lauantai 23. huhtikuuta 2016

VOIKO NÄIN TODELLA TOIMIA? EI MENNYT NIINKUIN STRÖMSÖSSÄ.

Hyvää lauantaita!
Ilma on kuin morsian, eli aurinko paistaa ja tyyntäkin on. Takana pakkasyö, mutta orvokit eivät siitä piittaa vaan loistavat kilpaa auringon kanssa.


Eilen saapui kaksi isoa pakettia. Noissa paketeissa on tuleva kasvihuoneemme. On se kätevää kun nykyisin voi tilata tuotteita, isojakin, suoraan kotiovelle. Ei tarvitse itse raahata painavia tavaroita, vaan maksamalla pikkuisen ylimääräistä, ne tuodaan perille asti.


Siinä se on, iso unelma parissa paketissa.
Mutta, että se on tässä nyt, se ei ollutkaan niin yksinkertaista.

Olin puhelimessa antanut postille tarkat tiedot mihin paketti tuotaisiin. Olemme mökillä, joten kuvailin tarkoin miten tänne ajetaan: kylästä juhannussalon luota jatketaan tietä, jonka nimi lukee tienviitassa. Kuvailin näkymiä tien varressa että kuski voisi varmistua olevansa oikealla tiellä.

Vielä sanoin talomme numeron, joka näkyy hyvin tielle ja että talo on harmaa, toiseksi viimeinen talo tuolla tiellä.

Varmistin vielä, että heillä on navigaattori autossaan, johon kuski vastasi "että on kai siellä semmonen". Sovittiin, että lähetys tuodaan seuraavana päivänä yhdentoista ja puoli yhden välillä.

No, se seuraava päivä koitti ja heti herättyä muistui mieleen, että tänään SE paketti tulee. Toki ajattelin mielessäni, että voi olla, ettei aikataulu josta oli sovittu, ihan pidä paikkaansa.

Kello tuli yksitoista, kello tuli kaksitoista, kello tuli yksi...... kun kello oli neljä olin saanut tarpeekseni odottelusta ja soitin postiin.

Puhelimeen vastasi ystävällinen mies, jolle selitin ongelman, eli ettei kasvihuone ole vieläkään tullut, vaikka se luvattiin toimittaa viimeistään yhden maissa.

Hän lupasi soittaa kuljettajalle viivytyksen syytä ja niin hän tekikin.

Hän oli kysellyt kuskilta mikä paketin toimittamisessa kesti näin kauan. Kuski oli sanonut jättäneensä paketin vihreän talon pihalle. No miksi vihreän kun nimenomaan olin sanonut talomme olevan harmaa?

Mökkinaapurimme talo on vihreä, joten marssimme sinne, sadatellen postin toimintaa. Katselimme ympärillemme ja etsimme sopivan näköistä pakettia, mutta ei siellä sellaista näkynyt.

Sitten tuli mieleen, että mökkitiemme varrella on toinenkin vihreä mökki. Se mökki on noin puolen kilometrin päässä omastamme ja sinne nyt ajoimme autollamme. Saavuttuamme tuolle mökille, ei mitään pakettia näkynyt tielle. Nousin kuitenkin autosta ja kävelin ihan mökin viereen, ja siellä SE, tai paremminkin NE paketit olivat, lojuivat nurmikolla.

Mitään vastaanottajan nimeä niissä ei lukenut, mutta kasvihuoneen kuva oli pakettien päällä, joten uskoimme niiden olevan meidän paketit.

Lastasimme ne autoon,eikä niiden nosteleminen ollut ihan kevyttä hommaa. Onneksi automme on farmariauto ja saimme ne tungettua tavaratilaan ja luukku auki ajoimme takaisin omalle mökille.

Täällä ne nyt ovat. Kasvihuoneunelma on edistynyt pikkuisen.


Mutta toimituksesta jäi harmitus ja muutama kysymys:


- Jättääkö posti paketteja ihan minne vaan ilman että
  vastaanottajan kuittausta vaaditaan?

- Mitä olisi tapahtunut, jos joku epärehellinen olisi ottanut
  paketit? Me olisimme kuitenkin varmaan joutuneet
  maksamaan tilaamamme tuotteen, vaikka se ei
  olisi koskaan meille saapunutkaan.

- Eikö postia kuljettavissa autoissa ole navigaattoria, vai
  eikö kuljettaja vaan osannut/viitsinyt käyttää sitä? Ehkä
  hänellä oli vaan kiire viikonlopun viettoon ja siksi jätti
  paketit ensimmäiselle näkemälleen mökille?


Tästä tuli taas tällainen valituspostaus, mutta en voinut olla tekemättä tätä, kun ottaa niin päähän se, kun tarkoista ohjeista ja sopimuksista huolimatta tällaista sattuu.

Hobby Hall hoiti lähetyksen nopeasti ja sujuvasti, mutta täällä päässä Posten Åland ei tosiaankaan onnistunut yhtä hyvin.


KAIKESTA HUOLIMATTA, HYVÄÄ PÄIVÄÄ!


18 kommenttia:

  1. No jopas oli!! Hoitasi posti vaan ensin oman hommansa ennen, kuin alkaa nurmikkoja ajelemaan!
    Mitenhän se posti sitten mahtaa kulkea, kun jakajat kolaavat ja ajavat nurmikot matkan varrella..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista nurmikon ajeluista ym. ei ole täällä puhuttu, mutta olen somessa jotain tuollaista nähnyt. Nyt kuitenkin toimitus oli nopea, paitsi ihan loppumetreillä petti.

      Poista
  2. Ei tosiaan käynyt niinkuin Strömsössä. Ikävä maku jää tuollaisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmittaa tällaiset hutiloinnit.

      Poista
  3. Voi harmi! Uskomatonta toimintaa - posti, jonka toimialaa on postin perille toimittaminen... Grrr... :(

    VastaaPoista
  4. Aargghhh niin ärsyttävää olla passissa koko päivä! Täälläkin on paria pakettia odoteltu koko päivä, eikä ole vieläkään näkynyt, hullua on elämä välillä. Teillä on urakka, zemppiä jommiin ja aurinkoisia säitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se päivä meni siinä, mutta onhan eläkeläisillä aikaa odottaa :) Lähdetään viikon päästä joksikin aikaa Lappiin, joten kasvihuoneen pystyttämiseen ruvetaan vasta sen jälkeen.

      Poista
  5. No jopas.. Tuli vain mieleen, että jos kuski on kuullut talon värin väärin, vihreä ja harmaa kun ovat ruotsiksi aika lähellä toisiaan. Toisekseen vaikka olisitte puhuneet keskenään suomea, voi kuski kääntää sen väärin päässään. Tämä tuli näin kielten ammattilaiselle mieleen :)

    Mutta ei tee mokasta hyväksyttävämpää ja tosiaan ihme, että jättävät ilman kuittausta vain pihamaalle paketit. Käsittääkseni posti olisi tuossa tapauksessa korvausvelvollinen, jos kerran paketteja ei ole millään tavalla kuitattu. Moni kuljetusfirma vaatii valtakirjan (jossa annetaan firmalle valtuutus jättää paketti kuistille), muuten eivät jätä paketteja ilman kuittausta, koska vastuu ei siirry ilman kuittausta/ valtuutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsia puhuttiin tietysti, eihän täällä asioita suomen kielellä voi hoitaa ja onhan mahdollista että hän kuuli värin väärin. Mutta kun kuitenkin annettiin talon numerokin, niin tuo ei kelpaa syyksi paketin väärään osoitteeseen jättämiseen.
      Ja kun kuitenkin aika hintavasta lähetyksestä on kyse, niin minusta ei sovi jättää tuolla tavalla ilman että kukaan on pakettia vastaanottamassa.
      Lähetin kyllä aika vihaisen sähköpostin postille asiasta. Saa nähdä tuleeko mitään vastausta.

      Poista
  6. Harmittavaa. Ei ole postin kulku entisensä. Poikani lähetti åari viikkoa sitten Helsingistä SmartPost-postiautomaatista minulle Turkuun pienen paketin, joka oli matkalla viikon ja päivän! No tuli sentään lopulta perille toisin kuin useampi kirje, joissa olen lähettänyt jotakin Madridiin. Muutamat villasukatkin ovat kadonneet Espanjassa paremmin tarvitseville...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen huomannut pakettien kulun hitaaksi. Puolitoista viikkoa kesti äskettäin paketin kulku Maarianhaminasta Espooseen. Tämä iso paketti tuli sentään viikossa eli yllättäen nopeasti mielestäni.

      Poista
  7. Tosi harmillista ja rekkulaa vaa kehiin. Eihän noin voi toimia :/. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköpostia lähetin jo. Onneksi paketit olivat jäljellä eikä kukaan pitkäkyntinen ollut ehtinyt niitä ottamaan.

      Poista
  8. No jopas oli toimintaa! Huh. Onneksi asia selvisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hiukan harmitti jossain vaiheessa, mutta nyt paketti on perillä oikeassa osoitteessa.

      Poista
  9. Jopas vaan oli huolimatonta toimintaa - :// ottais aivoon. . . mutta se, että saat kasvihuoneen - jes !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja otti kyllä silloin kun noita paketteja nostettiin autoon. Se on tosiaan ihanaa, että kasvihuone on tulossa. Nyt tosin kestää kolmisen viikkoa ennen kuin sitä päästään pystyttämään.

      Poista