torstai 10. syyskuuta 2015

LÖYTYI MÖKIN PIHALTA

Torstaita kaikille!

Mökillä ollaan taas ja aamut alkavat olla jo varsin syksyisiä. Kasteen kuivuminen ruohikolta kestää kauemmin ja keltaisia lehtiä alkaa näkyä yhä enemmän ja enemmän.

Auringonkukat loistavat kilpaa alkusyksyn auringon kanssa.

Eilen poimin mökin pihalta kolmisen litraa puolukoita ja keitin ne hilloksi.
 
Nimenomaan keitin, koska olen kokenut sen, että jos vain tekee puolukkasurvosta ja laittaa siihen sokeria, niin se tahtoo homehtua, vaikka jääkaapissa sen säilytänkin.

Nyt tein niin, että otin ensin osan marjoista erilleen ja niistä tein survosta. Suurimman osan marjoista keitin kymmenen minuuttia vesitilkan kanssa ja sitten otin kattilan liedeltä. Sen jälkeen lisäsin sokerin ja sekoitin kunnes sokeri suli.
Tähän keitokseen sitten lisäsin survotut marjat ja valmista tuli ja tosi hyvältä maistui.

Osan hillosta laitoin lasipurkkiin, jonka laitoin jääkaappiin, koska mitään kylmäkellaria talossamme ei ole.
Loput pistin pakkaseen, siellä ainakin säilyvät.


Yksi uskollinen syksyn kukkija pihalta löytyy, nimittäin komea maksaruoho. Se on vaatimaton kasvuolosuhteidensa puolesta ja  kestää maljakossa viikkoja.

Vielä eivät kauriitkaan ole kukkia ehtineet napsia suihinsa. Eivät kai ole vielä tarpeeksi houkuttelevan punaisia.

Nyt saadaan nauttia kuulaan raikkaista päivistä ja viikonlopuksi on luvattu ihan kesäisiäkin lämpötiloja, joten nautitaan niistä.

Joko sinä olet käynyt puolukka-tai sienimetsässä?

14 kommenttia:

  1. Nyt on niin ihanat säät. Parasta on kuulas, kirpeä ja aurinkoinen syksy! Kesällä taisi sadekiintiöt tulla täyteen. <3 Ihania löytöjä, kaikkea kaunista ja hyvää. <3

    Mukavaa torstaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät ovat kyllä hienot nyt. Sadevesitynnyrit ovat nyt piripinnassa, mutta nytpä ei paljoa kasteluvettä enää tarvita.
      Oikein kivaa viikonloppua sinulle Tiia!

      Poista
  2. Sienimetsässä olen tänä syksynä "ehtinyt" käydä kerran ja puolukassa en kertaakaan..."kiirettä" pitää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sienimetsässä en minäkään ole käynyt, mutta mustikoita ja puolukoita on nyt poimittu.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Irmastiina!

      Poista
  3. Voi miten ihania löytöjä!
    Olen laiska käymään marjassa, mutta sieniä tykkään poimia. Pienehkö saalis jo pakkasessa tallessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi minäkään kehua mikään himomarjanpoimija olevani, mutta tänä vuonna tuli noita mustikoita niin runsaasti, että meikäläinenkin sai kerrankin kunnon saaliin.

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Puolukka sisältää bentsoehappoa ja säilyy siksi survottuna omassa mehussaan mutta sokeria siihen ei saa lisätä. Muuten käy huonosti. Sokeria lisätään vasta käyttövaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Tuota en tiennyt, vaan lisäsin aina sokeria survomisen yhteydessä. Kiitos neuvosta! Pitääpä muistaa tämä.

      Poista
  5. Puolukka on hullaannuttanut meidät täysin. Soudetaan vajaa 100 metriä naapurisaareen ja kas - ämpäri on tunnissa täysi. Ei toki ihan itselläni, kun en osaa poimurilla poimia. Puhistamisesta selviän nopeammin. Laitan lähipäivinä blogiini hillokevarsioitani. Puolukkaista syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla vielä metsässä käyty ollenkaan, mutta ehkä mennään. Odotan ohjettasi!
      Mukavaa syksyä sinnekin!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. ♥oi puolukka on niin hyvää! meillä isäntä käynyt poimimassa ja nyt niitä nautitaan päivittäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on ja terveellistä, kunhan ei ihan mahdottomasti laita sokeria.

      Poista
  8. Niin herkullista - kuvatkin :)

    VastaaPoista