lauantai 13. elokuuta 2016

LIVBOX, AINA YHTÄ ODOTETTU

Elokuun kiva yllätyspaketti saapui muutama päivä sitten. Olen pitänyt noin vuoden mittaisen tauon Livboxin tilauksesta, mutta nyt tuli taas sellainen olo, että olisi kiva jatkaa tuota tilausta.

Livboxhan on kuukausittain ilmestyvä yllätyspaketti kauneudenhoitotuotteita. Hinnaltaan on mielestäni edullinen, maksaa noin 16€ ja tuotteet jotka posti tuo, on valittu juuri minulle niiden tietojen perusteella jotka olen ilmoittautuessani tilaajaksi antanut lähettäjälle.

Tällä kertaa mukaan oli pakattu sekä normaalikokoisia pakkauksia että minipakkauksia, kuten aina.

Laatikossa on seitsemän tuotetta.  Kuvassa vasemmalla on Maybellinen Mattahuuliväri, jonka luvataan antavan hyvin pysyvän lopputuloksen ja kosteuttavan huulia.

 Tytär oli käymässä ja ihastui väriin. Itselleni se ehkä olisi ollutkin hiukan liian rohkea, joten hän sai ottaa sen mukaansa. Olen aika kriittinen huulipunien värien suhteen, joten turvaudun useimmiten niihin totuttuihin väreihin joita olen ostanut kerta toisensa jälkeen.

Kuvassa oikealla sensijaan on Neutrogenan kuorintavoide, johon ihastuin kovasti. Osittain rasvainen ihoni tuntui raikkaalta tämän käytön jälkeen.Tämä tulee kyllä ehdottomasti ostoslistalleni sen jälkeen kun tämä minituubi on käytetty.

Tuotteen luvataan puhdistavan ihon kuivattamatta sitä, sekä poistavan kuolleita ihosoluja ja epäpuhtauksia. Tuotetta voi ostaa päivittäistavarakaupoista ja apteekeista.

Lumenen pikakasvohoito on uutuus, jossa yhdistyvät detox-kasvohoito ja ihoa kirkastavat öljyt.


Pakkauksessa oli normaalikokoinen tuote (150ml) jonka kokeiltuani havaitsin laadukkaaksi ja tätä tulen ilman muuta käyttämään jatkossakin. Tämän kokoisen pakkauksen vähittäishinta on 13,90.

Lidlin kauneustuotevalikoimaan kuuluu Cienin ripsiväri, jota on saatavana sekä vesiliukoisena että vedenkestävänä. Itse olen tottunut käyttämään vesiliukoisia ripsivärejä, joten tämä tuote ehkä jää minulta käyttämättä, koska laiskana ihmisenä haluan pestä kaiken meikin pois samalla puhdistusaineella.

Harmi kun sain tämän vedenpitävän version, koska olisi ollut kiva kokeilla tätä tuotetta jonka sanotaan tuuhentavan ripsiä.

Ahavan Tehoseerumi on vielä kokeilematta, mutta sen pitäisi tehdä ihosta virkeän ja hehkeän näköisen. Saa nähdä miten se tehoaa 64-vuotiaan ihoon!

Hammastahna meillä olikin juuri ostoslistalla, mutta viivattiin nyt yli, koska pakkauksessa tuli suuri tuubillinen Pepsodentin vaniljanmakuista hammastahnaa.

Cutrinin hiustenhoitoaine tulee myös kokeiltavaksi pitkään, raidoitettuun otsatukkaan, jota ei millään tahdo pesun jälkeen saada kammatuksi. Tämän tuotteen pitäisi tehdä hiukset kiiltäviksi ja helposti käsiteltäviksi. Kokeiluun menee tämäkin.

Kuten aina, tuotteet on pakattu tyylikkääseen mustaan laatikkoon ja sisällä kaikki on kääritty kauniiseen silkkipaperiin, jota ei melkein raaski aukaista, niin kaunis se on.

Tälläkin kertaa pakkauksen sisällön rahallinen arvo oli paljon yli tuon 16€, vaikka pari tuotetta ei tullutkaan omaan käyttöön. Lisäksi aina saa hyviä vinkkejä uusista tuotteista, joita muuten ei ehkä löytäisikään. Aikoinaan löysin tätä kautta mm. Batiste-kuivashampoon, jota käytän jatkuvasti.

Mitäköhän posti tuo minulle ensi kuussa?

12 kommenttia:

  1. Kaunis huuliväri! Vedenpitävät ripsivärit ovat täällä käytössä. Toisinaan silmät vuotaa sen verran ulkosalla, että vedenpitävä ainakin pysyy ripsissäni :)
    - Oikein mukavaa iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että kokeilen tuon ripsivärin käyttöä. Pitää vaan hankkia silmämeikin poistoainetta.
      Samoin sinulle☺

      Poista
  2. Onpa kivoja tuotteita! Meillä teini hieman painostaisi tilaamana Livboxia, mutta en ole vielä saanut tilattua. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät tuotteet taas kerran. Koskaan en ole pettynyt. Joskus joku tuote ei ole mieluinen, mutta muut tuotteet yleensä korvaavat sen.
      Kivaa viikonloppua sinnekin☺

      Poista
  3. Nyt oli niin kiva Livbox. :) Ripsari lähtee eteenpäin, koska sama täällä, vain vedellä lähtevää ripsaria käytän ja inhaa senkin poisto on. Lumenen naamiotakin on kiva päästä testaamaan eli se oli kiva ylläri boxissa. Boxi on kyllä moninkertaisesti rahansa arvoinen.

    Kivaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ihania tuotteita pullollaan!

      Poista
  4. Nyt oli kuulemma hyvä liv box. Heinäkuu närkästytti monta enkä ole enää vuoteen tilannut ollenkaan. Toi white now on paras valkaiseva hammastahna sarja ikinä omasta mielestäni :)

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä kokonaisuus, enkä pettynyt heinäkuunkaan tuotteisiin. Heinäkuun boxi olikin ensimmäinen monen kuukauden tauon jälkeen joka minulle tuli. Hammastahnaa en ole vielä kokeillut. Saa nähdä mitä tykkään siitä.

      Poista
  5. Minäkin tilasin pitkästä aikaa Livboxin ja ajattelin että tulkoon taas jonkin aikaa. On kuin joulupukki kävisi kerran kuukaudessa kun posti tuo Livboxin:)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kai se yllätyksellisyys joka tässä kiehtoo, samoin se että laadukkaita tuotteita pääsee kokeilemaan edullisesti.
      Sinulle kanssa oikein kivaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Mä oon miettinyt jo jonkin aikaa pitäskö tilata tämä, mut sit en oo kuitenkaan.. Jotenkin mietityttää, että mitä jos tule useammin 'ei-kivoja-tuotteita'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän välillä tulee sellaisiakin, joita joko ei tarvitse tai jotka eivät tunnu itselle sopivan, mutta aina kuitenkin tulee niitä mieluisia reilusti yli tuon maksetun summan. Voithan sellaisissa tapauksissa ilahduttaa vaikka ystävää ja antaa hänelle sellaisen tuotteen. Sitäpaitsi aina voi lopettaa tilauksen tai pitää taukoa, niin kuin minä olen tehnyt. Nyt tuntuu taas kivalta saada tuo paketti kerran kuukaudessa.

      Poista