tiistai 24. tammikuuta 2017

HAUSKA NÄKY TUKHOLMAN SATAMASSA




Terveisiä risteilyltä!


Luit ihan oikein. Me olimme risteilyllä. Enpä muista tarkalleen koska olisimme olleet viimeksi risteilyllä, taisi olla joskus 70-luvulla.

Täällä saaressa kun asustaa, niin nuo laivamatkat kokee pikemminkin välttämättömäksi pahaksi ja niiden toivoo aina menevän mahdollisimman pikaisesti, mutta nyt olimme ystävien kutsumina ihan oikealla risteilyllä.




Matkamme aloitimme kotisatamasta, eli Maarianhaminasta ja  matka jatkui kohti Tukholmaa.  Lähtö oli aamulla puoli kymmenen maissa.

Risteilylaivamme oli Birka Cruisesin m/s BIRKA, joka risteilee väliä Tukholma-Maarianhamina eli nämä risteilyt ovat enimmäkseen ruotsalaismatkustajille suunnitellut.

Koska asumme sopivasti Ruotsin ja Suomen välissä, niin pystyimme hyppäämään laivaan tavallaan puolivälistä risteilyä. Siitä ei ollut muuten mitään haittaa tai vaikeuksia, mutta kun risteily päättyi meidän osaltamme aamulla Maarianhaminaan, niin jos olisimme halunneet nauttia aamupalaa, tai tehdä ostoksia vielä ennen laivasta poistumista, niin se ei olisi onnistunut, koska laivassa kaikki toimi Ruotsin ajassa ja oli sen verran aikaista, etteivät kahvilat ym. olleet vielä auki silloin.




Ostoksiin oli toki mahdollisuus lähtöpäivänä ja valikoimissa kyllä löytyi. Laivassa oli sopivasti matkustajia, niin ettei suurempaa tungosta ollut missään...

...paitsi illan suussa, kun laivalla esiintyi Vikingarna laulusolistinaan Christer Sjögren. Silloin oli tanssiravintola ihan piukassa. Olimme onneksi sen verran ajoissa liikkeellä, että saimme istumapaikat. Kovin tuntuu suosittu olevan tuo artisti, vaikka ei enää olekaan Vikingarna-yhtyeen solisti. 




Aika laivassa kului nopeasti mukavassa seurassa, hyvästä ruoasta ja juomasta nauttien. Välillä oli mukava levähtää hytissä, jonka ikkunasta sai ihailla kaunista Tukholman saaristoa.

Vaikka meren läheisyydessä asunkin, niin aina merimaisema on yhtä mielenkiintoista seurattavaa. Laskeva aurinko kultasi lukemattomat saaret ja päätös samanlaisen matkan toteuttamisesta kesällä tehtiin. 



Laivalla löytyi paljon kaunista ja sisustuksessa oli vanhanajan arvokkuutta. Tämän päivän henkeä oli kansibaarissa, josta suurten panoraamaikkunoiden läpi saattoi ihailla aavaa merimaisemaa. Spa-osasto oli ihan vieressä ja näkyipä siellä suuri paljukin kannella olevan. 




Auringon viime säteet kimalsivat Tukholman korkeimmissa rakennuksissa kun saavuimme satamaan.  Kameraa minulla ei ollut harmikseni mukana ja kännykällä ei pystynyt tuota näkymää parhaalla mahdollisella tavalla kuvaamaan.


Vasta kotona kuvia valitessani huomasin hauskan yksityiskohdan ylläolevan kollaasin oikean puoleisessa kuvassa. Siinähän on kirahvin näköinen nostokurki! 


Risteily on tältä kerralta ohi, mutta oli kokemuksena niin positiivinen, ettei varmaankaan jää ainoaksi.


Mukavaa päivän jatkoa sinulle lukijani ja jos et ole vielä osallistunut oopperalippujen arvontaan blogissani, niin voit tehdä sen TÄÄLLÄ.

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus ja olla matkassannen mukana. Ihanaa vanhan ajan tunnelmaa tuolla laivalla. Mietin tosiaan usein, miten esim. Turusta Tukholmaan matkaajat, kun laiva tulee niin kovin aikaisin satamaan.

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka yllätti meidät positiivisesti ja laiva oli upea.

      Poista
  2. Joskus on kiva käydä risteilyllä ihailemassa maisemia ja muutenkin nauttimassa ja rentoutumassa. Taitaa olla sisustukseltaan ihan erilainen tuo laiva kuin nämä Turusta lähtevät. Vai miten on?
    Kivaa torstai-iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä asuvana on vaan niin tottunut noihin laivamatkoihin, ettei oikein osaa kuvitella että siitä voisi nauttiakin. Laivan sisustus oli paikoitellen kuin Titanicista ja toisaalla taas ihan modernia. Hieno laiva. Oikein kaunista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. No, onpas tosiaan hauska nostokurki =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Kuvaa ottaessa en sitä ollenkaan huomannut.

      Poista