maanantai 15. joulukuuta 2014

TÄNÄÄN KUUSEN KORISTELUA

Joulukuusi on koristeltu ja pystytetty samaan paikkaan kuin aina ennenkin, olohuoneen ovensuuhun. Koska kuusemme on melko kapean mallinen, niin se sopii tähän hyvin ilman että haittaa kulkua.
Tänä vuonna koristeiden väreiksi tulivat valkoinen, hopea ja ripaus kultaa. Punaiset ja vihreät pallot saivat tänä vuonna jäädä laatikkoon. 

Muutama jo vuosia vanhoista harmaista palloista laitettiin myös oksille. Ne antavat kotikutoisuuden tunnetta koristeluun. Pieni ripaus kimalletta on myös mukana.

Valkoiset höyhennauhat tuovat hieman talvista vaikutelmaa, luntahan täällä ei ole vielä ollenkaan.


Kuusemme on muovikuusi ja vaikka ne näyttäsivät kuinka aidoilta muuten, niin niiden jalka viimeistään paljastaa sen etteivät ne ole aitoja ja niinpä kätkinkin tuon ruman jalan säkkiin. Narulla vaan kiinni. Viime vuonna ratkaisuna oli se että käytimme aidon luonnon kuusen vedellä täytettävää jalkaa, mutta nyt kun oli tällainen säkki saatavilla, niin kokeilimme sitä.

Viime vuotinen tähti oli huonokuntoisena heitetty pois ja kun J:n mielestä tähti kuuluu kuuseen, niin hän lähti sitä ostamaan. Uhkasin, että jos hän ei osta kaunista tähteä, niin sitä ei laiteta ollenkaan. Pelko oli turha. Näin hienon tähden kanssa hän tuli kotiin.

Tämän vuoden joulukoristelut alkavat olla tehdyt. Jotain pientä ehkä vielä laitetaan.

Pienet kynttilät loistavat kuusessa. Niitä isompia ei laitettu ollenkaan tällä kertaa. Pimeänä, sateisena päivänä kuusen koristelu sopikin hienosti ohjelmaan.

OIKEIN MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE!

13 kommenttia:

  1. Kaunis joulukuusi koristeineen! Ihanat värit koristeissa.
    Meilläkin kuuseen tulee pienet kynttilät. Laitettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja tykättiin niistä.
    Tunnelmallista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukynttilät tuntuvat ihan riittäviltä ja varsinkin kun tässä niitä on aikamoisen monta, niin tuovat kuitenkin mukavasti valoa, eivätkä huku kuusen oksien sekaan.

      Poista
  2. Onpa todella kaunis kuusi - tykkään noista harmaista palloista! Ja höyhenistä!
    Kiva idea tuo säkki tuolla jalan ympärillä - sopii kauniisti ja tuo vähän rosoakin!
    Iloa joulunodotukseen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi harmaat ovat olleet suosikkipallojani jo monen vuoden ajan.
      Kiitos sitä samaa sinulle kävelytreenauksen lomassa!

      Poista
  3. Vihreä ja valkoinen ovat myös omia suosikkejani tänä vuonna. Kaunis kuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä harvinaisen kaunis ollakseen muovikuusi. Pitää mennä ihan lähelle ja kokeilla että onko se aito vai ei.

      Poista
  4. Todella kaunis kuusi! Perjantaina tai viikonlopun aikana käyn meille kuusen ostamassa :)
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllästyttiin viime vuonna metsästämään kuusta täällä. Yhtenä vuotena meinattiin jäädä ilman, kun mistään ei enää monta päivää ennen joulua saanut kuusta. Jouduttiin tyytymään sellaiseen muotopuoleen, joka kuitenkin maksoi melkoisesti. Sitten ostettiin tämä ja tämä on n. neljässä vuodessa maksanut itsensä takaisin.

      Poista
  5. Näistä nautin -
    nimittäin katsella bloggareiden kauniita kuusia - kuten sinullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; on kiva päästä kurkistelemaan toistenkin koristeluja ja saapa usein ideoita joita voi sitten itsekin toteuttaa.

      Poista
  6. ♥Niin kaunis kuusi koristeineen! Mukavaa tiistaita sinne!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Riitta Sinikka. Samoin sinulle; oikein hyvää tiistaita!

    VastaaPoista
  8. Kaunista, höyhenet lumihiutaleiden roolissa.

    VastaaPoista