maanantai 13. lokakuuta 2014

PALUU KOTIIN

Kotimatka takana. Ajoa, ajoa, ajoa..... Kilometrejä Lapin reissulla kertyi runsaat 2700. Sekä meno-että paluumatkalla yövyttiin yksi yö hotellissa. Paluumatkan hotelli oli Scandic Umeå Syd, joka osoittautuikin ihan mainioksi majapaikaksi, vähän tylsästä ulkonäösta huolimatta.
Uumajaan saavuttuamme olimme nälkäisiä ja niinpä suunnistimme kaupungin keskustan kreikkalaiseen ravintolaan, jossa nautimme aivan loistavan aterian. Ravintola oli kävelymatkan päässä hotelliltamme, joten saimme vähän liikuntaakin koko päivän autossa istumisen jälkeen.
Takaisin hotellille saavuttiin uupuneina pitkästä ajosta ja niinpä kello kahdeksalta (!) sammutettiin valot meidän huoneessa. Uni maittoi, mutta, mutta... jo kahdeltatoista heräsin pirteänä kuvitellen olevan jo aamu, mutta pettymyksekseni olikin vasta keskiyö.  Parin tunnin odottelun jälkeen sain torkuttua sentään vielä muutaman tunnin.
Hotellin runsaan aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää.

Runsaat kolmesataa kilometriä matkamme ajokilometreistä kertyi kun eräänä päivänä suunnistimme Enontekiön Hettaan, jossa tutustuimme LUONTOKESKUKSESSA saamelaiskulttuurista kertovaan näyttelyyn. Hienosti oli saatu esiteltyä saamelaisuutta ja mystinen musiikki taustalla korosti tunnelmaa.


Muutaman kerran onnistuimme näkemään porojakin. Luulisi, että niihin "törmäisi" täällä useinkin, mutta kovin usein niitä ei tapaa. 


Viikko Äkäslompolossa on vietetty. Ruskaa ei nähty, muuta kuin etelämpänä ajellessamme, mutta maisemat olivat kuitenkin mahtavat. Lähtöaamuna maa oli valkoinen mökin ympärillä ja Kolarin keskustaan päästyämme tuli jo reilusti lunta. Talvirenkaita siis tarvittiin tällä reissulla.
Tällä kertaa kun ajoimme Ruotsin kautta oli ajomatka parisensataa kilometriä pidempi suuntaansa, kuin jos olisimme ajaneet Suomen kautta, mutta laivassa joutui istumaan vain kaksi tuntia, kun taas Turun kautta laivamatkan pituudeksi tulee melkein kuusi tuntia.
Pitkä on matka mitä reittiä tahansa ajaessa, mutta pari kertaa vuodessa sen jaksaa tehdä.

Nyt paluu arkeen on tosiasia. Tänään on vielä vapaapäivä, mutta huomenna pitää palata töihin.

IHANAA MAANANTAITA KAIKILLE!

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia matkaltanne!
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  2. ♥kuvien perusteella matkanteko on kannattanut :) Kiitos kauniista matkapostauksesta!

    VastaaPoista
  3. Mukava oli varmaan vaihtaa maisemia Ruotsin puolelle paluumatkalla. Uumajassa olen käynyt kauan sitten. Meidän piti kesällä mennä. mutta se jotenkin unohtui.
    Hyviä kuvia olet reissulta ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mentiin molempiin suuntiin Ruotsin puolella. Pakko myöntää, että siellä tiet olivat aivan eri luokkaa kuin Suomen puolella; tosi hyviä!

      Poista