maanantai 31. lokakuuta 2016

KUVA JOKA EI KUULU JOUKKOON




Lokakuun kollaasissa on kuvia, jotka itse asiassa voisivat kuulua jokaisen kuukauden kollaaseihini. Luonto ja kotihommat ovat useimmiten esillä blogini postauksissa. Samoin olen kirjoittanut jo aiemmin uusimmasta harrastuksestani, kangaspuilla kutomisesta. Tässä kuussa on valmistunut kolme mattoa.


Se joukkoon kuulumaton kuva on keskellä ylhäällä. Siinä näkyy se näkymä, joka avautuu parvekkeeltamme. Jos tarkkaan katsoo talojen ohi, niin näkee Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenan, jossa MIFK voitti Suomen mestaruuden jalkapallossa pari viikkoa sitten. 

Parvekkeeltamme näkyy vain toinen kentän päädyistä, mutta se onkin sitten se pääty, johon kotijoukkue teki ensimmäisen maalin kyseisessä pelissä ensimmäisellä peliminuutilla. Sen satuimme näkemään ja KUULEMAAN. Katsomo suorastaan räjähti ja tunnelma oli aika vaikuttava.

Montaakaan jalkapallomatsia en ole elämässäni käynyt katsomassa, mutta toki sykähdytti tuo voitto, joten siksi ko. kuva pääsi kollaasiin. Niin ja onnittelut MIFK:lle!


Lokakuun kolme eniten luetuinta postausta blogissani olivat:

Se oli nyt tässä
Helppo tapa leipoa näyttäviä pullia
Silakkamarkkinat - pettymys vai ei?

Muiden bloggaajien lokakuisia kollaaseja löydät TÄÄLTÄ.


Kiitos viime aikoina kommentteja jättäneille ja tykkääjille ja vielä erityiskiitokset teille, jotka olette jakaneet postauksiani. Se lämmittää ja mukava on ollut huomata että käynnit blogissa eivät ole vähentyneet, vaikka erosin Indiedays-blogiportaalista. Tästä on hyvä jatkaa!

32 kommenttia:

  1. Ihana tuo vasemman alanurkan sumukuva <3.

    (Ja mun täytyy tunnustaa, että en koskaan edes huomaa, kuuluuko joku Indiedaysiin vai ei, koska keskityn vaan postauksiin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin sumukuvista. Eihän noihin ryhmiin useinkaan tule kiinnitettyä huomiota, kun tuolla sivupalkissa ovat ja katse kiinnittyy itse postauksen tekstiin.

      Poista
  2. Mä haluaisin myös oppia kutomaan mattoja 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin Tuija. En osaa muuta kuin ihan tuollaisen perusmaton jollain lailla kutoa. Kaikki kuviot ja loimien laittaminen kangaspuihin ovat vielä ihan alkutekijöissään.

      Poista
  3. Kaunis kollaasi ja matto on tosi nätti!

    VastaaPoista
  4. Kaunista kaikki: maisemat, leivonnaiset, matot ja asuinalueen talotkin. :)
    Tunnelmallista marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisit katsoa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta kiitos kuitenkin :)
      Hienoa marraskuuta sinullekin!

      Poista
  5. Ihania kuvia kollaasissasi :)

    VastaaPoista
  6. Mattojen kutominen on upea taito! Tykkään erityisesti noista rantakuvista kollaasissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos osaisikin kutoa, muutakin kuin ihan perusmattoa. Vaikka toisaalta, tykkäänkin eniten ihan tuollaisesta tavallisesta räsymatosta.

      Poista
  7. Wonderful photos and imprssions of your month October.
    Best regards, Synnöve

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja herkullista!:) Ja upea mestaruus!:D Me oltiin tuolla stadionilla seitsemän vuotta sitten, kun vanhempi pojista pelasi jalkapalloa, ja teillä siellä on 10-vuotaille iso turnaus joka kesä. En edes muista, ketä tuolla stadionilla silloin pelasi, mutta reissu oli kaiken kaikkiaan todella mukava ja ikimuistoinen, ja se peli stadionillakin jäi mieleen.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin täällä todella on noita turnauksia ja paljon nuoria pelaajia näkyy kaupungilla.

      Poista
  9. Kiva ja ihana, arjen realismia henkivä kollaasi.
    Mukavaa alkavaa marraskuuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henni. Sinulle myös toivon oikein hyvää marraskuuta!

      Poista
  10. Kivoja kuvia. Sumukuvassa ihana syksyinen tunnelma. Pullat tuoksuvat tänne asti.

    Tunnelmallista marraskuuta Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullista tulikin aika maistuvia, vaikka itse sanonkin :)

      Poista
  11. Kivoja kuvia! Pidän erityisesti sumun verhoilemasta järvestä, siinä on jotain maagista. Arjen kauneushan on monesti sitä ihan parasta. Ja oi, saisinpa itsekin joskus tehtyä edes yhden maton! :) Se kylläkin taitaa vaatia aika paljon kärsivällisyyttä, mutta voihan se olla aika terapeuttistakin kun makuun pääsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on hieno ja rauhoittava elementti, samoin maton kutominen, kun se on tällainen yksinkertainen malli. Hiukankin monimutkaisempi vaatii kaiken keskittymisen, eikä minulta ainakaan vielä suju ollenkaan. Mutta tosi kivaa puuhaa se on.

      Poista
  12. Ihana kollaasi. <3 Juu ei ole mitään muutosta, sitten Indiedaysin, eikö ole aika jännä juttu. ;) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Odotin ja pelkäsin kyllä, että kävijämäärät romahtaisivat tuon eroamisen vuoksi, mutta siellä taitaa pyöriä niin paljon nuorta porukkaa, joka ei kuitenkaan tulisi lukemaan blogiani, vaikka olisinkin tuossa yhteisössä mukana.
      Samoin sinulle, mukavaa marraskuun alkua!

      Poista
  13. Oi mikä taito on kutoa mattoja, varmasti kiva harrastus. :) Kivaa marraskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa, mutta taitoa ei minulla kyllä ainakaan vielä ole. Ihan yksinkertaista suoraa vaan kudon.

      Poista
  14. Ihania kuvia ja minuakin puhutteli tuo sumukuva ☺️

    VastaaPoista
  15. Mattojen kutomisen haluaisin kyllä oppia!
    Arvostan täysillä ihmisiä, jotka osaavat tehdä käsillään :)
    Ja jestas, mitkä herkkupullat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelun alussa olen minäkin vasta.
      Pullat oli hyviä ja nyt ne on jo syöty.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Lokakuu oli kaunis ja kivoja tapahtumiakin siihen mahtui.

      Poista