lauantai 31. toukokuuta 2014

TOUKOKUUN VIIMEINEN




Koulujen päättäjäispäivä, ainakin manner-Suomessa. Täällä peruskoululaiset jatkavat opintiellään vielä viikon verran. .
Vanhin viidestä lapsenlapsestamme sai peruskoulun ala-asteen päätökseen ja syksyllä odottaa yläaste, joka ei olekaan ihan kodin vieressä, niin kuin ala-aste, tuo parinkymmenen oppilaan ihana kyläkoulu, johon kodin ikkunasta melkein näkyi. Yläaste onkin sitten kolmenkymmenen kilometrin päässä, joten sinne ei kävellen mennäkään.  Vuodet vierivät vauhdilla. Vasta eilenhän Bella oli vastasyntynyt ja saimme hänet tänne mökille ensi vierailulle muutaman päivän ikäisenä. Meille hän oli ensimmäinen lapsenlapsi ja vanhemmilleen esikoinen.  Keskikesä kun oli, niin hän sai nukkua ensimmäiset päiväunensa mökin terassilla. Toinen isoäiti, jota lapset kutsuvat nonnaksi, tuli Itävallasta äitinsä ja nuoremman poikansa kanssa tuota ihmettä katsomaan. Tilanne oli meille kaikille uusi ja ihmeellinen ja tuota pientä  ei väsytty ihmettelemään.
Puolen vuoden ikäisenä Bella vanhempineen muutti tuhannen kilometrin päähän lappiin ja sinne he kotiutuivat niin hyvin, että taitavat sinne jäädäkin. Välimatka on pitkä, liian pitkä. Muutaman kerran vuodessa tavataan. Parin viikon päästä saamme Bellan veljineen luoksemme lomailemaan pariksi viikoksi ja syksyllä me vuorostamme matkaamme pohjoiseen heitä tapaamaan.
Nyt edessä on ihana kesä ja syksy koulun alkamisineen on vielä kaukana edessä.

Oikein ihanaa kesälomaa kaikille koululaisille!

torstai 29. toukokuuta 2014

KUKKIA TERASSILLE

Nyt saavat yöpakkaset pysyä poissa, kun kesäkukkaset on hankittu terassille. Tänä vuonna ne eivät olekaan rakastamiani pelargoneja, vaan amppelipetunioita. Viime vuonnna minulla oli myös riippuvia petunioita, jotka kasvoivat tosi reheviksi ja halusin nyt samanlaisia terassin laatikoihin. Samaa väriä en löytänyt, joten oli tyytyminen näihin pinkkeihin. Ostin näiden lisäksi valkoisia, jotta yleisvaikutelma pysyisi rauhallisena. Istutin ne kesäkukkamultaan, jonka olen todennut erittäin hyväksi jo monena vuotena. Laatikot ovat ns. altakastelulaatikkoja, joten ihan joka päivä kukkia ei tarvitse kastella.

Nämä kukat ovat terassimme valokatteella varustetulla osalla, joten nämä eivät saa koskaan sadetta, vaan niiden kastelusta on muistettava huolehtia. Valoa ne saavat sekä vanhojen ikkunoiden , että yhden avoimen seinän kautta.

Riippuvaksi kukaksi valitsin lumihiutaleen, mutta en tällä kertaa valkoista, vaan ruukussa on kahta eri väriä; pinkkiä ja vaaleaa lilaa. Sen olen aikaisempina vuosina todennut viihtyvän tällä paikalla.


Myymälässä oli hyvä valikoima erilaisia amppeleita, mm. lobelioita, jotka ovat ihania, mutta minä saan ne aina kuolemaan kuivuuteen, joten niitä en uskalla ostaa.



Terassin seinälle hankin kaksi murattia. Ne ovat lempikasvejani ja uskon että viihtyvät tässä puolivarjoisessa paikassa. Sopivat varmasti villiviinin kanssa samalle seinustalle, kunhan villiviinin lehdet kasvavat ja vihertyvät. Nyt ne ovat vielä ruskeahkoja ja aika pieniä.


Hankintalistalla oli vielä amppelimansikka ja sen löysimmekin. Toiveissa on, että saisimme maistiaisia kesän edetessä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tällaista amppelimansikan kasvatusta kokeillaan. Saa nähdä millainen sato saadaan.



Terassin kaiteelle hankittiin vielä samaa amppelipetuniaa, kuin toisiinkin laatikoihin, mutta valkoisena. Kukkalaatikot ovat näissäkin altakastelulaatikot.

Nämä kaksi laatikkoa odottavat vielä sijoituspaikkaansa. Luultavasti toinen tulee saunarakennuksen seinälle ja toinen terassin ruokapöydän somistukseksi.
Ehkä vielä jotain kesäkukkaa tulee hankittua, mutta pääpiirteittäin tässä olivat tämän vuoden hankinnat. Nyt vaan odottamaan niiden kasvua.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

LIPASTON UUSI ILME

Lipaston uusi ilme on valmis.
Alkujaan lipasto oli kellertävän valkoinen. En vaan huomannut ottaa kuvaa ennen tuunausta. Lipasto on vanha, luulisin että jostain 40-50-luvulta peräisin, painava kuten sen aikaiset kunnon puusta valmistetut ovat. Laatikot eivät ole mitään itsestään kiinni liukuvia, vaan tökkivät joskus pahastikin kun niitä yrittää sulkea. Mutta lipasto on kuitenkin niin sympaattinen, että mielestäni se piti kunnostaa.

Lipaston väriksi valitsimme pienen pohdinnan jälkeen mustan. Muita mahdollisia värivaihtoehtoja olivat valkoinen, tai sitten jokin tapetissa olevista väreistä. Musta tuntui kuitenkin loppujen lopuksi sopivimmalta.

Toinen pohdinnan aihe oli nupit. Heti oli ajatuksissani, että niiden pitää jotenkin erottua mustasta maalipinnasta ja vanhojen nuppien maalaaminenkin kävi mielessä. Kävin kolmessa paikassa katselemassa mitä olisi tarjolla, mutta valikoimat olivat aika suppeat. Täällä ei ole sen paremmin Indiskaa kuin Ikeaakaan ja uudehkossa sisustuskaupassa sanottiin että heille on juuri tulossa nuppeja, mutta vielä siellä ei ollut minkäänlaisia. Minä kun en malta odotella, vaan kaikki pitää saada heti, marssin sisustuskaupan naapuriin Clas Ohlsonille ja sieltä ostin nämä  pallonupit. Niitä oli myös valkoisina ja mustina, mutta ne olisivat olleet mielestäni liian tavanomaisia ja niin päädyin punaisiin.


Sävy sävyyn nupit ja "mummosukat".



Punaisten nuppien innoittamana kaivoin kaappien kätköistä joskus matkoilta ostamamme öljylampunkin, jonka väri on täsmälleen samaa punaista kuin nupeissa.

Nyt ovat lipasto ja sen yllä oleva peili samaa väriä ja sopivat hyvin yhteen.
Kivalta näyttää musta väri värikylläisen, riemunkirjavan tapetin kanssa.
Ja jos punaisiin nuppeihin sattuisi kyllästymään, niin ainahan ne voi vaihtaa toisenlaisiin, mutta juuri nyt ne näyttävät kivoilta.

Nyt kohta on edessä kesäkukkien ostomatka.
Pääskyset ovat palanneet muuttomatkaltaan ja etsivät viimevuotista pesäpaikkaansa (klikkaa tästä niin pääset postaukseen)terassiltamme. Terassin kattorakennetta on kuitenkin muutettu sen verran, että pesää ei voi rakentaa samalla tavalla kuin viimeksi. Toivomuksena on että löytäisivät toisen paikan. Terassin katon yläpuolella on vielä mökin varsinainen katto ja sinne J on laittanut "orren" johon toivomme että linnut nyt löytäisivät tiensä ja näin välttyisimme terassin pöydän ja tuolien sotkeentumiselta.


Kaunista keskiviikkoa kaikille! 

Krisse

tiistai 27. toukokuuta 2014

ARKEA JA VÄHÄN JUHLAAKIN









Edessä kaksi vapaapäivää. Ruohon leikkuuta, rikkaruohojen kitkentää, kotihommia ja ehkä vihdoinkin kesäkukkien ostoa, vaikka ilma on tosi kylmä. Tuulta on enemmän kuin tarpeeksi, vaikka mökillä ei pohjoistuuli onneksi tunnu, kaikki muut tuulet kylläkin sitäkin enemmän.
J on maalannut vierashuoneen lipaston kahteen kertaan ja minä kävin töiden jälkeen ostamassa uudet vetimet lipaston laatikkoihin. Täältä vaan ei meinannut sellaisia löytyä.  Minkälaiset valitsin, sen näytän  pian, kunhan maali on kuivunut ja vetimet vaihdettu uusiin.

Eilen olin työkaverien kanssa viettämässä iltaa hyvän ruoan ja juoman, sekä aivan mahtavan mukavan seuran parissa. Oli taas kiva tavata muutenkin kuin vain työpaikalla ja olihan siellä kaksi meiltä jo eläköitynyttäkin! Iltaa istuttiin pitkälti yli puolenyön ja kun tänään oli minulla aamuvuoro, alkaen klo 7, niin työteho ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan :)


maanantai 26. toukokuuta 2014

TIENVARREN KAUNOTTARET

Tienvarressa kukkivat ihanat kielot. 


OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA JA NIILLE JOILLA JO ON LOMA, TOIVOTAN MUKAVAA LOMAA!





sunnuntai 25. toukokuuta 2014

ANKKOJA JA SAMMAKOITA





Leppoisaa, puolipilvistä sunnuntaipäivää täällä vietetään. Sadetta saisi tulla. Metsäpalovaroitus annettu, eikä risukasaa rannassa pääse polttamaan ainakaan tänään.
Vasta tänään tajusin, että jo vuosia pihamme reunassa kasvanut pensas, nyttemmin jo puu, onkin tuomi. Nyt se kukkii ja otin yhden oksan maljakkoon. Onhan se tuomi?

Pienet uimarit ovat matkanneet kotiin ja allas on tyhjennetty ja kuivuu terassilla, samoin ankat, sammakot ja muut vesieläimet.
Mummin saama kukkakimppu on vielä pöydällä väripilkkuna.

MUKAVAA SUNNUNTAITA!


perjantai 23. toukokuuta 2014

YRTTEJÄ JA LAPSIA

Taas touhuttu yhtä sun toista tänään. Päivä on ollut helteinen ja niinpä ajattelin, että on aika istuttaa yrtit vähän suurempaan multatilaan. Osa niistä on jo kasvanut aika suuriksikin, mutta pari on vielä aika pieniä.

Istutin ne laatikkoon, jossa minulla on aiemmin ollut kesäkukkia. Kukkamaahan en halunnut niitä laittaa, koska sitten olisi ollut se mahdollisuus, että kauriit olisivat napsineet ne suihinsa. Nyt kun tämä laatikko on terassilla, niin uskoisin, että taimet säästyvät kauriiden vierailuilta. Taimet ovat vielä sen verran pieniä, että katsoin parhaaksi piirtää puutarhavihkooni kuvan istutuslaatikosta ja kirjoittaa siihen kunkin yrtin nimen, että tiedän mitä tuli kylvettyä. Kaikkein pienimmät yrteistä laitoin purkkeineen päivineen tähän suurempaan laatikkoon, kun ovat niin hentosia etten uskaltanut niitä ruveta jakamaan.


Nämä kaksi vanhaa ikkunaa ovat pyörineet nurkissa jo muutaman vuoden, enkä vieläkään ole keksinyt niille oikein mitään järkevää käyttöä ja niinpä laitoin ne tänä vuonna nojaamaan saunan terassiin, vuorenkilpien taakse.

Lapsenlapsista Nemi ja Imre tulivat käymään iltapäivällä. Koska oli niin lämmintä, niin otimme esiin altaan ja täytimme sen haalealla vedellä. Nemi oli heti innokkaana polskuttelemassa, mutta Imre piti turvallisempana istua pesuvadissa. Hauskaa oli molemmilla.


Polskuttelun jälkeen oli mukava lämmitellä auringon lämmössä. Nemi jäi vielä yöksikin ja nukkuu nyt jo täyttä päätä väsyneenä päivän touhuista.

Vielä viikonloppu on vapaata ja maanantaina sitten pitää taas mennä muutamaksi päiväksi töihin. Ihanaa, kun on näin paljon vapaata. Päivät kuluvat nopsasti ja jo nyt rupeaa ajattelemaan, että miten sitä on ehtinyt tähän asti käymään kokopäivätyössä, kun nyt tuntuu, että aina on jotain mikä pitäisi tehdä. Ehkä se on niin, että nyt vapaiden lisäännyttyä tekee kaiken vähän rennommin, eikä stressaa niin paljon. Ihanaa tämä kuitenkin on ja odotan jo malttomasti kevättä kun pääsen kokonaan eläkeläiseksi.

OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE JA KIITOKSIA VIIME POSTAUKSIIN KOMMENTOINEILLE! OLETTE IHANIA!