torstai 30. lokakuuta 2014

LINSSIN LÄPI NÄHTYÄ












Upea syyspäivä kamera kaulassa näyttää näin kauniilta Maarianhaminassa.

Aurinkoista päivää kaikille!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

PÄIVÄN VÄRI :KELTAINEN

YKSI VÄRI - YKSI PÄIVÄ- haaste jatkuu. Toisen päivän värinä minulla on tähän harmaaseen ja osittain sateiseenkin päivään sopiva keltainen.
Haasteenhan sain MATERIAN TAJU-blogista.
Eilen esittelin kodistamme löytyviä punaisia juttuja ja tänään siis on vuorossa keltainen.
Kelta-valkoraidallinen muki on Ikeasta. Keltaisen kaulakorun olen ostanut muistaakseni laivasta.

Kirjahyllystä löytyy muutama keltainen kirja ja niiden edessä seisoo Pentikin pupu.

Tyynyliinat on ostettu joskus Kodin 1:stä.

Keltainen, pitkä mehiläisvahakynttilä on saatu lahjaksi jo pari vuotta sitten, mutta vielä sitä ei ole raaskittu polttaa.
Yksi keltainen vaatekin minulta löytyy, nimittäin tunika.

Marimekon olkalaukku on myöskin keltainen ja yleensä kesäkäytössä ja löytyypä kaapeista muutama keltainen vaatepuukin.

Kesällä kuvaamastani kollaasista löytyvät mökillä olevat keltaiset jutut: mukeja, kulhoja, tapettia, sitruunamehu ja lapsenlapsen maalaama taulu.

Eilen haastoin mukaan tähän YKSI VÄRI, YKSI PÄIVÄ-haasteeseen Teijan ONNENHETKIÄ PARATIISISSA-blogista ja tänään haastan mukaan Arleenan ARLEENAN S-blogista.


Haasteessa tehdään viitenä päivänä postaus jossa  esitellään jokin väri omasta kodista ja haastetaan yksi uusi bloggaaja mukaan.

Oikein mukavaa alkavaa keskiviikko-iltaa!


tiistai 28. lokakuuta 2014

TÄTÄ MEILTÄ LÖYTYY.....

Tätä väriä meiltä löytyy aika vähän, nimittäin punaista.
Sain tosi mieleisen haasteen Materian taju-blogista. Kiitos siitä! Haasteen tarkoituksena on esitellä omasta kodista löytyvät 5 väriä, viitenä eri päivänä.
Ensimmäiseksi väriksi valitsin kotoamme punaisen, koska juuri nyt tykkään makuuhuoneen pirteästä punaisesta. Päiväpeitto sai kivuta yläkaappiin kun halusin syksyn harmautta piristämään nämä iloisen väriset pussilakanat ja tyynyliinat. Sängyn päälle sopii väriensä puolesta nyt puna-valkoisenkirjava täkki.

Näihin Ikea-kankaasta ompelemiini verhoihin en varmaan kyllästy koskaan ja ne ovatkin saaneet roikkua makuuhuoneemme ikkunassa kesät talvet jo monen vuoden ajan. Verhot ja lamppu eivät ehkä ole ihan yhteen sopivia tyyliltään, mutta kun illan tullen lamppuun sytytetään valo, niin värit sointuvat kivasti yhteen.

Punaisia astioita ei meiltä löydy, mutta jotain punaista kuitenkin astiarintamallakin on, nimittäin tämä joulunpunainen pikku kulho, jossa useimmiten palaa tuikku tai kynttilä, mutta voi siihen pientä tarjottavaakin laittaa. Kunhan päästään vähän lähemmäksi joulua, niin tulee taas tämäkin kulho käyttöön.

Punaisia huonekaluja löytyy tasan yksi, eikä sekään ole kirkkaan punainen, vaan vanhahtavan punainen. Tämä kirpputorilta parikymmentä vuotta sitten bongattu kaappi on minulle rakkain huonekaluistamme. Alunperin se oli vaaleaksi maalattu, mutta maalattiin heti meille muuton jälkeen tällä värillä. Nyt se on keittiössämme astiakaappina.

Kylpyhuoneen kaapista löytyikin yllättävän paljon punaista. Onkohan niin, että punainen väri on myyvin ja huomiota herättävin väri kosmetiikkarintamalla? Ainakin omassa kaapissani tein sen havainnon, että kaikki hiusten käsittelyyn tarkoitetut tuotteet jotka kaapissani on ovat punaisissa pakkauksissa.

Alkujaan tämä haaste lähti liikkeelle SYHINÄ-blogista ja on kierrellytkin jo aika monessa blogissa.

Koska tarkoituksena on haastaa joku uusi blogi mukaan joka päivä, niin haluan ensimmäiseksi haastaa mukaan ONNEN HETKIÄ PARATIISISSA-blogin TEIJAN.


Toivottavasti ehdit mukaan tähän mukavaan haasteeseen!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

UUTTA SEINÄLLÄ JA ARVONNAN VOITTAJA

Talviaikaan on siirrytty ja se tietää tämän päivän osalta sitä, että meillä on tunti enemmän aikaa tehdä kaikkea kivaa. Talviaika blogissani taas tarkoittaa sitä, että täällä postaillaan yhä enenevässä määrin kaupunkikodista.
Kuten jo eilen vihjailinkin, niin sisustusrintamalla on tehty pientä muutosta.

Kaivettiin nimittäin nämä kaksi hyllyä vinttikomeron perukoilta, ostettiin purkki mustaa maalia ja parin maalauskerran jälkeen niistä tulikin kuin uudet. Aikaisemmin ne olivat valkoiset, mutta koska kaupunkikotimme on aika vaalea sisustukseltaan, niin valkoiset tuntuivat hukkuvan tapetteihin. Musta sopiikin oikein hyvin. Kaikki mikä meillä nykyisin maalataan, maalataan näköjään mustaksi.

Hyllyille laitoin perheemme valokuvia. Muutin ne vaan ensin värikuvista mustavalkoisiksi yhtenäisyyden saavuttamiseksi. Valokuvien kehykset ovat myös kaikki vanhoja. Aikaisemmin kehykset olivat väreiltään sinisiä, vihreitä ja vaikka mitä, mutta nekin maalattiin samalla mustalla kuin hyllyt. Pari kehystä oli harmaita ja ne saivatkin jäädä entiselleen.
Vasemmalla näkyy kirpparilta ostamamme peili, jonka kehykset alunperin olivat männyn väriset vaaleat, mutta josta jo ostohetkellä tiesin, että se maalataan. Peilin paikka oli myös jo heti alusta alkaen selvä ja nyt kun keksin hyllyt ja valokuvat siihen viereen, niin  asetelma on valmis ja oikein mieleiseni.




Tänään selviytyi arvonnan voittaja.
Ja voittaja on
Hukkakukka
"Kahdella arvalla mukana :)"
Otan sinuun yhteyttä osoitetietojen saamiseksi. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

Päivän säästä näyttää tulevan aurinkoinen. Flunssa selätetty ja iltapäivällä mennään tyttöjen kesken leffaan Muumit Rivieralla-elokuvaa katsomaan!

Mukavaa päivää!

lauantai 25. lokakuuta 2014

VIELÄ EHTII!

Ulkona viuhuvat myrskyisät tuulet ja täällä sisällä jyllää flunssa edelleen. Mökkiviikonlopusta luovuttiin suosiolla.

Pientä juttua toteutetaan sisustusrintamalla. Olohuoneen ruokapöytä on kuin hävityksen kauhistus ja osaset etsivät toisiaan. Tämän päivän aikana olisi tarkoitus saada jonkinlainen järjestys tähän kaikkeen.

Tämä kirpparilta jokin aika sitten hankittu peilikin on osallisena tässä projektissa ja aika isossa osassa onkin.

Huomiseen mennessä olisi tarkoitus saada kaikki nämä paikoilleen. Saa nähdä kuinka onnistuu.

Yksi asia mikä varmasti onnistuu on se, että huomenna suoritan
arvonnan, jossa selviää kuka saa kauniit patalaput, uunikintaan ja jääkaappimagneetit omakseen!
Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, niin sinulla on vielä tämä päivä aikaa tehdä se.
Arvontaan pääset TÄSTÄ (klikkaa).

Lopuksi haluan toivottaa kaikki uudet lukijat tervetulleeksi. Ilman lukijoita ja kommentin jättäjiä erityisesti tämä homma menettäisi suurimman osan mielekkyydestään. Kaikki palaute on tervetullutta ja mieli tulee iloiseksi joka kerta kun uutta kommenttia on tullut. Ja te jotka kommentoitte facebookin kautta: jättäkää mielellään kommentti suoraan tähän blogin kommenttilaatikkoon, niin ne eivät "häviä" samalla tavalla kuin fb:n "uutis"tulvassa.

OIKEIN MUKAVAA LAUANTAIPÄIVÄÄ!




torstai 23. lokakuuta 2014

VIELÄ EHDIT MUKAAN ARVONTAAN




Vaikka onkin vapaa viikkoni, niin ohjelmaa löytyy joka päivälle. Ja sehän on hyvä juttu. Huonoa on puolestaan se, että pientä flunssanpoikasta pukkaa päälle. Eilen se tuntui kurkkukipuna ja iltaa kohden pää alkoi tuntua aika raskaalta ja hartiatkin kolottivat.
Illansuussa syötiin kevyt salaattiateria ja yhdeksän jälkeen kömmin sänkyyn. Yö meni sentään hyvin särkylääkkeen voimalla, ja aamulla vointi oli ehkä hitusen parempi kuin illalla.
Tänään olisi vuorossa data-kurssi. Saa nähdä kuinka sinne jaksan.
Onneksi nämä kausiflunssat ovat aika nopeasti ohi menevää sorttia kohdallani ja harvemmin niihin sairastunkaan. Tämän päivän otan kuitenkin rauhallisesti.

Tuulista säätä ovat luvanneet koko viikoksi. Tarkoituksenamme on mennä mökille viikonlopuksi ja lehtipuhallinkin tuli ostettua, jotta saataisiin ne miljoonat pienet koivunlehdet kerättyä jotka nyt peittävät nurmikon.


Viikonloppu lähestyy ja niin lähestyy myös lauantai-ilta ja silloin suoritetaan blogissani arvonta. Jos et vielä ole osallistunut, niin menepä kipin kapin laittamaan kommenttisi TÄNNE (klick), niin olet mukana arvonnassa.

tiistai 21. lokakuuta 2014

PARVEKE SAI SYYSASUN JA ARVONTA

Tylsä parvekkeemme on taas ihan pikkuisen viihtyisämpi. Meillä on tyypillinen 60-luvun lopulla rakennetun talon parveke, eli ei lasitettu, pieni ja melko ankeakin. Onneksi sentään sisään vedetty, joten sivuseinät on kummallakin puolella. Lisäksi parvekkeelle on käynti makuuhuoneesta, mikä mielestäni ei ole aivan onnistunein ratkaisu. Haluaisin että parvekkeelle astuttaisiin olohuoneesta, niin että kun illalla istuskelee vaikka TV:tä katsomassa, niin samalla voisi nähdä parvekkeen kukat tai talvella lyhdyt ym. Nyt kun se on makuuhuoneen puolella tulee sinne harvemmin katseltua.
Se hyvä puoli tässä on, että jos parvekkeemme olisi olohuoneen puolella, niin silloin se olisi kadun puolella. Nyt sen sijaan se on hiljaisella pihan puolella.

Emme istuskele koskaan parvekkeellamme, koska heti kun sää on sen verran lämmin, että ulkona haluaa kahvitella tai muuten istua, muutamme mökille, joten mitään kalusteita emme sen kummemmin ole parvekkeellemme hankkineetkaan. Pieni pöytä siellä on, johon voi laittaa kukkapurkin tai laskea kahvikupin, jos joskus sattuisi kahvia siellä juomaan. Silloin istuimiksi kelpaavat makuuhuoneemme verhon takana piilossa olevat, taitoksissa oleva klaffituolit, jotka ovat mukavat lyhytaikaiseen istuskeluun ja kun niitä ei tarvita, niin ne saa pieneen tilaan pois näkyvistä.

Kesäkukkasten laitosta parvekkeellemme olen jo parina kesänä luopunut, kun emme niitä kuitenkaan ole täällä katselemassa, mutta syksyllä kun taas ollaan kotona on mukava somistaa parveketta pikkuisen.
Mökiltä taitoin männynoksia kukkalaatikkoon ja pihlajassa oli vielä sopivasti marjoja jäljellä, vaikka lehdet jo olivatkin pudonneet ja poiminkin niitä muutaman tertun männynoksia somistamaan.

Kukkakaupasta ostin valkoisen callunan ja mökiltä toin kukkalaatikossa koko kesän kasvaneet muratit ja istutin ne callunan ympärille. Saa nähdä talvehtivatko ne täällä.
Monta vuotta vanha risukranssi pysyy vielä koossa, joten se saa myös olla osana parvekkeen talvikoristelua. Lisäksi parvekkeellamme on vielä yksi lyhty, jossa  harva se ilta poltetaan kynttilöitä. Marras-joulukuun vaihteessa tulevat lisäksi valoköynnökset parvekkeen kaiteeseen. Vuosi vuodelta tahtoo vaan niiden laittaminen tulla aikaisemmaksi, vaikka en oikein periaatteessa siitä tykkääkään, että kaikki ilo joulusta otetaan jo etukäteen. Mutta eikös niitä nykyisin kutsutakin jollain muulla nimellä kuin jouluvalot? Ja onhan se ihanaa kun pimeyden keskelle tulee pieniä valoja, täällä kun ei tuota luntakaan ihan takuuvarmasti joka talvi tule.


Lopuksi haluan toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi ja niitä jotka eivät vielä ole osallistuneet blogini arvontaan muistutan siitä että vielä on muutama päivä aikaa osallistua. Arvontaan pääsee TÄSTÄ (klick).

VOIKAA HYVIN!

maanantai 20. lokakuuta 2014

PUHELINKAMMO

Taidan olla aika epätavallinen naisihminen. En nimittäin mielelläni puhu puhelimessa, tai ainakaan niin että itse soittaisin. Joudun tosissaan ottamaan itseäni niskasta kiinni, että saan soitettua jollekin jolle olen jo pidemmän aikaa miettinyt soittavani.
Minulle ei tuota ollenkaan vaikeuksia soittaa ns. "virallisia" puheluita, koska silloin soiton syynä on joku tietty asia, joka pitää toimittaa, ja puhelun voi lopettaa välittömästi sitten kun asia on toimitettu.
Paljon vaikeampaa on soittaa ystävälle tai tuttavalle, jos ei ihan oikeaa asiaa ole, vaan soiton tarkoituksena on vaan vaihtaa kuulumisia.
En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa. Onko se se, että pelkää soittavansa sopimattomaan aikaan. Vai onko se se, että pelkää, ettei sitten löydykään puhuttavaa ja puheluun tulee vaivautuneita katkoksia.

Ainakaan soittamattomuuden syynä minun kohdallani ei ole se, että säästäväisyyssyistä jättäisin soittamatta, sillä minulla on yleensä puhelinlaskuissa käyttämätöntä puheaikaa jäljellä runsaasti. Ujokaan en mielestäni ole, enkä hiljainen, vaan pidän itseäni jopa aika sanavalmiina yksilönä ja jos tapaan vieraan ihmisen, niin aika usein se olen minä, joka aloitan keskustelun, vaikka hississä ja
olenpa työksenikin toiminut erään firman puhelinkeskuksen hoitajana.

Niin tai näin puhelin on mitä mainioin yhteydenpitoväline, enkä voisi kuitenkaan kuvitella elämää ilman kännykkää. Lankapuhelimesta perheessämme on jo aika päiviä sitten luovuttu.
Kännykällä lähettelen tekstiviestejä ja kuvia, otan valokuvia, surffailen netissä, niin ja JOSKUS jopa innostun jollekin soittelemaan. Mutta hyvät ystävät, jos en ole vähään aikaan soitellut, niin se ei johdu siitä, että olisin suuttunut, vaan siitä että tämä soittaminen vaan tahtoo lykkääntyä, kun se ei mitään mielipuuhaani ole.
Paljon helpommin minulta sujuu vaikka kirjeen kirjoittaminen, mutta sen perille toimittaminen taas on niin hidasta, että puhelin tai tekstiviesti vie kyllä voiton.



Pitääpä yrittää ryhdistäytyä tuon soittamisen suhteen.
Onkohan kenelläkään muulla tämän kaltaista ongelmaa?

Käytiin muuten tänään mökillä pikaisesti katsomassa että kaikki on kunnossa. Laitettiin pihakalusteita katon alle suojaan talveksi ja tyhjennettiin tynnyrit. J poimi vähän sieniä ja minä keräsin männyn oksia ja käpyjä parvekkeen somistamiseen.
Nyt olemme saaneet mökkitalkkarin meidänkin mökille!
Siellä se nakutteli kun saavuimme.

Nimittäin palokärki hakkaa rikki kantoja pihastamme. Yhdestä se on jo tehnyt selvää ja toista on hajottamassa. Sehän sopii meille, sillä kannot eivät ole kovin kivoja pihalla. Kunhan pidättäytyy hakkuuinnossaan kannoissa, eikä ala nokkimaan rikki vaikkapa rakennuksia.

Nyt mummiduunia (niin kuin ystäväni E-L sanoisi) eli J menee isomman kanssa jumppaan ja minä katson pienemmän perään kotona.

Illalla vielä saunaan!

MUKAVAA ILTAA!