keskiviikko 7. lokakuuta 2015

MARIMEKKOA MONESSA MUODOSSA

Marimekkoa, Marimekkoa on KOLARIN KIRJASTOSSA (klick) näytteillä.

Armi Ratian syntymän 100-vuotispäivän johdosta on kirjastoon koottu pienimuotoinen näyttely Marimekon tuotteista, joita yksityiset henkilöt ovat tuoneet näytille.
Minä suurena Marimekko-fanittajana otin heti kännykän esiin ja rupesin kuvaamaan. Hiukan harmitti kun ei ollut kameraa mukana.

Tasaraitaa, muuta raitaa, Unikkoa ja muita kukkia, Muijaa, Jokapoikaa ja kaikkea mahdollista Marimekkoa oli saatu kerättyä tänne.
Osa vaatteista ja laukuista näytti ihan uusilta, mutta enemmistöstä näki, että ne olivat olleet kovassa käytössä, mikä todistaa sen, että nämä suositut tuotteet ovat omistajilleen mieluisia ja mukavia käyttää.

Kirjastossa kun ollaan, niin tietysti aiheeseen liittyvää kirjallisuuttakin oli esillä.

Tämä hieno mekko oli valmistettu ainakin itselleni tuntemattomasta Marimekko-kankaasta. Tuo on kuin tehty kesämorsiamelle! Ja takana näkyy kaunis kastemekko.

Laukkuja, purkkeja, kukkaroita, tarjottimia, huiveja, astioita, kumisaappaita, tossuja (se maailmankuulu merkki), kävelysauvoja ja vaikka mitä.

 Tätä kaikkea on Marimekko, joka taitaa jakaa mielipiteet aika tasaisesti: toiset tykkää täysillä ja toiset ei voi sietää.

Jälleen kerran tuli todettua, että kirjastosta on moneksi ja tiuhaan kävi ovi täälläkin.

Ja kaikki tämä on maksutonta!

10 kommenttia:

  1. Pajon tuttua - jopa keittiömme kesäpöytäliina😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan jokaisella on jotain näistä. Minä löysin ainakin verhokankaan, raitapaidan, laukun ja kukkaron.

      Poista
  2. Kiva nähdä vanhoja kuoseja ja värisävyjä. Nostalgista retroa. Muistan kouluajoilta, kuinka oli pakko saada raidallinen paitapusero. Se taisi olla eka Mari-tuote kukkaron jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita raitapaidan värejähän on vaikka kuinka paljon. Itselläni on Marimekon laukkuja joka lähtöön, eikä tunikoiden määrä paljoa jälkeen jää.

      Poista
  3. Kolarin kirjaston väki järjestää usein kaikkea kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me pääsemme niin harvakseltaan käymään tuossa kivassa paikassa, että varmaan paljon kivaa menee meiltä ohi.

      Poista
  4. Ihania ! Kuulun ehdottomasti siihen heimoon joka tykkää täysillä !

    VastaaPoista
  5. Minä kuulun myös Marimekko-heimoon :) Olipa kiva näyttely. Ensimmäinen Marimekko-juttuni oli pussukka kouluaikana, siinä oli pieniä kukkia, en muista kankaan nimeä enää. Voi, kun tykkäsin siitä.
    Ihanaista syksyä heimosiskolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva, kodikas näyttely. Enemmän tällaista pienimuotoista kekseliäisyyttä saisi olla. Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista