lauantai 30. elokuuta 2014

AURINKOA


Oikein kaunista iltapäivää teille kaikille. Ainakin täällä paistaa aurinko täydeltä terältä, kuten hetki sitten ottamistani kuvista näkyy ja lämmintäkin on. Kävin kylässä postilaatikolla hakemassa päivän lehden ja kyllä tuli lämmin kävellessä.
Tällaiset loppukesän päivät ovat niitä parhaita, kun aurinko lämmittää, mutta ei liikaa.
Nyt aikomuksenani on tehdä vähän hommia pihalla. Muutama perennakasvi pitää siirtää parempaan paikkaan, jotta ensi kesänä olisi odotettavissa hiukan parempaa kukkimista.
Syyslannoituksen tein jo muutama päivä sitten, joten eiköhän ainakin ole vähän paremmat edellytykset kasvien viihtymiselle kuin tänä vuonna.

Teillä siellä mantereella, ainakin Turun seudulla on saatu vitsaukseksi espanjan siruetana eli tappajaetana. Niitä täällä Ahvenanmaalla on ollut jo vuosia, mutta omalla tontillamme ei (kop,kop) onneksi niitä ole näkynyt. Ämpärikaupalla niitä joistakin paikoista on noukittu. Niiden hävittäminen ei taida olla ihan helppo juttu, ne kun lisääntyvät melkoisella vauhdilla. Kokeilla voi ainakin lyömällä lapiolla, pudottamalla ne kiehuvaan veteen ja myös olut kuulemma houkuttelee niitä . Kaikkia keinoja kannattaa varmaan kokeilla, koska niiden sanotaan syövän kaikkea, jopa lajitovereitaan (huh!). Puutarhatarvikeliikkeissä olen nähnyt myytävän jos jonkinlaista etanasyöttiä. Tehoavatko ne myös näihin, sitä en osaa sanoa.

Muistathan Soda Streamin "Leiki väreillä"-kilpailun, joka on Facebookin käyttäjille meneillään. Tykkää ja äänestä mieleistäsi kuvaa, tai vaikkapa useampaakin. Oma kuvani on siellä nimellä Kristiina, joten jos tykkäät siitä, niin klikkaa sydämen kuvaa. Äänestysaikaa on syyskuun puoleen väliin asti. Ko. sivulle pääset klikkaamalla TÄSTÄ. Kun olet klikannut ja päässyt Soda Streamin sivulle, sinun pitää kirjautua facebookin sivulle ja klikata tykkää. Sen jälkeen pääset äänestämään.

Nyt ulos aurinkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti