torstai 27. lokakuuta 2016

HELPPO TAPA LEIPOA NÄYTTÄVIÄ PULLIA

Olen laiska leipoja. Lisäksi olen oikea herkkusuu, joten meillä ei pakkasessa  (eikä missään muuallakaan) mikään kahvileipä kauaa säily.

Nämä hiukan eri tavalla muotoillut kanelipullat on tosi helppo tehdä näyttäviksi ja maku on aivan ihana, joten niitä voi leipoa aina kun jotain hyvää tekee mieli.


Pullat ovat kuin hiukan hienompi versio kotoisista korvapuusteista.

Vähensin taikinasta rasvan ja sokerin määrää jonkin verran ja siirapin jätin kokonaan pois, mutta maku oli siltikin taivaallisen hyvä.

Reseptin näihin kanelipulliin löysin KOTIVINKKI-lehdestä (TÄÄLTÄ). Siellä neuvotaan kuvien kera miten nämä pullat kieputetaan hienoiksi sykeröiksi.

Pullien muotoiluvaiheessa ei kannata vajota toivottomuuteen, vaikka taikinasta tuntuisi muodostuvan oudon näköisiä solmuja. Täyte tahtoo pursuilla joka puolelle ja tässä vaiheessa tuntuu ettei hommasta tule mitään.

Reseptin mukaan taikinamäärästä tulisi n. 18 kpl pullia, mutta pullat ovat tosi suuria, joten muutaman pullan enemmän saa jos pienentää hiukan yksittäisen pullan kokoa.

Pullia uunista otettaessa vastaan hulmahtaa ihana tuoksu, ja pari pellillistä vastaleivottuja pullia saa veden kielelle.

Reseptissä sanotaan, että  "Pullien muotoilussa ei kannata stressata, sillä nämä pullat ovat kuin lumihiutaleita - jokainen saa olla omannäköisensä". Tämä pitää paikkansa.

Niin ihastunut olen näiden pullien ulkonäköön ja makuun, että tavallisia korvapuusteja tuskin enää teenkään.

Innostuitko kokeilemaan näiden pullien tekoa? Ylempänä olevasta linkistä löydät reseptin ja teko-ohjeet.

30 kommenttia:

  1. Nyt alkoi tekemään mieli tuoretta pulla!!! Mutta olen tosi laiska leipomaan, jotenkin sitä pitää pullan leivontaa TOSI hankalana... Slurps, varmasti maistuivat herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tarttuvaa :) Kyllä maistuivat, vaikka parempi olisi jättää väliin.

      Poista
  2. Voi ei, nyt alkoi tehdä mieli pullaaaaa! Ja dieetti menossa, vielä pitää pantata hetki ;) Koetan muistaa tämän reseptin sitten seuraavaksi kun pullaa leivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo makeanhimo on kyllä niin tuttu tunne mullakin ja itsekuria ei ole nimeksikään.
      Kannattaa kokeilla näitä, jos kerran leipoa aiot.

      Poista
  3. Namm..nyt tuli mammani mieleen. Hän teki noita aina..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullan tuoksusta tulee varmaan useimmille mieleen mummola <3

      Poista
  4. Näppärää! Tiedän mitä teen tänään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos innostin sinutkin kokeilemaan näitä.
      Pullan tuoksuisia hetkiä sinne!

      Poista
  5. Mulle pullat on ihan painajaisia, koska sisältävät yhdessä paketissa kaikkea, mikä mulle ei sovi. (Valkoista jauhoa, hiivaa, sokeria, joista seuraa sen päiväinen paha olo, ettei pahemmasta väliä..). Että jos musta haluaa päästä eroon, kannattaa syöttää mulle pulla :D

    En kumminkaan tullut tänne tunnelmaa lyttäämään, vaan katsomaan kuvia, koska arvasin, että ne on taas hienoja! Ja vähän niinkuin olis tullut se hyvä pullan tuoksu tänne ruudun toiselle puolelle. Siitä tykkään :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveellisiähän nämä eivät ole ja vaikkei mulle tule niiden syömisestä fyysisesti huono olo, niin psyykkisesti sitäkin pahempi.
      Luulen, että ainoa syy joka saisi minut pysymään erossa herkuista olisi se, että lääkäri sanoisi, että sairastun tosi pahasti jos jatkan niiden syömistä.
      Mukavaa viikonloppua sinnekin päin!

      Poista
    2. Kirjoitan varmaan viikonloppuna yhden terveellisen herkun reseptin blogiin. Sillä voi korvata niitä ei-niin-terveellisiä, eikä tarvi potea huonoa omaatuntoa :)

      Poista
    3. Odotan malttamattomasti reseptiäsi Annukka. Voi jos se olisikin sellainen, jota ystävänikin voisi syödä. Hän ei myöskään syö näitä aineksia joita näissä pullissani on.

      Poista
  6. Oi nythän on pakko leipoa lasten kanssa pullaa viikonloppuna, kiitos vinkistä! Ihanan näköisiä nämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tykkää varmasti yhdessä leipomisesta. Nämä ovat kyllä tosi makoisia!
      Oikein mukavia leipomishetkiä teille!

      Poista
  7. Arvaa vaan tekeekö nyt mieli pullaa, ja tietenkin pakastin huutaa tyhjyyttään tällä kohtaa 😊 Ehkä jouluksi leivon seuraavan kerran, kun ollaan uudessa kodissa. Nyt pitäisi saada pakastin mahdollisimman tyhjäksi kaikesta muusta.

    Herkullista torstaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaan että tekee mieli :) Voi, jouluksi uuteen kotiin. Mikä voisi kuulostaa yhtä ihanalta kuin se!

      Poista
  8. Kiitos Krisse :)
    Leivon kotona yleensä voisilmäpullia,
    näitä kanelipullia kokeilen seuraavalla kerralla.
    Kuvalliset ohjeet selkeyttävät reseptiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisilmäpullat ovatkin niin hyviä. Mutta vaihtelu virkistää ja tuolla Kotivinkin sivulla näytettiin ihan yksityiskohtaisesti näiden tekeminen, joten minäkin selvisin siitä joten kuten, vaikka harvoin leivonkin.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Siitä vaan leipomaan Minin kanssa. Varmasti onnistutte!

      Poista
  10. Nam! Herkullisia. Rakastan kanelin ja kardemumman tuoksua. <3 Ihanaa päivää sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumman tuoksu onkin ihana. Kanelia laitan toisinaan kahviinkin, siten että sirottelen sitä suodattimeen kahvijauheen päälle. Tulee niin hyvää kahvia!
      Oikein kivaa päivän jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Oi miten herkullisen näköisiä. Ohje näyttää niin helpolta, että noita pitää varmasti pian kokeilla.
    Reipasta torstaita sinulle. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, äläkä lannistu, vaikka homma vaikuttaa hiukan sottaiselta tuossa pullien muotoiluvaiheessa. Lopputulos kruunaa kyllä vaivan.
      Oikein mukavaa torstaita ja viikonlopun alkua sinullekin!

      Poista
  12. Tulipa somia ja ennen kaikkea vielä suussasulavia <3

    VastaaPoista
  13. Tulipa kauniita pullia, pitääpä itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan näköisiä ja maukkaita. Suosittelen!

      Poista