perjantai 10. kesäkuuta 2016

BLOGI JOTA SEURAAN n:ro 3

Turun tuomiokirkko kesäkuussa kun hevoskastanja kukkii


Heipä hei ja hyvää perjantaita!

Ei, en ole Turussa, vaikka kuva sieltä onkin, mutta tänään esittelen bloggaajan, jonka työpaikka on Turussa.
Kyseessä on LADY OF THE MESS - blogia kirjoittava 
Arja P.

Näin hän kuvailee itseään blogin esittelytekstissä:

"Aikuinen virkanainen Suomen Vanhimmassa Virastossa, heavylady ja kukkahattutäti, kirjoittelee elämästään ja ajatuksistaan, selvittelee kotiaan, vaatekaappiaan ja välillä päätäänkin"
Hän kuvailee itseään myös hitaaksi bloggaajaksi, mutta tämän ladyn kohdalla laatu korvaa määrän, sillä hänen blogissaan mitään ei tehdä tuosta vaan, vaan joka postaus sisältää asiaa ja kun ne vielä on sujuvasti ja huumorilla höystettynä kirjoitettu, niin niitä on ilo lukea. Ja kommenttien määrästä voi päätellä, etten minä ole yksin tykkäämässä näistä kirjoituksista.

piispan sihteerin käyntikortti - piispan salaisuuksien vartija


Lady päätti tulla   KAAPISTA ULOS ja kertoo myös miksi hänen käyntikortissaan lukee - Piispan salaisuuksien vartija-.


Välillä Lady kertoo miten HOITAA IHOAAN kasvohalvauksen jälkeen. Myös matkustamisesta ja kissoista saadaan silloin tällöin lukea. Kaiken kaikkiaan hieno blogi, jossa asioita puidaan aikuisen naisen näkökulmasta. Suosittelen!

Tämä oli kolmas blogi jonka esittelen. Kaksi aikaisemmin esittelemääni blogia olivat Annukan KOTONASI.-blogi, jonka esittelen täällä sekä Teijan KELORANTA - blogi jonka esittelen täällä.
                                                                         

16 kommenttia:

  1. Hienot blogit nuo kaikki kolme, jotka olet esitellyt. Kaksi noista tunnistan, yhtä en. Pitääpä käydä tutkailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Käy katsomassa se jota et vielä tunne.

      Poista
  2. Hauska idea tää blogien esittely! :) Kaikki kolme tuttuja, ihanan persoonallisia blogeja, jotka kuuluvat mun suosikkeihini myös.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis. Kivoja ovat tosiaan kaikki kolme. Enhän minä seuraakaan muita kuin ihania blogeja :)
      Sinulle myös oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Lady of the Mess on hieno blogi. Yksi suosikkiblogeistani!
    Tunnen myös nuo muut valitsemasi blogit. Erinomainen kolmikko!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kuten myös nuo muut esittelemäni blogit.
      Hyvää viikonloppua sinnekin päin!

      Poista
  4. Ihania blogeja kaikki :). Lady on rohkea leidi monella tavalla <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ovat. Lady on vähän kaikkea: rohkea, huumorintajuinen, syvällinen, empaattinen.

      Poista
  5. Voi kiitos! Kauniista sanoistasi sekä hienoon seuraan pääsystä - 2 aiemmin esittelemääsi blogia ovat omallakin lukulistallani ihan siellä kärkipäässä :)
    Olen ihan otettu - myös kommentoijien kommenteista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansaitset paikkasi suosikkiblogieni joukossa! Kommenteista päätellen olet hyvin pidetty muidenkin bloggaajien keskuudessa.

      Poista
  6. Arjan blogi on niin ihana, sielukas ja lämmin, älykäs, kuten Arja itse. Arjalla on aina painavaa sanaa, sanoja joita ahmin. <3

    Kivaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. En voi muuta kuin yhtyä Tiian sanoihin.

      Kuin myös Tiia!

      Poista
  7. Pitäisi käydä Ladyä lukemassa! Luultavasti tykkäisin. Kahta edellistä esittelemääsi blogia olenkin jo lukenut.:)
    Kiitos Kristiina, kun huomautit virheestä Kukkailottelu-postauksessa!<3 Pää on näköjään pehmennyt loman alkajaisiksi.:/ Korjasin (toivottavasti oikein) linkin ja muutkin mokat. Toivottavasti se estä sinua osallistumasta toistekin Kukkailotteluun!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, käy ihmeessä katsomassa millaista blogia hän pitää.

      Mietin pitkään huomautanko, mutta lopulta päätin niin tehdä, tätä omaa blogiaan kun haluaa tuoda esille aina kun se on mahdollista :)

      Ei tosiaankaan estä minua osallistumasta toistekin!
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Lady on ihan ensimmäisiä blogituttavuuksiani omilta alkuajoiltani. Muistan kuinka otettu olin, kun Arja oli liittynyt lukijakseni, kun itse olin vasta ihan alkumetreillä tutustumassa blogimaailmaan.

    Sielukas, syvällinen ja sydämellinen olisivat ne kolme "Ässää", jolla Arjaa kuvailisin.
    Hieno valinta! Ja kiitos vielä kovasti pääsystä listallesi mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo "ässät" sopivatkin hienosti häneen.
      Sinun blogisi esittelin ensimmäisenä ja lisää esittelyjä on tulossa. Ties kuinka monta vielä esittelen, ainakaan vielä ei loppua näy.

      Poista