perjantai 27. tammikuuta 2017

TÄSTÄ SE TAAS ALKAA

Eilinen kaunis ja aurinkoinen päivä sai meidät lähtemään mökille ja ihan yöpymistarkoituksessa. Oli kuin kevät olisi jo pitkällä.

Ensimmäiseksi suuntaan aina katseeni kasvihuoneeseen päin. Ainakin tähän asti se on kestänyt hyvin talviset myrskyt ja siellä oli sisällä melkoisen lämmintäkin kun aurinko paistoi suoraan siihen.

Maltan tuskin odottaa että pääsen tekemään keväthommia kasvihuoneeseen. Nyt pitääkin jo suunnitella mitä ja kuinka paljon sinne kaikenlaista kylvetään ja istutetaan.



Kauniin päivän kruunasi hieno auringonlasku. Meri kimalsi viimeisten auringonsäteiden valossa.



Illan hämärtyessä oli mukava sytyttää kynttilä lyhtyyn. Kohta olikin pilkkopimeää ja vastarannalla näkyi vain muutama valo.  




Aamu valkeni yhtä kauniina kuin eilinenkin päivä. Jostain kuului vasaran kolketta, joten muillakin mökeillä aletaan heräillä kevääseen.

Muutamia lintuparvia lensi meren ylitse ja jostain kuului laivan moottorin jyrinä.

 



Kauempana rannasta meri on avoin, mutta rannan läheisyydessä kellui jäälauttoja ja hiukan luntakin oli kerääntynyt vesirajaan. 






Jos nämä kauniit päivät jatkuvat, niin jäämme ehkä vielä pariksi yöksi . Päivällä oli auringossa niin lämmintä, että veimme rantaan pari tuolia ja istuimme auringossa hetken.

Risukasakin rannassa kasvoi pihalta kerätyistä oksista ja ne poltetaan myöhemmin, kun pihan lehdet on haravoitu ja saadaan nekin kerättyä samaan kasaan.

Niin keväisiä päiviä nyt ollaan vietetty, ettei lunta enää toivoisikaan tulevaksi.

MINKÄLAISTA SÄÄTÄ SINUN KOTIPAIKALLASI ON? ONKO HIIHTOKELIT JA LUMITÖITÄ, VAIKO TÄLLAISTA KEVÄISEMPÄÄ KUIN MEILLÄ?

21 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, että olette jo päässeet korkkaamaan mökkikauden! Toivon niin, että
    talvikelejä ei enää tulisikaan, olen suunnannut katseeni kohti valoa ja kevättä. Nauttikaa
    olostanne ja toisistanne, teillä on siellä ihana olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ekää kertaa tultiin yöksi. En haluaisi minäkään enää talvea, vaan kevättä odotan jo kovasti. Kyllä nautitaan! Samoin te!

      Poista
  2. Kevättä täälläkin pukkaa...tänäänkin oli niin hienon aurinkoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä ja hienoa säätä ollut nyt pari päivää. Saa nähdä vieläkö jatkuu.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Maisema oli niin kaunis auringonpaisteessa.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia!

    Tänä aamuna joku keväinen tsirppi viserteli ikkunan takana. Jess!
    Pitäis varmaan kohta purkaa jouluna lasiterassille nostamastani kuusesta koristeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Lntujen laulua on täälläkin kuulunut. Odotan mustarastaan ihanaa laulua!
      Joulun voisi ehkä jo siivota pois:)

      Poista
  5. Onpa kaunista ja tunnelmallista!
    Ei tunnu yhtään tammikuulta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan tammikuuntunnelmaa ole ilmassa. Paremminkin luulisi että eletään jotain huhtikuuta.

      Poista
  6. Ihania värejä ja meri, kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalean sinistä, roosaa ja kimaltelevaa valkoista; eipä värit siitä paljon parane.

      Poista
  7. Oi miten kauniita kuvia! Ihana paikka teillä, kyllä tuolla kelpaa nautiskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kyllä viihdytään täällä; yleensä puolet vuodesta asutaan mökillä.

      Poista
  8. Toinen toistaan kauniimpia kuvia, ihan henki salpautuu. Kristiina kevättä kohden. <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kevättä kohden mennään.

      Poista
  9. Kevään aistii jo ilmasta ihan selvästi. Mieli tekisi nauttia, mutta kyllä tämä aika huolestuttavaa on. Ihanaa kuitenkin, että olette jo aloittaneet mökkikauden! Kivoja tunnelmakuvia ja niin ihania merikuvia 😊Kivaa mökkiviikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tule kevään suhteen takapakkia. Ihanaa oli olla pitkästä aikaa mökillä. Kivaa viikonloppua sinullekin💙

      Poista
  10. Upeita kuvia! Teillä kevät on niin paljon pidemmällä. Meillä vielä lunta ja jäätä piha täynnä - viikonlopun vesisade saa kaikki paikat vaarallisen liukkaiksi. Itse toivoisin vielä kunnon talvea ennen kevättöitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei lunta ole kuin jossain varjopaikoissa joihin sitä on aurattu silloin kun sitä tuli. Liukasta kyllä täälläkin aika usein on.

      Poista