torstai 12. marraskuuta 2015

MELKEIN EKSYKSISSÄ

Eilen oli aivan mahtava, aurinkoinen syyspäivä ja lämpöasteitakin oli mukavasti.
Päätimme tehdä kävelyretken ja otettiin  kahvi ja voileivät mukaan ja tietysti kamera.

Suuntasimme Bomarsundiin, jossa on patikkareitti, jota emme ole aikaisemmin kävelleet.
Jätimme auton Prästön sillan lähelle ja tutkimme reittikarttaa paikalla olevasta taulusta.

Lähdimme kulkemaan pitkin punaisten merkkitolppien osoittamaa tietä.
Kauan emme olleet kävelleet kun saavuimme paikkaan, josta tie jatkui sekä oikealle, että vasemmalle, mutta missään ei näkynyt kulkusuuntaa osoittavaa nuolta.
Lähdimme ensin oikealle, mutta hetken aikaa käveltyämme aloimme epäilemään olimmeko menossa oikeaan suuntaan ja puhelimen kartan näyttämän kuvan perusteella päättelimme että pitäisi sittenkin mennä päinvastaiseen suuntaan, eli takaisin tuohon kohtaan, jossa ei ollut mitään merkintää kulkusuunnasta.

Jonkin matkaa kuljettuamme löytyikin taas tuttu punainen merkkitolppa ja siinä nuoli.

Tie oli helppokulkuinen, mutta ympärillä oli pääasiassa metsää, joten mitään kummoista katsottavaa ei ollut.
Ellei lasketa punaista pientä mökkiä, joka oli oikein soma ja pihan omenapuussa oli pikkuisia omenoita. Melkein kuin satukirjan sivuilta oli näkymä.

Jatkoimme eteenpäin ja hetken päästä ohitimme muinaiset hautausmaat. Tänne on aikoinaan haudattu paljon eri uskontokuntiin kuuluvia.
Ohitimme ainakin juutalaisten, muslimien ja kreikkalaiskatolisten hautausmaat. Joka hautausmaa oli ympäröity matalalla kivimuurilla ja kyltti muurin portilla kertoi hiukan taustatietoja ko. hautausmaasta.

Kuului moottorisahan ääntä ja  kohta saavuimmekin uuteen muistolehtoon, joka sekin on perustettu tänne metsän keskelle ja siellä metsuri oli parhaillaan puun kaadossa. No nyt tiedämme ainakin missä kyseinen muistolehto sijaitsee, mutta punaiset patikkareitin merkit olivat hävinneet mystisesti, sillä niitä ei näkynyt missään.

Koska reitti oli niin huonosti merkitty päätimme jatkaa suosiolla tietä pitkin isolle tielle, jonka varrella automme oli pysäköitynä.

Puhelimen kartan mukaan matkaa oli vielä melkoisesti jäljellä ja minä, hermoilevaa tyyppiä kun olen, näin jo silmissäni miten pimeällä tiellä hortoilemme ja etsimme autoa. Onneksi allamme oli selvä tie, emmekä rämpineet missään ryteikössä. Ja minulla oli taskulamppu repussa, kaiken varalta, mutta sitä en vielä tässä vaiheessa kertonut J:lle.

Muutaman kilometrin saimme kulkea tätä metsätietä pitkin. Ilma oli mitä kaunein ja kävelystä olisi nauttinutkin, jos olisi tiennyt vähän tarkemmin kuinka pitkälti autolle vielä on. Muutenhan sillä ei olisi niin väliä ollut, kävellä kyllä jaksaisin, mutta kun minä pelkäsin sitä pimeän tuloa.

Saavuimme lopulta tutulle isolle tielle ja olo oli helpottunut, kun rupesi näkymään tuttuja taloja.
Matkaa oli vielä autolle, mutta nyt jo hiukan huvittikin äskeinen pimeän pelkoni. Uskalsin jopa tunnustaa, että minulla oli taskulamppu mukana kaiken varalta ja siitäkös riitti J:lle irvailtavaa, että olin muka liian pelokas ja varovainen, kun kuvittelin meidän eksyvän niin, ettei ennen pimeää ehdittäisi perille.

Ohitimme punatiilisen rakennuksen, jossa aikoinaan on ollut lennätin ja  joka on mielestäni niin kaunis, että olen usein ohi ajaessa kuvitellut kuinka hienon kodin siitä saisi remontoimalla ja suurella rahalla.


Vihdoin näkyi autokin ja nyt kaivoimme jo eväätkin repusta ja istahdimme pienen museon aurinkoisille rappusille kahvia juomaan ja nautiskelemaan kauniista näköalasta.

Harvemmin marraskuussa voi "syödä ulkona" auringonpaisteessa.

Näin jälkeenpäin ajatellen oli ihana patikkaretki, mutta kyllä ketuttaa kun reitit merkitään niin huonosti, ettei koskaan voi oikein olla varma, että ollaan oikealla polulla.


Tänään ei sitten enää säät suosineetkaan, vaan on ollut pilvistä ja sadellutkin silloin tällöin.
Olen ollut lapsenlapsia hoitamassa ja kun sain taisteltua kummallekin asianmukaiset ulkovaatteet päälle ja ehdimme pihalle, niin eikös ruvennut satelemaan.
Kävelimme kuitenkin pienen matkan satamaan katsomaan jos olisi laivoja näkyvissä, mutta ei ollut ja niinpä palasimme takaisin kotiin.


Hyvää päivän jatkoa sinulle!


8 kommenttia:

  1. Voi, mikä auringonpaiste! Täällä ei ole aurinkoa näkynyt pitkiin aikoihin. Harmaata ja märkää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli kelit kohdillaan! Toivottavasti sinnekin tulisi edes vähän aurinkoa.

      Poista
  2. Upea seikkailu! :-)

    Kaikkea kummallista sitä omillakin reissuilla tapahtuu, aina ei suju ihan niin kuin oli suunnitellut ;-) Mutta taskulamppu on viisautta, jos ei kovin montaa kiloa paina. Luontoon lähtiessä oikein kunnolla on hyvä varautua yhteen jos toiseenkin.

    Vaan eikös nyt olekin voittajaolo - näin jälkeenpäin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lamppu painoi ehkä 50g :)
      Hyvä oli olo lenkin jälkeen ja kilometrejäkin kertyi ihan kivasti!

      Poista
  3. No on teillä ollut seikkailua kerrakseen! Onneksi sulla oli luomakunnan kruunu mukana,
    yksin olisi voinut ruveta todella pelottamaan :) Upeat nuo Bomarsundin rauniot, kivimuurit
    näyttävät satumaisen kauniilta auringon kajossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu! :)

      Yksin en kyllä tollaiselle ennestään tuntemattomalle reitille lähtisikään. Bomarsund on aika hieno ja kun näkee rauniot ymmärtää kuinka suuresta kompleksista aikoinaan on ollut kyse. Sinnehän oli tarkoitus rakentaa pieni kaupunki.

      Poista
  4. Olipa kiva saada tietää ripaus Bomarsundin historiaa. Patikkaretket on kivoja, mutta niinkuin tuossa harmitteletkin, saisivat olla paremmin merkittyjä. Ja kahvit retken päätteeksi. Ulkoilun jälkeen eväät maistuvat! Kiva kuva sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken kaikkiaan, loppujen lopuksi retki oli kiva ja kahvihetki auringossa kruunasi kaiken!

      Poista