perjantai 6. maaliskuuta 2015

SAIN SEN VIHDOINKIN

Kauan odottamani lokerikko saapui vihdoinkin ja piristi sateista päivää. Kyseessähän on Photo Insert-lisäosa Kånken-reppuun, joka muuttaa tavallisen repun kameralaukuksi. Kerroin tästä mainiosta keksinnöstä jo aikaisemmassa postauksessani TÄÄLLÄ (klikkaa).

Sitä on ollut vaan vaikea saada, kun valmistajan varastostakin on ollut loppu, mutta nyt sen sain ostettua.

Reppuun mahtuvat reilusti minun kameratarvikkeeni ja tyhjää tilaa jää, joten vaikka lompakon, puhelimen ja muuta,yleensä käsilaukussa kannettavaa tavaraa saa samaan reppuun.

Lokerikossa on tarroilla kiinnitettäviä väliseiniä, jotka voi asetella omille tarvikkeille parhaiten sopiviin paikkoihin. Nämä seinät, kuten koko lokerikkokin on pehmustettu, joten kamera ja objektiivit säilyvät kolhiintumatta repussa.

Nyt ei tarvitse enää kuljetella olalla kömpelöä kameralaukkua, vaan reppu kulkee näppärästi selässä, eikä ehkä kiinnitä taskuvarkaidenkaan huomiota samalla tavalla kuin olkapäällä keikkuva kamera.

Uskon, että minun tulee otettua kamera mukaan entistä useammin tämän kätevän keksinnön kautta.

Kuten jo alussa mainitsin, niin täällä on tänään sateinen sää, mutta se ei haittaa, koska vesisade sulattaa viimeisetkin varjopaikkojen lumet.  Kun katson ulos ikkunasta, niin en kylläkään näe ripaustakaan lunta missään ja pari päivää sitten oli paikallislehdessä jo ilmoitus siitä, että golfkenttä on jo avattu, joten pitkällä on kevät jo täällä.

LEPPOISAA PERJANTAITA KAIKILLE!

toivottaa  KRISSE


Obs! Om du vill läsa min blogg på svenska, klicka bilden på höger, så kommer du till min blogg STUGAN & STAN.

21 kommenttia:

  1. Nyt pysyy kamera tarvikkeet järjestyksessä :))
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hei, osaatko verrata tuota "normi"kamerareppuun, onko yhtä tukevan oloinen? Olisi näppärä siiloin, kun ei halua kameravarusteilleen ylimääräistä huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sen vasta tänään, joten kokemusta ei pahemmin sen käytöstä vielä ole. Ei ehkä ole ihan niin tukeva kuin varsinainen kameralaukkuni, mutta paljon mukavampi käytössä, kun voi pitää selässä. Lokerikko on pehmustettu, joten kamera ym. pysyvät kyllä hyvin paikoillaan, varsinkin kun noi "väliseinät" saa tarroilla laitettua siten, että ne istuvat mahdollisimman napakasti kameran ja objektiivien ympärillä.
      Ja juuri tuo on minulle tärkeää, ettei herätä niin paljon huomiota, kun haluan olla hiukan "näkymätön" kuvaaja.

      Poista
  3. Wau - jopas vaikuttaa kätevältä! Mistä ostit sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaikuttaa; käyttökokemusta ei vielä ole ehtinyt karttua kun vasta tänään sen ostin. Ostin sen paikallisesta kalastustarvikemyymälästä, koska siellä myydään myös näitä Kånken-reppuja, joiden "lisäosa" tämä on. Varmaan tätä myyvät ulkoiluvälineliikkeet kuten Erätukku, Partioaitta ym. Netin kautta voi myös tilata.

      Poista
  4. Onneksi olkoon hyvästä hankinnasta :-)

    VastaaPoista
  5. Kätevän näköinen laukku. Meilläkin on melkein samanlainen kamera mutta ei laukkua.

    VastaaPoista
  6. Hieno lisäosa reppuun. Tahtoo samanlaisen.... ! Täytyypä tutkia nettiä.
    Minulla ei ole noin montaa osaa kamerassa, ja kuljetan sitä aina repussa, inhoan olalla pidettävää kameralaukkua (eikä se tahdo kapealla olalla edes pysyäkään :). Mutta silti jokin tuki olisi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen matkoilla kuljettanut kameraa repussa, mutta nyt tämän lisävarusteen ansiosta saan kameran osat pysymään järjestyksessä repun sisällä. Uskon että tulen olemaan tyytyväinen tähän hankintaan.
      Mulla oli sama ongelma, että vanhan kameralaukun olkahihna liukui aina alas olkapäältä.

      Poista
  7. Vaikuttaa kyllä todella kätevältä! Onko sinulla tuo reppu ohuilla kantohihnoilla vai pehmustetuilla? Mietiskelin, tuleeko reppu kameralaukkuna liian painavaksi ja epämukavaksi ilman pehmusteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole pehmusteita, ainakaan vielä, mutta ostin sen vasta eilen, joten en vielä ole ehtinyt kanniskella sitä. Voi olla että pitää hankkia pehmusteet.

      Poista
  8. Onpa kätevä. Meillä on lunta vielä ihan kunnolla. Kaupunki on 50 km päässä ja rannalla- oli aikamoinen ero tänne meidän huudeille - siellä oli äitini pihamaalta lumet tippuneet vauhdilla.. . nämä kelit jos jatkuu niin samoin se käy täälläkin sisämaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri ero on lumen määrässä ja lämpöasteissa rannikolla ja sisämaassa.

      Poista
  9. Hieno ja kätevä tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ainakin kun en ole sen kanssa missään vielä liikkunut, tuntuu että on kätevä. Käytäntö näyttää sitten onko luulo oikea.

      Poista
  10. Kätevä kuin mikä. Jos täällä päässä aloittaisin uudesta kamerasta. Toiveena olisi saada blogiin parempia ja tarkempia kuvia, jotka haastavia pimeinä aikoina.

    Ihanaa viikonloppua ja nautinnollisia valokuvahetkiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kamerani on hyvä, mutta enhän minä ymmärrä kuin osan sen hienouksista ja olen laiska lukemaan käyttöohjeita. Pimeällä en osaa ottaa hyviä kuvia ja siksipä otankin kuvat valoisassa, varsinkin kun en halua käyttää salamaa.
      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Ompas näppärä Kankkeni :) Upeita kuvaushetkiä sinulle :)

    VastaaPoista