tiistai 27. syyskuuta 2016

TIISTAIN MIETTEITÄ JA PUUHIA










Toissapäivänä tein pienen lenkin Maarianhaminan Merikorttelissa, jossa oli aika rauhallista. Koska oli sunnuntai, niin paikat olivat kiinni, eikä työn ääniä kuulunut.

Siellä vallitsee aina "vanhanaikainen" tunnelma ja terva tuoksuu. Nautin näistä elementeistä, vaikka meri ja merielämä itsessään ovat minulle aika vieraita asioita, niin merenrantakaupungeissa kuin olenkin ikäni asunut.

Lämmin syksyiltapäivä teki kierroksesta erityisen nautinnollisen ja palasin kotiin hyvillä mielin.

                                      - oooooo -


Tänään en ole vielä ulos ehtinyt. Olen raivannut vierasmakuuhuoneen hyllykön. Siellä oli mappi poikineen ja jokaisessa oli sisältönä vain murto-osa siitä, mitä mappiin mahtuu. Niinpä karsin pois kaikki tarpeettomat ja vanhentuneet paperit ja nyt kaikki mahtui kahteen mappiin. Ongelmana on vain se, että pois heitettävää paperia, kuten laskuja ja vanhoja verolomakkeita ym. on sellainen puolen metrin korkuinen pino, enkä oikein tiedä mitä sillä tekisin.

Meillä on kyllä sellainen kotikäyttöön tarkoitettu silppuri, mutta tuollaista määrää ei haluttaisi ruveta siihen tunkemaan, koska sillä on taipumus ylikuumentua ja tukkiutua vähäisemmästäkin määrästä. Polttaminen saunan pesässä olisi yksi vaihtoehto, mutta tuhkaa kertyy ylen määrin. Taloyhtiön roskikseenkaan ei arvaa viedä, kun en halua, että kukaan pääsee papereitamme lukemaan.

Jaa, mutta se mahdollisuus vielä on, että sytytetään nuotio mökkirantaan ja poltetaan paperit siellä, kunhan tuo metsäpalovaroitus loppuu ja ilma on tuuleton.

Sitä odotellessa

MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!

12 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihastuttava paikka :-) Siellä varmasti pääsee sellaiseen menneen ajan tunnelmaa ja kun vielä sää oli aurinkoinen, niin varmasti mieli olikin hyvä kävelyltä palatessa.
    Nuo hävitettävä paperit ovat meilläkin tuottaneet tuskaa, kun kaikkea ei todellakaan voi noin vain paperinkeräykseen laittaa. Mieheni luottamustehtävien takia on välillä ollut kova homma polttaa niitä takassa. No se tuhkan määrä on valtava. Saimme ison toimistokäytöstä poistetun silppurin ja sillä homma sujuu. Onneksi nyt jo "kokouspaperit" ovat sähköisessä muodossa.
    Ihanaa tiistaita! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merikortteli on kyllä käymisen arvoinen paikka ja ihan keskustassa.

      Papereista puheenollen, olen kyllä harkinnut E-laskuihin siirtymistäkin, mutta jokin siinä ei houkuta. Pelkään, että joku lasku pääsee livahtamaan ohi ja ei tule maksettua. Minusta on selkeämpää että minulla on lasku kädessäni paperisena :)

      Tuollaiset luottamustehtävissä kertyneet paperit vaativat vielä tarkempaa kontrollia hävittämisvaiheessa ja olipa hyvä, että saitte järeämpää kalustoa niiden tuhoamiseen.

      Poista
  2. Kauniita kuvia oot lenkillä ottanut!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita kuvia! Ihana merellinen kortteli teillä <3
    Itsekin nautin suunnattomasti, kun pääsen lenkkeilemään kauniissa maisemissa. Naantalin vanhakaupunki on yksi suosikeistani, sen kapeilla kujilla kävellessä taittuu kilometri jos toinenkin ihan huomaamatta.

    Oikein ihanaa syyskuun viimeistä viikkoa, ajatella lauantaina ollaan jo lokakuun puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naantalin vanha kaupunki onkin yksi suosikkipaikoistani. Varsinkin kesäiltana kun lamput on sytytetty ja alkaa olla jo hämärää.
      Syyskuu meni taas uskomattoman nopeasti.

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Kuvistasi välittyy hienosti siellä oleva tunnelma ja tuoksut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Siellä on kyllä ihan oma tunnelmansa.

      Poista
  5. Olet ollut tarmokkaana siellä. <3 Kyllä on pakko todeta, että nuo teidän maisemat vaan hakevat vertaistaan. <3 Kivaa syyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää vähän raivata!
      Joo, maisemissa täällä ei kyllä ole valittamista.

      Kivaa päivää sinullekin!

      Poista
  6. Pitäisi kans tuhota noita ylimääräisiä papereita. Meillä on silppuri, mutta se lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Saksilla olen silpunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa silppuamisessa on kyllä mahdoton homma. Miten sitä paperia kertyykin tuollainen määrä. Osasta papereita teen muistilappuja ruokaostoksia varten, mutta niitäkin on jo laatikossa vino pino. Meidänkin silppuri pysähtelee välillä, jos sitä käytetään pidempi aika. Sitten pitää jäähdyttää hetki ja taas voi jatkaa.

      Poista