perjantai 30. joulukuuta 2016

KÄYNTI LUMIKYLÄSSÄ



Haluaisitko viettää yön jäähotellissa? Siihen on mahdollisuus Kittilässä, johon joka vuosi rakennetaan mahtava Lainion lumikylä

Lumikylä sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Ylläkseltä. 




Lumikylässä on jäästä ja lumesta rakennettu upea rakennus, jossa käytäviä pitkin kulkien voi ihailla hienosti valaistuja huoneita.

Huoneissa on jääveistoksia ja seinillä lumesta kaiverrettuja koristeita. Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi oli veistetty komea patsas jäästä.








Jäähotellissa on erilaisia huoneita, joissa tosiaankin voi yöpyä. Itsestäni vaikuttaisi kyllä aika hyiseltä yöpyminen jäästä tehdyssä sängyssä, vaikka se tietysti lämpötilan huomioon ottaen tehdäänkin makuupussissa.  Kylpyhuoneet sijaitsevat maanalaisessa rakennuksessa, joten siellä luultavimmin on kuitenkin lämmitys. Sinne olisi päässyt katsomaan jos olisi ollut vieraana hotellissa.





Sänkyjen päädyt on koristeltu erilaisin kuvioin ja huoneiden valaistuksen väri vaihtelee. 




Lumikylässä on myös ravintola. Pöytiä oltiin kattamassa ja glögin tuoksu leijui ilmassa. Aika tunnelmallista!




Hienot koristellut seinät somistavat ravintolankin seiniä ja pöydät ja penkit on tietysti tehty jäästä.





Eri tavoin valaistuja käytäviä on useita ja näky on suorastaan henkeä salpaavan kaunis. 




Lapsille on rakennettu liukumäki ja sen portaat ja kaiteet näyttävät ihan lasista tehdyiltä. 












Lumesta tehdyn rakennuksen ulkopuolella on lämmin kota, jossa voi vaikka paistaa makkaraa avotulella. 




Lumi/jäähotellissa on 26 hotellihuonetta. Emme kuitenkaan jääneet tänne yöksi, vaan ajelimme takaisin majapaikkaamme lumisen maiseman läpi.


MINKÄLAINEN KOKEMUS MAHTAISI OLLA YÖPYMINEN TÄLLAISESSA HOTELLISSA? HALUAISITKO KOKEILLA?

20 kommenttia:

  1. Huikeita kuvia. <3 En ole käynyt vielä täällä. Ensi keväälle on suunnitteilla Lapin reissu, josko sillä reissulla sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä jos siellä päin liikutte.

      Poista
  2. Upea, kaunis paikka!
    Ihan en ole varma, löytyisikö minulta intoa yöpyä tuolla. Näyttää niin kauhean kylmältä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä tosi hieno. Kylmältä vaikuttaa, vaikka kai sitä tarkenisi lämpimässä talvioloihin suunnitellussa makuupussissa. Mutta kyllä minäkin ennemmin yövyn lämpimässä hotellihuoneessa.

      Poista
  3. Onpa upean näköinen paikka - minulta vilukissalta jäisi kyllä yöpymiset tekemättä;)
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta, Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes vilukissa, mutta kylmältä vaikuttaa minunkin mielestäni. Sinulle myös oikein hyvää uutta vuotta <3

      Poista
  4. Huikean hieno paikka, mutta tosiaan tuo yöpyminen hieman mietityttää. Toisaalta olisi varmaan makuupussissa ihana lämpöinen pesä ja kasvoja raikastaisi kylmä ilma, voisi tulla hyvätkin unet.

    Sydämellistä uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuupussissa varmaan olisi lämmintä, mutta nenänpää jäätyisi ehkä! Eikä tuntuisi kovin houkuttelevalta aamulla tulla ulos tuosta makuupussista.

      Oikein ihanaa uutta vuotta sinullekin <3

      Poista
  5. Miten kaunista! Voisin kyllä yöpyä tuolla, mutta mieheni ei varmaan vilukissana suostuisi :) Tai voisihan hän yllättää :)
    Ihanaa vuoden vaihdetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemisen arvoinen paikka. Taisi olla kolmas kerta minulle kun tuolla kävin, mutta aina yhtä ihastunut olen näkemääni.
      Sinulle myös oikein ihana uutta vuotta <3

      Poista
  6. Olen kuullut matkailualaa opiskellessani että tuollaisissa lumihotelleissa sängyissä on sellaiset lämmitetyt makuupussit missä nukutaan, niin ei tule kylmä yöllä. Upean mäköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä lämmintä ympärilleen tarvitseekin. Paikka on mitä hienoin.

      Poista
  7. Oh oh, onpa elämyksellinen hotelli! Valojen ja varjojen tanssi tekee tunnelmasta
    taianomaisen. Miten taitavat kädet ovatkaan tuon jäähotellin rakentaneet! Ihan
    mahtavaa, että Suomella on tarjota noinkin eksoottinen majapaikka turisteille.
    Tämänkaltaiset innovaatiot siivittävät maamme uuteen kasvuun!

    Ihanaa uutta vuotta, sinulle Krisse! Kiitos blogiystävyydestämme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella miten suuri työ on joka vuosi rakentaa tuo lumirakennus uudestaan. Toivottavasti saavat paljon yöpyjiä noihin hotellihuoneisiin! Ja toivottavasti ulkomailta tulevat matkailijat löytäisivät tuonne vähän syrjemmällekin, eikä pelkästään Rovaniemelle!
      Sinulle, blogisiskoni, toivon myös kaikkea hyvää alkaneena vuonna <3

      Poista
  8. Sirpa Salmi31.12.2016 8.07

    Kiitos kuvista...mennään tänään käymään tuolla lumikylässä lastenlasten kanssa. Hyvää Uutta Vuotta toivotellen Sirpa ja Veikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Kuulinkin, että olette samoilla seuduilla lomailemassa. Lapset varmaan tykkäävät tuosta lumikylästä. Myös teille oikein hyvää uutta vuotta ja toivottavasti tavattaisiin taas kesällä!

      Poista
  9. Upean näköinen paikka! Varmasti hieno kokemus käydä tuolla!
    Toivottavasti joskus pääsen tuolla käymään, mutta yöpymään en ehkä tarkenisi.

    Oikein ihanaa vuoden viimeistä päivää ja onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta huokailen ihastuksesta astellessani noita käytäviä pitkin.
      Ajakaa ihmeessä joskus tuonne päin kun innokkaita kotimaan matkailijoita olette!
      Hyvää alkanutta vuotta teillekin <3

      Poista
  10. Hieno! Hyvä matkailuvaltti Suomen Lapille. Työtä tuosta on kyllä ollut. Yöpyisinkö? Ehkä.
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pitää vaan toivoa, että yhä useammat löytävät muitakin kohteita kuin Joulupukin pajan ja laskettelukeskukset. Lappi on niin ihana.

      Poista