keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

TÄLLAINEN OLEN

Nyt tuntuu olevan pulaa postausaiheista. Mistä sitä voisi kirjoittaa? Uusista hankinnoista? Siitä mitä tuli tehtyä viikonloppuna? Kodin viimeisin hankinta? Päivän leipomukset? Kollaasi?

Ei kyllä mitään noista, mutta voisikohan tehdä blogikirjoituksen itsestään? Ketä kiinnostaa? Onko itserakasta?
Vastaus: Voi kai tehdä, ei voi tietää kiinnostaako ketään ja voi olla vähän itserakastakin, mutta nyt sen kuitenkin teen!


Eli TÄLLAINEN MINÄ OLEN:

- synnyin Turussa ja perheessäni oli vanhempieni lisäksi kaksi minua nuorempaa veljeä

-olen muuttanut elämäni aikana 16 kertaa ja asunut Turun lisäksi Kaarinan Littoisissa ja Ahvenanmaalla Godbyssä ja Maarianhaminassa.

- työelämäni on koostunut kahdenlaisista töistä: ensin vajaat kaksikymmentä vuotta erilaisissa toimistotöissä, sitten Ahvenanmaalle muuttamisen jälkeen meni viisi vuotta kaupan tiskillä.  Kouluttautumisen jälkeen v:sta -90 alkaen hoitoalalla, josta nyt olen eläkkeellä, mutta teen säännöllisesti keikkaa entiseen työpaikkaani.

- naimisissa olen ollut yli neljäkymmentä vuotta,  olen kahden tyttären äiti ja viiden lapsenlapsen mummi.

- olen jonkinlainen pessimisti ja jaksan aina murehtia huomista, mutta samalla olen aika rohkea kokeilemaan uutta ja innostun helposti asioista. Usein on tuo innostus kuitenkin lopahtanut yhtä nopeasti kuin on alkanutkin.

- olen koti-ihminen eli tykkään olla kotona, enkä viihdy suurissa juhlissa.

- mökkeily on minulle rakas "harrastus" ja vietämmekin noin puolet vuodesta mökillämme, jossa tulee puuhailtua yhtä ja toista. Aina on jokin projekti käynnissä ja unelmia niiden suhteen riittää.

- matkustus on myöskin mieluista ja aika paljon matkoja on jo kertynytkin. Mieluisimpia matkakohteita minulle ovat olleet Italia ja siellä erityisesti Garda-järvi. Kreetalla ollaan käyty useaan kertaan. Malta oli myös mieluisa yllätys, samoin Madeira. Nyt vanhempana rantakohteet eivät enää niinkään houkuta, vaan kaupunkikohteet ovat alkaneet kiinnostaa enemmän.

- kun  kirjoitin että olen muuttanut 16 kertaa, niin myös lähes kaikki asumismuodot on tainnut tulla kokeiltua. Olen asunut kerrostaloissa, omakotitaloissa, paritaloissa ja kerran rivitalossakin. Tällä hetkellä asumme kerrostalossa kaupungin keskustassa ja keskusta-asuminen sopiikin minulle hyvin, sillä kaikki on kävelymatkan päässä.

- luonnossa liikkuminen on minulle  tärkeää ja innostuttuani valokuvaukseen olen kiinnostunut luonnonilmiöistä entistä enemmän.

- olen erittäin mukavuudenhaluinen ja vaikka luonnosta nautinkin, niin telttailu tai alkeellinen mökkielämä ei houkuta ollenkaan. Suihku ja sähkö sekä juokseva, lämmin vesi tekevät elämästä nautinnollisempaa, myös mökillä.

- olen netti-ja älypuhelinriippuvainen. Monta tuntia päivässä menee niiden parissa, mikä ei ehkä ole kovin tavallista minun ikäryhmässäni. Sokeririippuvainenkin olen ja siitä yritän päästä eroon, tai ainakin vähentää sitä, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä.


Eiköhän tässä tullut paljastettua aika paljon omasta itsestä ja nyt olisikin mukava saada lukea toisten bloggaajien kuvauksia itsestään.


MUKAVAA PÄIVÄÄ!




24 kommenttia:

  1. Hei, tämähän oli kiva postaus :). Uutena lukijanasi pääsin heti tutustumaan sinun vähän paremmin.

    Aurinkoa keskiviikkopäivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, ja kiva kun tulit lukijaksi!

      Poista
  2. Kiva postaus! Elämänmakuista elämää :) Eri asumismuotoja kokeillessa huomaa mistä tykkää. Meilläkin välillä mietitään asumisasioita mutta ei ole helppoa kun on vaihtelunhaluinen. Välillä pitäisi olla rauhaa ja välillä vilskettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Vaihtelunhalu se on pistänyt meidätkin niin paljon muuttamaan: välillä haluaa omakotitaloon ja sitten taas kerrostaloon. Tuleeko siitä koskaan selvyyttä kumpi on parempi?

      Poista
  3. Kiva postaus ja todellakin tällaisia on kiva lukea :)

    VastaaPoista
  4. Mua ainakin kiinnostaa nimenomaan ihmiset blogien takana, joten luen tämmöisiä tosi mielelläni. Kiva postaus! Ei käynyt itserakkaus mielessäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tästä postauksesta on pidetty. Ajattelin kirjoittaessani, ettei varmaan yhtäkään kommenttia tule, mutta toisin kävi.

      Poista
  5. Minäkin olen aika tuore lukijasi, niinpä oli kiva tutustua ihmiseen juttujen takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että aihe oli jollain lailla kiinnostava. Toivottavasti löydät vastaisuudessakin sellaista mitä on kiva lukea.

      Poista
  6. Tämähän oli todella kiva ja mielenkiintoinen! Eikä pätkääkään itserakasta, kenties ei vaan sinulle niin ominaista ja siksi on aihe mietityttänyt. Tällä muutettu 12kertaa siitä, kun muutin kotoa, joten ihan en pääse samaan. Rivitalossa en ole asunut, mutta kaikissa muissa. Toisaalta Tukholman omakotitaloa kutsuttiin ketjutaloksi eli tavallaan omakotitalo, joka on ketjussa muihin.

    Aurinkoista päivä Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti moni muukin bloggaaja tekisi saman tapaisen postauksen, niin pääsee tutustumaan hiukan paremmin niihin joiden blogeja lukee.
      Olet vielä niin nuori, että ehdit muuttaa vaikka kuinka monta kertaa, jos haluat.

      Sinulle myös kivaa päivän jatkoa!

      Poista
  7. Kivan postuksen sait aikaseksi vaikka aiheet "puuttuivatkin"..:) Näitä on aina niin mukava lukea....tutustuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei aiheita tahdo löytyä. Onneksi tartuin tähän, kun tuntuu saaneen hyvän vastaanoton.

      Poista
  8. Tää oli hieno postaus! Katsotaan, jos vaikka saisi itsekin jonkin moisen tehtyä :D

    VastaaPoista
  9. Huikean kivaa lukea sinusta! Joitain asioita on "paljastunut" jo aikaisemmissa postauksissasi, mutta tuli paljon paljon uutta :)
    Aiheena tämä on kyllä vaikeakin - kuinka paljon paljastaa ja miten... Jäänpä harkitsemaan josko minäkin...
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan samoja juttuja tahtoo aina näissä pyöriä, mutta yritin löytää mahdollisimman paljon uuttakin.
      Sinulle myös mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  10. Olipa kiva postaus! Joitakin asioita sinusta tiesinkin, mutta paljon tuli lisää. Pessimistiksi en ole koskaan sinua mieltänyt, enemmänkin olet realisti. Ja tuo uuteen innostuminen on niin tuttua :)
    Ja sama vika toisella turkulaisella... tykkään somemaailmasta laitteineen :)
    Katsotaan, onko minulla jossakin vaiheessa rohkeutta tehdä tällaista esittelyä.
    Kiitos Krisse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Jäänpä odottamaan postaustasi.
      Oikein hyvää päivää sinulle Tuula!

      Poista
  11. Älyttömän hieno postaus - minua kiinnostaa ihminen postauksen takana :) Kiitos tästä. Löytyi paljon samaa ;) minua ei edes saa mökille missä on ulkovessa :D myönnän - iän myötä tullut mukavuudenhalu.. nuorena mökkeiltiin pienen vauvan kanssa alkeellisissa oloissa - kunhan sai olla mökillä ja meren rannalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Tykkään itsekin lukea muiden bloggaajien taustatietoja ja siksi toivonkin, että muutkin tarttuisivat tähän aiheeseen.

      Poista
  12. Hyvä postaus! olikin mukava tutustua Sinuun paremmin. Hassua, etten ole havainnut Sinussa ollenkaan pessimismiä. Tuo Italia matkakohteena on niiiin ihana!
    Kivaa viikonjatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Hyvä juttu jos ei pessimismini paista läpi postauksistani :)
      Italia on ihana ja italialainen ruoka...aaah.

      Poista