keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

FARKUISTA ON MONEKSI

Sudenkorentoja, enkelinsiipiä, sulkia ja vaikka mitä muuta ihanuutta tuli esiin paketista, jonka posti eilen toi.

Blogini lukija, ihana Ellis oli paketin laittanut postiin.
Viime viikolla löysin Elliksen blogisivulta kuvia hänen itse toteuttamistaan käytetyistä farkuista tehdyistä riipuksista.

Olen jo kauan ihastellut kaikkea kivaa mitä hänen kättensä toimesta syntyy. Kekseliästä, sopivan rentoa, arkipäiväistäkin on hänen tyylinsä eli juuri minulle sopivaa, kun en koskaan liiallisesta kimalluksesta ja koukeroista ole pitänyt.
Kun lisäksi tuotteiden hinta ei päätä huimannut, tilasin mieleiseni riipukset, joita voi myös käyttää vaikka avaimenperänä tai laukkukoristeena, jos ei kaulakoruna halua käyttää.

Riipukset oli pakattu valkoisiin paperipussukoihin, joihin tämä taitava piirtäjä oli piirtänyt ihanat kuvat ja puumerkkinsä. Aivan hurmaavia!

Ellis tuunaa vanhoista farkuista vaikka mitä. Hänen blogissaan ELLIS (TÄÄLLÄ) näet mitä kaikkea ihanaa farkuista voikaan tehdä.
 Sieltä löytyy kuvia mm. laukuista, joissa on farkkukankaan lisäksi käytetty pitsiä, nappeja, nauhoja ja metallirenkaita,nahkaa,farkkukankaasta virkattuja kasseja, tyynyjä, koristeita, metallilangasta virkattuja koruja ja kirpparivaatteiden tuunausta uudenlaiseksi vaatteeksi. Kannattaa käydä katsomassa.

Elliksen tuotteissa on aina jokin pieni juju ja ihania yksityiskohtia.

Paketista löytyi vielä yllätyksenä  patalappu, joka on niin kaunis, ettei sitä varmaankaan raaski ollenkaan käyttää. Ripustin sen seinälle ja nautin siitä toistaiseksi ihan vaan katselemalla.

Jos tykästyit Elliksen farkkukankaisiin tuotteisiin, niin kannattaa käydä hänen blogissaan (KLIKKAA) katselemassa, mitä kaikkea kivaa hän on valmistanut.

18 kommenttia:

  1. Minulla on Elliksen tekemä farkkukassi...näin kesällä mukava käytössä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihana ja sopii mainiosti kesän ostosreissuille.

      Poista
  2. Postin tuoma paketti on täynnä ihanuuksia. Arvostan ja ihailen aina käden taitoja omaavia ihmisiä, kuin nyt. Myös oivallus tehdä kaikkia ja näin ollen syntyy kaikkea uutta, kierrätystä parhaimmasta päästä. Suloiset pussukatkin ovat taiteilijan kaunista kädenjälkeä piirroksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en minäkään lakkaa ihmettelemästä miten jotkut saavat noita hienoja ideoita ja vielä pystyvät ne kauniisti toteuttamaan. Pussukat kruunasivat kaiken.

      Poista
  3. Oijoi, noi Elliksen farkkujutut on niiiiin ihania!
    Patalappusi on kauniin värinen, ihan täydellinen ja
    avaimenperätkin ovat suloisia kuin mikä <3

    VastaaPoista
  4. Ellis on kyllä niin väsymätön ja idearikas tekijä, että ihan hengästyttää se loputon idealaari ja tarmo :). Ihania juttuja tilasit, ja olit kiva kun niitä täällä esittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilostuin niin paketin sisällöstä, että kysyin Ellikseltä lupaa niiden esittelemiseen täällä :)

      Poista
  5. Enpä ole kuullutkaan hänestä ja näistä somista jutuista. Heti mielenkiinto heräsi ! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt Anne, kipinkapin piipahtamaan hänen blogiinsa!

      Poista
  6. Kiitos Krisse tästä ihanasta postauksesta - mukavaa, kun tykkäsit paketista <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Mukava oli kuvia ottaa ja esitellä juttujasi täällä.

      Poista
  7. Oi, mitä ihanuuksia sinä oletkaan tilannut! Ihana patalappu, en taitaisi minäkään raaskia sitä käyttää, ihailuksi menisi :D
    Elliksen blogista kyllä löytyy vaikka mitä ihanaa! Ei voi kuin ihailla, miten kekseliäitä juttuja hän loihtiikaan ja minusta farkku ja vanhat pitsit on ihan lyömätön pari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaunis se on, niinkuin muutkin hänen toteuttamansa.

      Poista
  8. Ellikseltä minäkin olen ostellut pientä kivaa, niin itselleni kuin lahjaksi. Tampereen kädentaito-messuilla Ellis on myymässä tuotteitaan ystävänsä Virpi kanssa. Virpillä myös ihania tuotteita.
    Viimksi muuten ostin juuri sudenkorento kaulakorun ja patalapun :)
    Kohta suuntaan mökkihöperöksi. Lauantaina vielä askartelumiitti ja yhdet valmistujaisjuhlat. Kirppispöytää olen hoidellut tämän viikon ja onpas ollut puuhaa. Tavarat menevät hyvin kaupaksi ja nurkat saavat tilaa uusille hankinnoille:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pystyi tilaamaan postitse hänen tuotteitaan, minulla kun on tuo matka aina hiukan pitkä joka paikkaan.
      Minä olen jo kanssa ihan mökkihöperö, enkä paljoa halua mökiltä mihinkään liikkua, varsinkaan jos ilma on kaunis.
      Kiva että olet saanut kirpparitavaroita hyvin kaupaksi. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista