sunnuntai 18. tammikuuta 2015

PEITTO ISOÄIDIN NELIÖISTÄ

Nyt kun aikaa on enemmän ja koska olen isoäitikin ollut jo vaikka kuinka kauan, päätin kokeilla virkkaamista. Löysin netistä ohjeen isoäidin neliöihin ja niinpä marssin oikopäätä lankakauppaan lankoja hankkimaan.

Voi mitä ihanuuksia lankakaupassa olikaan. Lankoja hyllyt pullollaan lattiasta kattoon. Ja värit toinen toistaan herkullisempia; olisin halunnut ostaa kaikki!

Ohjeessa peitto oli virkattu 7 veljestä-langasta, mutta halusin jotain kevyempää ja keväisempää, joten päädyin pumpulilankoihin.
Minulle on aina tuottanut vaikeuksia saada selvää neulomis-ja virkkuuohjeista, mutta pienen kokeilun jälkeen homma alkoi sujua.

Uusi Nystad-korikin pääsi käyttöön. Kuvausta varten heitin sinne parit valmiit ruudut ja lankoja, mutta havaitsin sen erittäin käteväksi lankakerän paikaksi, silloin kun virkkaan. Kerä pyörii sopivasti, eikä hyppää pois korista, koska reunat ovat sen verran korkeat.

Nykyajan virkkuukoukut ovat ihan toista kuin ne entiset joihin olen tottunut. Olen lukenut jostain, että bambupuikot-ja koukut ovat laadukkaita ja mukavia käyttää, mutta niin on tämäkin, jonka ostin. Siinä on kädelle miellyttävä silikonivarsi, joka ei ole liukas ja paksuutensa ansiosta pysyy hyvin näpeissä.

Tähän torkkupeittoon jota virkkaan, tarvitaan yhteensä 48 palaa ja olen päässyt jo hyvään alkuun. Nyt innostuin virkkaamisesta niin, etten malttaisi laskea työtä kädestäni ollenkaan. Ja tätä on kevyt tehdä, kun virkataan pala kerrallaan.

Nyt kuitenkin kävelylenkille ja puolen päivän jälkeen tulee telkusta ampumahiihtoa, johon olen ihan koukussa, joten sitä on sitten ehdottomasti seurattava; tietysti vaan toisella silmällä, toinen silmä virkkuutyössä kiinni.

MUKAVAA PÄIVÄÄ!

9 kommenttia:

  1. Näitä on tullut virkattua aikanaan aika paljon - :) niin helppoa niin kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei vaikeaa, kunhan saa juonesta kiinni. Peukalon kulumat vaan ei oikein tykkää hyvää virkkaamisesta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykkään näistä väreistä. Toivottavasti lopputulos myös tyydyttää.

      Poista
  3. Ihanan värisiä isoäidin neliöitä olet virkannut. Kaunis peitto tulee. Isoäidin neliöitä on mukava virkata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin innostunut tästä, että suunnittelen tekeväni lisää peittoja tämän jälkeen. Saa sitten nähdä miten intoa riittää.

      Poista
  4. Hienoa, yksi innostunut lisää virkkauksen ihanassamaailmassa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa puuhaa ja vaihtelevaa kun on niin monta väriä.

      Poista
  5. Ihanan väriyhdistelmän olet valinnut, peitosta tulee tosi kaunis. Itsekin tykkään kovasti virkata neliöitä, juurikin nopeuden vuoksi, ja nättejäkin ovat :)

    VastaaPoista