sunnuntai 4. tammikuuta 2015

PÄÄTÖKSIÄ JA POHDINTOJA





Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Askeleita kertyy aktiivisuusrannekkeeseen ja muutamista kiloistakin yritän päästä eroon, kun nyt on yrityksenä jättää herkut pois ruokavaliosta.
Painon hallintaan pyrin myös sillä, että olen mukana "Sata päivää ilman alkoholia" - haasteessa. Joten nyt viikonloppuisin ruoan kanssa nautittu viini on ainakin kolmisen kuukautta pannassa. Tähän ryhdyin siksi, että uskon, että tulee syötyä enemmän jos ruokajuomana on viini ja juuri ruokamäärien pienentäminen olisi kohdallani aiheellista.

Jokapäiväisistä kävelylenkeistä on jo tullut  rutiinia ja hyvä niin. Nyt kun kohta jään pois työelämästä, niin vapaa-ajan kävely tulee entistäkin tärkeämmäksi, koska työvuoron aikana kertyy helposti 5000-7000 askelta ja nehän jäävät kohta pois.
Kumma, kun "ne hoitajat istuu aina kahvilla" ja kuitenkin työvuoron aikana  askelia kertyy noin paljon!

Vauhdikkaasti lähti myös joulu kodistamme. Kynttilöitä toki poltetaan ahkerasti, mutta ikkunassa  lamppu valaisee kukkia korvaten siellä joulun aikaan olleen ison tähden.

OIKEIN MUKAVAA VIIKON TYLSINTÄ PÄIVÄÄ, SUNNUNTAITA, KAIKILLE :)

12 kommenttia:

  1. Toivotan sinulle onnea haasteeseen ja liikunnan iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Liikunnan ilo on jo aika hyvin löytynytkin. Vielä kun oppisi pienentämään noita ruoka-annoksia!

      Poista
  2. Onnea tuohon kunto- ja kevennysprojektiin! Viiniä vielä hörpin, mutta hiilarit on hedelmien varassa ja makeaa en syö. Kävelyäkin yritän lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hiilihydraattien vähentäminen on vaikeata. Leivästä en ainakaan pysty luopumaan, koska kaksi ruisleipää kuuluu kahvin lisäksi aamiaiseeni.
      Mutta kävellään, kävellään!

      Poista
  3. Sinulla on mielenkiintoinen elämänvaihe edessä, kun jäät pois työelämästä. Ainakin minulla aikaa on jäänyt enemmän, juuri itselleni. Olen tietoisesti karsinut pois, esim. joitain luottamustehtäviä ja kyllä ystäväpiirikin on jonkin verran vaihtunut. En ole ns. kiireellinen eläkeläinen, minulla ei ole mitään tarvetta siihen,- suosittelen sitä tapaa Sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida minustakaan tulla kiireellistä eläkeläistä, enhän ole nytkään kiireellinen, vaikka vielä töissä käynkin. Jännää aikaa kuitenkin eletään. Tuntuu uskomattomalta, että työura on jo tehty, minulla nuorella ihmisellä ;)

      Poista
  4. Kaikkea hyvää ja onnistumista sinne, terveellisempään suuntaan täälläkin pikkuhiljaa suunnataan :)
    - Kuusi ois vielä tossa mun edessä, mutta muuten olen joulua siivoillut pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että onnistumisen mahdollisuudet on suuremmat näin, kun kaikki "synnit" on kuuluttanut täällä lukijoiden luettavaksi. Huhtikuussa on tilinteon hetki ja silloin nähdään onko mitään edistystä tapahtunut!

      Poista
  5. ♥Onnea! ♥ monenlaisia päätöksiä ja lupauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pitää kiinni päätöksistä ja lupauksista. Kuten Marrulle vastasin, niin huhtikuussa nähdään onko mitään saavutettu näillä yrityksillä.

      Poista
  6. Kilojen karistaminen olisi täälläkin paikallaan. Välttelen myös turhia makeita ruokia, josku vain on jälkkärin paikka ja hemmottelen silloin itseäni ja muita.
    Meillä alkoholin kulutus on minimaalista. Joskus ostan ruoan kanssa nautittavaksi puna- tai valkoviinipullon. Uskon kai sanontaan, että punaviini ja miksei valkoviinikin, ovat ns terveellistä ruoan yhteydessä nautittuna.
    Minäkin puran huusollia joulusta, Loppiaisen jälkeen lähtevät loput.

    VastaaPoista
  7. Katsotaan nyt tapahtuuko kilojen tippumista.

    VastaaPoista