tiistai 23. kesäkuuta 2015

PARHAAT KOTIBLOGIT

Tänään oli posti tuonut mieluisaa postia. Uunituore KOTIBLOGIT-lehti tuli postiluukusta.

Siellä oli minun blogini esiteltynä kolmen aukeaman kokoisena juttuna.

Olin jo saanut ennakkoon sähköpostina nähtäväkseni jutun, joten tiesin millaisena se tulee lehteen, mutta kuitenkin oli jännittävää nähdä ottamiaan kuvia ja tekstiä painettuna.

Tämän kertaisessa lehdessä esitellään 18 kotimaista blogia. Aihealueina ovat: puutarha, sisustus, ruoka, matkailu, ja DIY eli tuunailu ja itse tekeminen.

Jokainen  bloggaaja kertoo vähän itsestään ja kirjoittaa tekstin ja esittelee ottamiaan kuvia.

Lehdestä löytää vinkkejä tuunauksiin ja saa vihjeitä matkoista. Kesäisiä reseptejä löytyy myös ja vinkkejä kiinnostavista käyntikohteista.

Omat sivuni kertovat, kuten blogini nimikin sanoo, mökkeilystä ja elämästämme täällä Ahvenanmaalla.

Vinkkaan myös muutamista kesätapahtumista ja lisää koko Suomen tapahtumia löytyy lehden PARHAAT KESÄKOHTEET-osiosta.

Kun minua pyydettiin mukaan tähän lehteen omalla blogillani, olin kahden vaiheilla osallistunko. Mietin, miten selviäisin kaikista kuvien lähettämisistä, kun en tietokoneen käyttöä kovin hyvin hallitsekaan. Sain kuitenkin lehden taholta rohkaisua ja neuvoja ja niin uskaltauduin mukaan. Tekstin suhteen minulla ei ollut niinkään ongelmia, joten kaikki meni lopulta hyvin ja nyt olen tyytyväinen lopputulokseen.

Jos kiinnostuit kyseisestä lehdestä, niin lisää tietoa siitä löytyy TÄÄLTÄ (klikkaa).

19 kommenttia:

  1. Upea juttu Kristiina ja kauniita kuvia valittuna lehdessä. Pakkohan tämä lehti on ostaa. :) Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva oli päästä mukaan. Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  2. Ihanaa - onnea ! Minusta on ollut vähän harmi, että lehti on taitettu niin sekavaksi - siis tarkoitan ,että pitää oikein keskittyä, että mitä kaikkea kuvia aukeama on täynnä. Kohteet ovat aina olleet tosi kivoja - taittoa vain arvostelen - tai ainakin minulla se ottaa silmään häiritsevästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kieltämättä joka aukeamalla on aika monia kuvia ja pikku tekstejä, mutta en ole sitä itse kokenut häiritsevänä. Hyvä tilaisuus oli päästä mukaan ja saada näkyvyyttä blogille.

      Poista
    2. Siitä olenkin puolestasi todella iloinen - ja teillä on kaunis mökki, jota kelpaa esitellä :) Minä olen vain niin kranttu näiden lehtien suhteen ja tämä häiritsee.

      Poista
  3. Teidän mökkinne on aivan ihana! Hurmaannuin tuosta aavasta merinäkymästä..! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Teija! Minä taas hurmaannun teidän mökin harmaasta kelopuusta!

      Poista
  4. Ihana juttu, että lähdit mukaan tekemään Kotiblogit-lehteä! Teidän mökki on kyllä niin ihana, että sitä on ilo esitellä. Kuten myös upea merenranta ja puutarha, jota olette niin huolella hoitaneet. Meidänkin mökistä pitäisi tuossa lehdessä olla pieni juttu, itse en ole sitä vielä nähnyt, kun posti ei ole (taaskaan) siirtynyt aikataulussa tänne mökille. Sama juttu joka kesä, vaikka hoidamme postin siirron hyvissä ajoin, niin menee ainakin viikko ennen kuin lähetykset tupsahtavat mökin postilaatikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miettimisen jälkeen uskaltauduin mukaan, enkä ole katunut.
      On siellä juttu ihanasta mökkipaikastanne ja sen jo luinkin, vaikken koko lehteä vielä olekaan ehtinyt lukea, kuvat vaan selaillut. Meille, ihme kyllä lehti tuli jo eilen (maanantaina). Tänne kaikki mantereelta tuleva posti tulee vähän milloin sattuu :)

      Poista
  5. Hieno juttu Kristiina, että lähdit mukaan! Kuvasi ovat todella kauniita, kuin ammattilaisen ottamia! Tämä lehti täytyy ehdottomasti käydä ostamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valokuvaus taitaakin olla melkein ammattinani nyt, kun olen poissa työelämästä, ainakin melkein. Meiltä ei tuota lehteä löydy kaupoista, onneksi sain sen postissa.

      Poista
  6. Ihanaa! Onnea!
    Täytyy muistaa ostaa lehti kaupassa käydessä.

    VastaaPoista
  7. Kuvat näyttää tosi kauniilta. Onnea <3

    VastaaPoista
  8. ♥oi miten kiva juttu! Onnea! Sulla onkin niin ihana blogi!

    VastaaPoista
  9. Uusi lehti on kipaistu hakemaan myös omaan arkistoon. Olipa tosi kiva nähdä sun uusia kuvia ja voi noita kauniita maisemia. Niin on kesäisen ja satumaisen kaunista. Ja tuota halkopinoa ihailen vieläkin. Kannatti lähteä mukaan lehteen! WAUDE!

    VastaaPoista
  10. Aikailin ja mietin moneen kertaan mukaan menemistä, mutta lopulta rohkaistuin, enkä kadu. Tekisin sen toistekin jos johonkin pyydetään :)

    VastaaPoista