torstai 14. toukokuuta 2015

LIEBSTER AWARD-haaste

Sain mielenkiintoisen haasteen kukkahattutädiltä, LADY OF THE MESS-blogin
kirjoittajalta. Hänen postauksensa ovat ajatuksia herättäviä ja niissä on aina sisältö, joka pakottaa lukemaan tekstin loppuun asti. Ja hyvä niin, sillä ainakin minä haluan lukea blogeissa välillä ihan asiaakin.

Haasteen nimi on LIEBSTER AWARD ja sen tarkoituksena on saada lisää näkyvyyttä ja lukijoita blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa.

Haasteen ideana on vastata yhteentoista kysymykseen, sekä sitten itse keksiä uudet yksitoista kysymystä seuraaville haastettaville. Vanhojakin kysymyksia saa käyttää, jos on vaikeuksia uusien kysymysten keksimisessä.

Lopuksi lähetetään haaste eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.

Ladyn minulle lähettämät kysymykset tulevat tässä:

1. Mistä blogisi nimi tulee?

En hirveän pitkään miettinyt blogini nimeä, kun sen kolmisen vuotta sitten aloitin. Alun perin minulle oli selvää, että kirjoitan blogissani mökkeilystä, koska vietämme ison osan ajasta mökillämme. Mutta sitten mietin sitä, että jos nimeän blogin vain mökkiblogiin sopivalla nimellä, niin mitä sitten kirjoitan talvella, kun ei paljoa mökillä olla.

Niinpä yhdistin, sekä mökkielämän ja kaupunkikodin ja niin nimeksi tuli Meidän mökki ja kaupunkikoti.

2. Kaikista kirjoittamistasi postauksista, mikä on lempparisi?
Tämä on kyllä paha. Aika usein käy niin, että kun on saanut paljon työtä vaatineen postauksen valmiiksi ja on itse tyytyväinen lopputulokseen, niin sitten se ei lukijoilta saakaan kummoistakaan vastaanottoa, mutta taas joku sellainen postaus joka on vähän huitaisten tehty, saattaa saada paljonkin kommentteja.

Tähän kohtaan valitsin kuitenkin postauksen, jossa olen koonnut yhteen kollaasien muodossa kaikki viime vuoden kuukaudet. Näistä koosteista on mukava katsella jälkeenpäin mitä minäkin kuukautena on tapahtunut. LEMPPARIPOSTAUKSENI löytyy TÄÄLTÄ.

3. Mitä bloggaaminen sinulle merkitsee?
Bloggaaminen on minulle tärkeä väylä tuoda julki omia ajatuksia, tekemisiä, valokuvia ja ei vähäisimpänä juttuna ole suinkaan se, että tätä kautta "tutustuu" uusiin ihaniin ihmisiin ympäri Suomea ja jopa maamme rajojen ulkopuolellakin. Muiden blogien lukemisen kautta saa myös  uusia ideoita esim. remontointiin, tuunauksiin ja vaikkapa käsitöihin.

Olisin jäänyt paljosta paitsi jos en olisi uskaltanut blogin kirjoittamista aloittaa.

4. Kallein aarteesi?

Jos ajatellaan aineellisia aarteita, niin silloin vastaan ehdottomasti mökki, mutta kaikkein kallein aarteeni on oma perhe ja  perheenjäsenten hyvinvointi.. Heidän edelleen ei mikään aarre maailmassa voi mennä.

5. Mikä on mieleisin huonekalu kodissasi?

Kyllä se taitaa ruokapöytä olla, ainakin täällä mökillä. Ruokapöydän ympärillä tapahtuu suuri osa tekemisistäni. Enkä nyt tarkoita pelkästään syömistä, vaikka niinkin voisi luulla, paino kun pakkaa nousemaan tasaista kg/vuosi vauhtia. Kaikki mökillä tekemäni postaukset teen ruokapöydän ääressä, tässä luen lehtiä, viikkaan pyykkejä ja tässä pelataan pelejä ja nautitaan yhdessäolosta perheen ja ystävien kesken.

6. Millä päiväsi alkaa?

Päiväni alkaa ehdottomasti ja aina aamiaisella. Olen aika aamuvirkku, enkä muista koskaan nukkuneeni pommiin. Haluan varata aina runsaasti aikaa aamiaiselle ja siihen liittyvälle lehden luvulle, joten nousen ylös pari tuntia ennen kuin pitää lähteä töihin tai jonnekin muualle.

7. Teetkö unelmatyötäsi?

No, periaatteessa en enää tee mitään työtä, koska olen juuri jäänyt eläkkeelle hoitoalan työstä. Mutta en sanoisi, että hoitotyö oli unelmatyötäni ainakaan viimeisinä vuosina. Alkuaikoina, valmistumisen jälkeen se toki tuntui oikealta valinnalta, mutta pikku hiljaa kaikki muuttui yhä stressaavammaksi, eikä aikaa enää jäänyt siihen mitä piti tärkeänä.

Jos tänä päivänä olisin miettimässä ammattia itselleni, niin se ehkä olisi jotain puutarhan parissa tapahtuvaa, tai sitten sisustukseen liittyvää. Nykypäivänä onkin ihan toiset mahdollisuudet kouluttautua ja jopa kokeilla eri aloja, mihin ei minun nuoruudessani ollut, ainakaan kaikilla, mahdollisuutta.

8. Mikä on voimanlähteesi?

Kyllä se on luonto ja kaikki muu kaunis. Metsässä liikkuessa näkee pieniä hienoja yksityiskohtia ihan tavallisessa metsämaisemassa ja kun liikkuu kameran kanssa, niin kaikkeen hienoon kiinnittää ihan eri tavalla huomiota kuin muuten.

Kaupunkiympäristössä taas nautin siitä, kun näkee hienoja rakennuksia, niin vanhoja, kuin modernejakin. Puistoissa ja hautausmailla on myöskin oma, rauhallinen tunnelmansa, jota ei väsy ihailemaan.

9. Kuvaile yhdellä sanalla parasta ystävääsi?

Uskollinen.

10. Mikä on tärkeintä mitä olet oppinut vanhemmiltasi?

En osaa nimetä yhtä ainoaa asiaa, mutta lapsihan ottaa mallia vanhemmiltaan ja muulta lähiympäristöltä ja ne ovat tehneet minusta sen ihmisen mikä tänä päivänä olen.

11. Mitä toivot tulevalta kesältä?

Koska tuleva kesä on ensimmäinen vapaa kesäni, niin odotan ihan tavallista leppoisaa kesän viettoa ilman työpaineita. Tänä kesänä ei tarvitse miettiä, että joutuuko juhannusaattona iltavuoroon!



Haastan tällä kertaa mukaan seuraavat ihanat blogit:

SUSANNEN, joka blogissaan näyttää ihania kukkakuvia ja kertoo tekemistään matkoista
PILVIN VILLA IDUR-blogista, jossa hän kertoo saaristolaiselämästä ja vanhan tilan kunnostuksesta
KOTI KOLMELLE-blogin Annelle, joka sisustaa, tekee design-löytöjä ja käy kirpputoreilla
PITSI JA PIPARI-blogin Marin, joka asustelee Etelä-Espanjassa, miehensä ja kissan kanssa
VIHDOINKIN MAALLA-blogin Annen, jolla on koti ja mökki samassa pihapiirissä

ELÄMÄ UUSIKSI-BLOGIN Annun, joka on juuri liittynyt 40+blogiyhteisöön ja pyrkii rajoittamaan läppärin ja puhelinajan korkeintaan 2:ksi tunniksi/päivä
ONNEN HETKIÄ PARATIISISSA-BLOGIN Teijan, joka mökkeilee Merimaskussa ihanalla mökillään ja välillä ostelee kauniita vaatteita
RIPAUS KARDEMUMMAA-blogin Minnukan, joka saa riemua ruosteesta ja tuunaa tunteella
ELLIS Elliksen blogista, jossa tehdään vanhoista farkuista vaikka mitä, kannattaa käydä saamassa ideoita.
MATERIAN TAJU-blogin Sar P, jossa design-juttuja ja kirppislöytöjä
RISUJA JA RUUSUJA-blogin Marru, joka valokuvaa ja virkkaa ja siinä sivussa opiskelee







Sitten omiin kysymyksiini.

1. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia ja miten usein teet postauksen?
2. Millainen on hyvä päivä sinulle?
3. Mieluisin kesäpuuhasi?
4. Oletko mökki-ihmisiä vai viihdytkö paremmin kaupungin vilinässä kesäviikonloppuna?
5. Miten lomailet?
6. Mieluisin matkakohteesi tai minne haluaisit matkustaa?
7. Mistä haaveilet?
8. Oletko sitku-ihminen vai heittäydytkö helposti toteuttamaan joskus mahdottomiltakin tuntuvia ideoita?
9. Makea vai suolainen herkku? Ja mikä se on?
10. Viimeksi lukemasi kirja, vai etkö lue kirjoja?
11. Kumpi mieluisampi, mökki mukavuuksilla, vai vaatimattomampi ilman sähköä ja juoksevaa vettä?


Toivottavasti kaikki haastetut tulevat mukaan, jos eivät jo aikaisemmin ole tähän haasteeseen vastanneet.


Kaikki tämän postauksen kuvat olen ottanut muutama viikko sitten Kasvihuoneilmiössä.


11 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta!
    Postauksessa on monta ihanaa kuvaa ja jälleen kerran oli mukava lukea toisen vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan omia vastauksiasi!

      Poista
  2. Paikan tunnistinkin kuvista - mielenkiintoista tavaraa täynnä :). Sinulla oli kivat vastaukset ja kiitos kun haastoit minutkin mukaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta:)
    Sinulla on ihanat kuvat ja vastaukset!

    VastaaPoista
  4. Ihania vastauksia, ihan sinun näköisiäsi <3

    Kiitos, kun haastoit minut. Jätän tällä kertaa
    kuitenkin vastaamatta, koska vastasin samaan
    haasteeseen vasta jokunen viikko sitten.

    Aurinkoista viikonvaihdetta Ahvenanmaalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija!
      Ei hätää vaikka et tällä kertaa tulekaan mukaan haasteeseen. Välillä niitä tulee liikaakin ja silloin on hyvä pitää vähän taukoa.

      Poista
  5. Kiitos Kristiina haasteesta. Teen tämän lähiaikoina. Hyviä kysymyksiä olet tehnyt, joten niitä pitää pureskella :) Ja kuvitus oli muuten hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tulet mukaan haasteeseen. Kiitos!

      Poista
  6. Kiva kun otit haasteesta kopin ja kiitos kauniista sanoistasi <3
    Kiva oli jälleen kerran vastauksiasi lukea ja kuvat ovat upeita!

    VastaaPoista