihanaa uutta viiikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jonkin kaipaaminen, onkohan se levottoman ihmisen merkki, vai mitä. Itsessäni ainakin tunnistan tuon ominaisuuden usein. Ihanaa kun olet jo noin lyhyen asumisen aikana kotiutunut. Kevään tullen yleensä on niin paljon kaikenlaista touhua, että silloin tuntee enemmän tyytyväisyyttä kaikkeen. Toivotaan että niin käy tänäkin vuonna itse kullekin!

      Poista
  2. Et ole ajatuksiesi kanssa yksin. Luettelit juurikin ne syyt miksi me muutimme saaresta pois. Meille ei ole itsearvo katsoa käppyrämäntyä tai käydä kyläjuhlissa joissa esillä yksi markkinakoju tai lehmä. Vapaus tulla ja mennä ilman aikatauluja, kolmatta osapuolta ja sääolosuhteita painoi huomattavasti enemmän. Välitilassa eläminen ja mukautuminen ympäristön tahtoon söi ihmistä enemmän kuin ymmärsikään. Kaikesta ei voi aina sýyttää omaa suhtautumistaan. Kysymys on myös siitä miten ympäristö sinuun suhtautuu ja ottaa vastaan.

    Tsemppiä sinulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että muillakin on saman suuntaisia tuntemuksia. Käppyrämännyt ja kyläjuhlat ovat kyllä ihania asioita, mutta kun ne markkinat ja tapahtumat tuppaavat olemaan samanlaisia vuosi vuoden jälkeen, niin ei oikein innosta. Ymmärtää toki täytyy, että pienellä paikkakunnalla ei voi olla samansuuruisia juttuja kuin suurilla, mutta kuitenkin. Ei se yksi lehmä aina riitä juhlinnan aiheeksi :)
      Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  3. Tärkeitä pohditoja! Kyllä sitä itsekullekkin tulee välillä samalaisia ajatuksia...mitäs jos....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos. Sitä olemme noudattaneet ja toteuttaneet ahkerasti, mutta valmista ei tunnu tulevan. Nyt alkaa ikä jo vähän asettaa rajoituksia ja tervettä pohdintaakin harrastetaan hiukan pidempään kuin nuorempana, joten nykyisin nämä pohdinnat eivät aiheuta sen suurempia muutoksia elämäämme.

      Poista
  4. On tuollainen olo aika usein. Voisipa joskus oikeasti tehdä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla ainakin meillä asuinpaikkakuntaa vaihtaneille aika tavallinen tunne.

      Poista
  5. Varmasti tuo saarella asumisen asettamat rajoitukset tuon saavat aikaan. Mutta kohta koittaa kevät, jäät, jos niitä on, lähtevät, muuttolinnut palaavat ja on helpompi hengittää. Ikäänkuin taivaskin olisi korkeammalla. On avarampaa. Kyllä sitä sitten taas jaksaa paremmin.
    Hyvää alkuviikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin osansa sillä on tähän. Kevään tulo yleensä piristää mieltä.
      Hyvää viikkoa sinulle myös!

      Poista
  6. Tuollainen haave ja ajatus on itselläkin usein mielessä. Et siis ole ajatuksesi kanssa yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan moni jakaa tämän ajatuksen kanssani.

      Poista
  7. On ajoittain tuollaisia tuntemuksia, etten jäisikään jollain pysäkillä pois ja jatkaisin matkaa vaan. Ehkä ne omalla kohdalla on tuollaisia hetkittäisiä vapauden kaipuun tunteita. <3

    Kiitos kun jaoit postauslinkin Kristiina ja ymmärrän tuon juurettomuudenkin tunteen. Haikailin ja ikävöin pitkään Latviaa ja aina myös on ikävä Helsinkiä. Toisaalta on kiva, että on nähnyt erilaisia paikkoja, sekin rikastuttaa, mutta sitten tulee juuri hieman juureton olo, koska aina on ikävä jonnekin. :)

    Kirpsakoita pakkaspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaminen on aina yhtä ihanaa, mutta juurettomuuden tunne ei niinkään.
      Kivoja, hiukan kylmempiä päiviä sinullekin <3

      Poista