sunnuntai 27. marraskuuta 2016

KIRJA JOKA KOSKETTI




Sain juuri luettua kirjan, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta.


Kirjan nimi on PALJAIN JALOIN ja sen on kirjoittanut Laura Save (s.1983-k.2012). Laura menehtyi ennen kuin sai tiedon kirjansa julkaisusta.




Kirjan kannessa kuvaillaan Lauraa näin:

"Lääketieteen kandidaatti, yhden pojan äiti, istumalentopalloilija, palstaviljelijä, sekä vastapaahdettua kahvia, suklaata ja isoja kissoja rakastava kynäilijä".

Laura, tuore äiti ja vaimo saa puhelun lääkäriltään magneettikuvauksen tuloksista. Diagnoosi on musertava: osteosarkooma, luusyöpä reisiluussa ja keuhkoissa mahdollisesti etäpesäkkeitä.




Kun aloitin kirjan lukemisen, niin en olisi heti alussa halunnut tietää sitä, että kirjailija on menehtynyt. Menehtymisen syytä ei kerrottu, mutta väistämättä ajatus vie siihen, että hän menehtyi tähän sairauteen.

Lukemisen aloitettuani kuitenkin tuo ajatus ei enää häirinnyt, vaan kirja tempaisi mukaansa niin, että luin sen parissa päivässä.

Laura kertoo sairastumisestaan, perheestään ja usein toistuvien hoitojaksojen aikana tapaamistaan kohtalotovereista, joista varsinkin yhdestä, Katrista, tulee Lauran sydänystävä, jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin sairauden myötä tulevat surutkin.

Laura jatkaa sinnikkäästi lääketieteen opintojaan sairaudesta huolimatta. Tukenaan hänellä ovat puoliso Sofia, poika Otso, joka oli alle 1-vuotias Lauran sairastumisen aikaan, sekä omat vanhemmat. 




Vaikka Lauran tarina on lohduton, niin kuitenkin jossain rivien välissä elää toivon kipinä ja kirjailija lääketieteen opiskelijana kertoo tutkimuksista ja sairaudesta asiantuntijana, mutta myös heikkona, sairaana ihmisenä, jota tulevaisuus, tai paremminkin sen puute pelottaa.

Mm. näin Laura kirjoittaa: "Eilen itkin ensimmäisen kerran 
Pahan Uutisen jälkeen. Ja nyt se ei ota loppuakseen.
En kestä ajatella, että ihmiset jäävät suremaan minua. Haluaisin pyyhkiä itseni heidän mielistään samana hetkenä, kun lakkaan olemasta. En kestä sitä, että Otso ikävöi minua ja luulee, että olen hylännyt hänet. En kestä sitäkään, että 
minun tuntemisestani, minun kanssani suhteeseen ryhtymisestä jää käteen kasa romahtaneita unelmia ja kamala ikävä. En halunnut enkä tarkoittanut näin.
  Yksi helvetin kananlento tämä elämäni."

Tämä kirja antoi, kuten alussa kirjoitin, ajattelemisen aihetta ja jälleen kerran muistutuksen siitä, kuinka hyvin itsellä asiat ovat.


12 kommenttia:

  1. Mä en varmaan tällaista kirjaa pystyisi edes lukemaan :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika surullista luettavaa, mutta niin hienosti kirjoitettu ja ennen kaikkea kun se on kirjoittajan omasta elämästä, niin tykkään. Tosin olisin toivonut että päähenkilö olisi pelastunut.

      Poista
  2. Samoilla mietteillä olen edellisen kommentoijan kanssa. T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ajatella että tämä kirja kiinnostaa hoitoalalla työskenteleviä. Päähenkilö Laura kuvaa erilaisia tuntemuksiaan, joihin varmaan suurin osa vakavasti sairastuneista pystyy samaistumaan.

      Poista
  3. Tällaiselle kirjallisuudelle löytyy oma lukijakuntansa. Se toimii vertaistukena muille sairastuneille ja heidän omaisilleen sekä antaa jossain määrin tärkeää tietoa potilaan näkökulmasta hoitohenkilökunnalle. Tällaiset sairaskertomukset ovat aina raastavaa luettavaa koska niihin eläytyy niin helposti ja ne herättävät niin paljon ristiriitaisia kysymyksiä.
    Miksi minulla on kaikki hyvin? Miksi elämä on näin epäreilua? jne.
    Tärkein asia minusta kuitenkin on, että se laittaa ajattelemaan näitä kysymyksiä.
    Kivaa alkuviikkoa :-) Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kirjoitin juuri tuon vastauksen ylläolevaan kommenttiin ja totesin saman kuin sinäkin, eli kirja voi auttaa hoitohenkilökuntaa ottamaan paremmin huomioon vakavasti sairastuneen tarpeet ja tuntemukset.
      Ja ehkä tämän kirjan luettuaan on ainakin hetken tyytyväisempi omaan elämäänsä.
      Sinulle myös oikein mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

      Poista
  4. Huh huh, riipaisevalta kuulostaa. En ole ihan varma myöskään, pystyisinkö itse edes tarttumaan kirjaan nyt kun tietää kirjoittajan menneen. Kova kohtalo niin nuorella ihmisellä. Elämä on kallisarvoinen ja jokainen päivä suuri ilo - sen kun aina muistaisi omien pienten murheidensa keskellä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin epäoikeudenmukaiselta hänen kohtalonsa tuntuu. Juuri tämän kirjan ja muiden saman kaltaisten lukeminen saa ihmisen, ainakin hetkeksi , muistamaan mikä elämässä on tärkeintä.

      Poista
  5. Voin tuon kirjan lukea jossain vaiheessa myöhemmin, mutta nyt en voi.
    Minun rakkain ystäväni, lapsuudenystäväni sairastui kolme vuotta sitten haimasyöpään, siihen syövistä milteipä pelätyimpään. Kasvain oli yli 2 senttiä ja Suomessa ei yli kahden sentin kasvaimia leikata haimasta. Niinpä ystäväni aloitti rankan sytostaattikuurin. Siis määrä on niin uskomaton 48 h, joka toinen viikko. Hoito kesti melkein vuoden. Ja kasvain oli pienentynyt sentin mittaiseksi. Kasvain leikattiin ja vielä sytostaattihoidot päälle. Syöpä saatiin pois.
    Nyt on löytynyt etäispesäkkeitä keuhkoista ja tänään alkoivat uudet sytostaattihoidot.
    Elämä on aikamoista arpapeliä. Ja terveys on suuri lahja. Kiitos kirjavinkistä. Koskettavaa.

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän hyvin että et pysty tätä kirjaa nyt lukemaan, kun ystäväsi on tuossa tilanteessa.En itsekään vastaavassa tilanteessa voisi enkä haluaisi sitä lukea.

    Kaikkea mahdollisimman hyvää ystävällesi. Hänellä on onni saada omistaa tuollainen välittävä ystävä <3

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa riipaisevalta ja tiedän jo että tulen itkemään vuolaasti tätä kirjaa lukiessani, mutta luettavahan tämä on. Minua kiinnostaa jo ihan ammatin puolesta ja koska hoidan myös saattohoidossa olevia asiakkaita, uskon että tällä kirjalla on minulle paljon annettavaa. Kiitos Krisse vinkistä, sekä jälleen kerran hyvästä muistutuksesta siitä, miten hyvin omat asiani tällä hetkellä ovatkaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riipaisevaa luettavaahan se on, mutta samalla niin mukaansa tempaavaa. Lauran kohtalo tuntuu niin epäreilulta ja tarkoituksettomalta.

      Poista