torstai 18. syyskuuta 2014

ILTAKIERROS

Pitkästä aikaa teimme kävelykierroksen kaupungilla. Länsisatamassa oli melko hiljaista.

Muutama iso laiva ja vastarannan taloja, joita aina ihailemme. Emme ehkä niinkään itse talojen vuoksi, vaan maiseman joka näistä kodeista avautuu. Eipä tarvitsisi kesämökin perään haikailla jos tuolla vastarannalla asuisi.

Iltapurjehduksen jälkeen nostetaan veneitä takaisin rannalle. 

Tällaistakin rakennelmaa satamasta löytyy. 

Sitten ylös vanhoja kiviportaita pitkin. Huomaan kiivetessäni, että olen kesän aikana tainnut liikuskella enimmäkseen tasamaalla, sen verran raskasta nousu oli. Onneksi tuli aloitettua tuo uusi liikuntaharrastus. Tänään tuo eilinen pilates-tunti tuntui sekä selässä, että vatsassa. Lienenkö tehnyt kaikki liikkeet väärin?

Näin ihana maalaismaisema löytyy melkein kaupungin keskustasta. Tämä kaveri tuli heti uteliaana katsomaan jos meillä olisi jotain antaa sille. Vieressä olikin omenapuu, jonka alla oli runsaasti omenoita. Annoimme yhden tälle meihin tutustumaan tulleelle.


Junarataa täällä Ahvenanmaalla ei ole, mutta pieni pätkä kiskoja löytyi merikorttelista.

Puiston kukat vielä näin nätteinä.


Sitten kotiin päin kävelykatua pitkin.
Kivalta tuntuu taas välillä kävellä pitkin näitä katuja. Mökillä on aina vaan se yksi ja sama metsätie, jota pitkin kuljeskellaan.
Vaan viikonlopuksi kuitenkin sinne taas mennään. Silloin järjestetäänkin Sadonkorjuumarkkinat-tapahtuma eri puolilla saarta. Monille maatiloille pääsee tutustumaan ja ostamaan tilojen tuotteita. Lapsille on järjestetty kaikenlaista kivaa ja syötävää ja juotavaakin löytyy jokaiseen makuun.

Ei muuta kuin mukavaa torstaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. TUULIA


    Olipa kiva poiketa Maarianhaminassa. Tänä kesänä ei siellä olla käytykään. Kaupunki näyttää hiljentyneen vilkkaan kesäsesongin jälkeen... lomailijat ovat palanneet arjen askareisiin. Kivoja kuvia!
    Iloista sadonkorjuujuhlaa viikonlopulla!

    VastaaPoista
  2. Olen epähuomiossa poistanut kaikki kommentit blogistani välillä 4.7.-21.9. Tämän ylläolevan onnistuin vielä saamaan takaisin.

    VastaaPoista