sunnuntai 15. toukokuuta 2016

KUN KAIKKI MENEE NAPPIIN

Olen aina tykännyt yöpyä hotellissa ja tämän  jälkeen tykkään siitä vieläkin enemmän, jos mahdollista. Sain yhteistyön merkeissä mahdollisuuden viettää vuorokauden hotellissa.

Saavuimme Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasaan pitkän  ajomatkan päätteeksi. Hotelli on meille ennestään tuttu ja niinpä tiesimmekin, että on kätevää ajaa ennen hotellille saapumista hotellin vieressä olevaan Toriparkkiin. Parkkihallista on välitön yhteys hotellin receptioniin, eikä matkalaukkujen kanssa tarvitse kulkea ulkokautta, vaan hissillä pääsee suoraan sisään hotelliin. Tarkat ajo-ohjeet parkkihalliin löytyvät hotellin kotisivuilta TÄÄLTÄ.

Sokos Hotel Vaakuna Vaasa sijaitsee ihan Vaasan keskustassa, kauppatorin laidalla. Rakennus on Viljo Rewellin, vuonna 1963 suunnittelema. Samassa rakennuksessa sijaitsee Pohjanmaan suurin kauppakeskus Rewell Center, josta löytyy shoppailtavaa jokaiselle.

Hotellin huoneista kuutisenkymmentä on nyt käynyt läpi suuren remontin ja ne on nyt päivitetty tähän päivään. Isoista ikkunoista tulvii valo huoneisiin. Joka kerroksella on oma väriteema ja koko hotellin sisustus noudattaa saaristolaistunnelmaa.

Hotellin sisäänkäynnin yhteydessä olevassa Lobby Barissa on myös ulkoterassi. Hotelliin pääsee kuvan oikeassa laidassa näkyvästä ovesta, jos tulee sisään kadulta, tai sitten suoraan sisäkautta parkkihallista.

Kylpy-ja suihkutuotteet kuuluivat huoneemme varusteisiin.

Vastaanotossa saa todella tuntea itsensä tervetulleeksi ja apua ja opastusta esim. erilaisiin aktiviteetteihin ja Vaasan kaupungin tarjoamiin vierailukohteisiin saa henkilökunnalta pyytämättä. Jos aikomuksena on vaikka vierailla Tropiclandiassa, niin liput sinne voi ostaa täältä. Myös elokuvalippuja ja lippuja Vaasan Sportin kotiotteluihin saa vastaanotosta.

Vastaanotossa on myös Minishop joka on auki vuorokauden ympäri.

Ala-aulassa on Lobby Bar, joka on hotellin "olohuone". Tavanomaisten baarituolien lisäksi voit  istuskella mukavilla nojatuoleilla juomasta nauttien, tai jos sinulla on tarvetta tietokoneen käyttöön, onnistuu sekin täällä, kuten kaikkialla hotellissa.

Huoneessamme oli työpöytänä yksinkertainen taso. Pääsin myös tutustumaan muutamaan muuhun huoneeseen ja sisustukset vaihtelevat jonkin verran ja niin työpöydän mallikin.

Huone joka meidän käytössä oli, oli väreiltään hillitty, siniharmaa. Se oli Superior Twin-huone, joka oli erittäin tilava. Siinä oli kaksi erillistä sänkyä, pehmeine paksuine patjoineen ja TV:tä tietysti pystyi katsomaan sängystä. Ylimääräisiä liinavaatteita löytyi ikkunan alla olevista arkuista.

Kahden normaalisängyn lisäksi huoneestamme löytyi varavuode, jonka sai tarvittaessa kätevästi esiin kaapista alas laskemalla. Vaikka sänky oli alaslaskettuna, jäi lattiatilaa kuitenkin tosi ruhtinaallisesti.

Varasängyn yläpuolella oli tarvikkeet kahvin tai teen keittoon, sekä makeisia.

Ihan toisen näköinen huone oli tämä iloisen punaisella ja keltaisella sisustettu huone. Punainen päätyseinä ja keltaiset yöpöytinä toimivat jakkarat toivat väriä muuten harmaa-mustaan sisustukseen.

Mukava punainen nojatuoli oli pakko testata ja hyväksi havaittiin. Harmaaksi maalattu lattia sopi tähän huoneeseen hienosti.

Kaikkien näkemieni huoneiden katossa oli samanlainen lamppu.

Kylpyhuoneissa oli joko suihku tai amme

Tämän huoneen väritys oli hiukan tummempaa sinistä kuin meidän huoneemme.

Tässä hotellissa on myös ns. TEEMA-huoneita, joita voit katsella aikaisemmista postauksistani TÄÄLTÄ. Nämä TEEMA-huoneet ovat kaikki hyvin erikoisia ja sellaisia, ettei samanlaisiin varmaankaan muualla törmää. Mieleen painuvia yksityiskohtia niistä löytyy, kuten esim. Saaristomökin kylpyhuone, joka ensi näkemältä vaikuttaisi olevan kesämökin ulkohuussi, mutta löytyyhän sieltä sitten kuitenkin kaikki nykyajan mukavuudet.

Jos haluat kokeilla erilaista hotelliyöpymistä, niin nämä TEEMA-huoneet voisivat olla sinulle sopivia.

Kiva saaristoteemaan sopiva yksityiskohta on sängyn peittoina olevat peitot, joissa on kuvattuna tältä seudulta oleva vanha kartta.

Silitysrauta kuului tämän huoneen varustuksiin, ja sellainen löytyi myös meidän huoneestamme, jossa lisäksi oli kassakaappi ja minibaari.


Muutamissa huoneissa on kiva lisä tavanomaiseen hotellihuoneeseen, nimittäin perheen pienimmälle oma yksityinen makuusoppi, joka on säleovien takana. Näin vanhemmille jää paremmin mahdollisuus viettää iltaa lapsen unta häiritsemättä. Mukavassa keinutuolissa voi vaikka tuuditella lapsen uneen.

Lapsen makuusopesta löytyy tilava pinnasänky ja tila on kauniisti sisustettu. Siellä on oma ikkuna ja valaisinkin löytyy.

Tälläkin kerralla kävimme syömässä hotellin yhteydessä sijaitsevassa Amarillo-ravintolassa. Ruoka on Tex mex-ruokaa ja erittäin herkullista.

Muita hotellin ruokapaikkoja ovat Pincho, joka on lounaspaikka ja jossa myös hotellin aamupala nautitaan.

Lobby Barissa voi nauttia raikkaan juoman ja hotellista löytyy vielä SKY-tilausravintola, jonka voi varata vaikka omiin juhliin.

Vastaanotosta voi lainata uudenkarhean polkupyörän ja lähteä kiertelemään ympäristöä. Hotellin kuntosali on vieraiden vapaasti käytettävissä ja saunat sekä miehille että naisille ovat lämpiminä joka päivä klo 17-22.


Huoneemme ikkunasta avautui näkymä torille ja kadulle, jossa puut jo vihersivätkin kauniisti. Hotellilta oli helppo lähteä kaupungille, kun kaikki on lähellä.

Kotiin viemisinä meillä oli paikallisia tuotteita:

- Bock's Corner Breweryn ihanaa omenasiideriä
- Suklaaparatiisi Oy:n tyrnisuklaata
ja
- Vaasan Aito Saippua Oy:n tyrnisaippuaa.


Tällaista hotellikokemusta on mukava muistella ja tiedämme mihin majoitumme, kun seuraavan kerran Vaasan tienoilla liikumme.

Nyt ollaankin jo mökillä, joten seuraavat postaukset tulevat näistä kotimaisemista.

MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA SINULLE!

10 kommenttia:

  1. Hieno hotelli. Olen käynyt joskus lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hieno ja kaikki pelaa loistavasti. Varmaan aika erilainen nyt kuin silloin kun olit siellä lapsena.

      Poista
  2. Todella tyylikkäät huoneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tyylikästä ja melkeinpä hienostunutta.

      Poista
  3. Nyt kuulostaa kyllä superkivalta reissulta! Mielettömät nuo karttapeitot tai sängynpäälliset, hienot. Hotelliloma piristää vaan kummasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valittamista. Tämä hotelliyöpyminen oli ihana pitkän ajomatkan päätteeksi.

      Poista
  4. Kauniisti siustetut modernit huoneet ja nuo ihanat karttapeitteet! Koiinviemisiksi vielä kivat paikalliset tuotteet, niin kyllä olikin mennyt kaikki nappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneet olivat tosiaan läpikäyneet onnistuneen remontin. Uusiin paikallistuotteisiin on aina mielenkiintoista tutustua.

      Poista
  5. Voi kun näyttää ihanalta. Olen ensi viikolla menossa Kolille sokoshotelliin, katsotaan, että miten siellä hoituu palvelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kelpasi tuolla majailla. Toivotaan, että viihdyt yhtä hyvin kuin me ja että palvelu pelaa. Koli on ainakin mahtava paikka.

      Poista