keskiviikko 24. syyskuuta 2014

ONGELMIA





Hei!
Joku lukija ehkä on ihmetellyt miksei hänen lähettämäänsä kommenttia näy blogissani. No, siinä kävi niin, että kun poistin kommenteista roskapostiksi merkityt kommentit, niin poistin samaan syssyyn ison joukon eli noin kolmen kuukauden ajalta myös jo julkaistut kommentit. En ajatellut, että ne poistuvat blogistanikin samalla. No, tekevälle sattuu ja kun on tässä tietokonemaailmassa itseoppinut eli ei mitään kursseja käynyt, niin tällaista voi tapahtua. En ole myöskään kertaakaan ottanut varmuuskopiota blogistani, mikä voisi olla kuitenkin viisasta, koska joskushan voin hölmöyksissäni väärää nappia painamalla vaikka poistaa koko blogin! Sain ohjeen miten varmuuskopio otetaan, mutta en ole uskaltanut sitäkään vielä tehdä, kun sen ottamisessa on tuo kohta "Vie blogi" niin mietin, että mihin se blogi viedään. Näkyykö se silti normaalisti täällä ja vaan joku kopio siitä on "viety"?
Täytyy kuitenkin harkita sitä, jos sittenkin tekisi sen. Jos joku lukijoista on sen tehnyt, niin laittakaa kommenttia siitä, oliko toimenpide yksinkertainen!

Tämän päivän kuvat ovat ainoasta yrtistä mikä mökillä oli enää jäljellä, eli oregano, joka on sinnitellyt läpi kuivan kesän. Nyt se näyttää jopa piristyneen syksyä kohti.
J tekee tänään pizzaa ja tämähän sopii sen päälle mainiosti ja muuten se saa kaunistaa keittiön pöytää täällä kotona.

HEIPPA!


8 kommenttia:

  1. Olen myös hieman epävarma monen asian suhteen. Olen ihmetellyt itsekin miksi roskapostikorissa on ihan asiallisia kommentteja . Miksi ne eivät ole omassa korissaan ? En ole poistanut, mutta roskaposteja olen joskus. Huomaan, että ne häipyvät aikanaan ikäänkuin itsekseen. Bloggerilla kai on joku systeemi tässäkin.
    Olisi mukava saada lisäinfoa juuri tuolta asetusten puolelta. Joskus olen lähettänyt jonkun kysymyksen, mutta eipä siitä oikeastaan ole hyötyä ollut. Nyt on ollut jo pitkään kaikki ihan ok. Vanhan koneen aikana oli lopussa häikkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oma mokani että kommentit poistuivat. No nytpä katson vähän tarkemmin mitä poistan.

      Poista
  2. ♥sellaista sattuu.. :) .Ihanat kuvat jälleen kerran !

    VastaaPoista
  3. No voi harmi, mutta sellaista sattuu itse kullekin välillä. Varmuuskopiointi on ihan järkevää, olen itse kerran sen tehnyt, mutten enää muista/osaa kyllä neuvoa. Varmaankin joku tietää asiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain Indiedaysiltä ohjeet kuinka varmuuskopiointi tehdään, mutta kun rupesin sitä katsomaan, niin siellä luki, että varmuuskopioinnissa tallennetaan tekstit ja kommentit. Kuvittelin että koko blogin saa kopsattua ihan sellaisenaan, mutta ilmeisesti näin ei asia olekaan.

      Poista
  4. Hyvä kun muistutit tuosta varmuuskopiointiasiasta! Minunkin pitää ottaa blogistani varmuuskopio, ehdottomasti! Olisi se sääli, jos vuoden työ valuisi jonkin kaamean kömmähdyksen takia hukkaan.

    Maistuvaa pizzailtaa!
    Minä lähden nyt pakkaamaan. Huomenaamulla lähdemme viettämään pitkää viikonloppua Berliiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo edelliselle kommentoijalle vastasin, niin kopioinnissa ilmeisesti tallennetaan ainoastaan tekstit ja kommentit, eikä kai ollenkaan koko blogia, niin kuin itse olin luullut.
      Oikein ihanaa Berliinin matkaa. Sanovat että se on aivan mahtava kaupunki!

      Poista