torstai 25. helmikuuta 2016

PETTYMYS

Tiedän että eletään vasta helmikuuta, mutta kuitenkin oli aika pettymys nähdä maisema mökillä eilen. Kaupungissa oli KEVÄT. Lunta ei juuri näkynyt, paitsi jossain varjopaikassa, johon lunta on aikaisemmin kerätty kinoksiksi, eikä kaikki ole vielä sulanut. Muuten oli maa paljas ja näytti sellaiselta, että leskenlehdet puskevat maasta hetkellä millä hyvänsä.

Tätä ihanuutta katsellessa oltiin jo suunniteltu viikonlopuksi mökille menoa. Voitaisiin karsia vähän puustoa ja polttaa risuja rannassa.


Mielessä siinteli suunnilleen tämän tapainen näkymä. Voisi kahvitella ulkona, tuulettaa sänkyvaatteet ja matot; niin tehdä kaikenlaista mukavaa mitä keväällä tehdään kun aloitetaan mökkikausi.

Vaan toisin kävi. Kotoamme on mökille vajaat 30 kilometriä. Kaupungista maaseudulle ajellessamme katselimme jo toiveikkaana paljaille pelloille, josko vaikka töyhtöhyyppiä näkyisi paikassa jossa niitä aina ensimmäiseksi keväällä näkyy. Ei näkynyt, mutta joutsenperhe kuitenkin tepasteli jo pellolla.

Noin matkan puolivälissä alkoi näyttää ihan toisenlaiselta kuin kotoa lähtiessä. Tie oli liukas ja pientareet valkoisina.
Ja sitä valkoisuutta näkyi yhä enemmän mitä lähemmäksi mökkiä tultiin.
Kun käännyttiin isolta tieltä kylään johtavalle tielle oltiin tultu TALVEEN.

Näky oli ihan uskomaton. Miten muutaman kilometrin säteellä ero voi olla näin suuri?

Saavuimme mökille ja pihalla oli lunta vaikka kuinka paljon.

Vaikka aurinko täälläkin paistoi, niin keväästä ei ollut jälkeäkään. Sinne karisivat haaveet mökille tulosta viikonloppuna. Toki täällä voisimme muuten olla, mutta suunnittelemistamme ulkohommista ei oikein tulisi mitään lumessa kahlatessa.

Taidetaan jäädä kaupunkiin.



Tänään minulla on työpäivä. Työvuoro alkaa seitsemältä,mutta tuo pahuksen kuu herätti minut jo joskus kolmen maissa. Sitten ei uni enää tullut. Tästä päivästä tuleekin kiireinen. Ensin töihin, sitten tukanleikkuuseen ja illalla vielä mummiduunia.


OIKEIN KIVAA PÄIVÄÄ SINULLE LUKIJANI!





14 kommenttia:

  1. Itse olin myös eilen ihan kevätfiiliksissä :)
    Oikein ihanaa päivää mummille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Hyvin meni työpäivä ja tukkakin on leikattu ja kammattu. Nyt kohta lapsenlapsia tapaamaan :)

      Poista
  2. Alkaa tuntua, että mieli on kevätfiiliksissä, mutta luonto ei ymmärrä antaa mielelle tukea. Mutta kohta, kohta, kun vielä sinnitellään vähän.

    Mukavaa työpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta se kevät sieltä tulee.
      Kiitos, työpäivä meni hyvin.

      Poista
  3. Hei naiset - nythän on vasta helmikuu - maaliskuukin on vielä talvea :) malttakaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedetään, mutta kevättä ei millään malttaisi odottaa:)

      Poista
  4. Tuon voi tuntea aivan luissa ja ytimissä. Meilläpäin meri on auki ja rannat avoimena, mutta annas olla pihamaa ja metsiköt ovat aivan lumisia vielä. Kunpa aurinko jaksaisi edes hitusen porottaa ja sulattaa tuota lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se on niin kumma, kun niin pienen matkan päässä on kuin ihan eri vuodenaika.
      Toivotaan auringon lämpöä sekä sinne että tänne :)

      Poista
  5. Nautitaan talvesta ja etenkin noin kauniista maisemista loppuun asti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauttisin jos olisi kunnon talvi, mutta kun on jokin välimuoto. Maisemissa ei toki ole vikaa :)

      Poista
  6. Ymmärrän hyvin pettymyksesi, kun on odottanut jotakin muuta kuin paksua lumikerrosta...
    Minulle on aina maaliskuu vähän vaikea kun alkaa olla jo kevättä rinnassa ja kaipaa puutarhatöihin, mutta usein silloin on vielä lunta (ainakin meidän pihalla joka on varjoinen).
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se juuri onkin, kun kotoa lähtiessä lupaili ihanaa keväistä luontoa.

      Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  7. Kyllä kevätfiilis on tällä viikolla rantautunut kun aamuisin kuunnellut lintujen laulua. Ehkä olokin hiljalleen piristyy valon myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintujen laulua täälläkin on ihasteltu. Voi sitä sirkutusta!

      Poista